Solidaarisuuden aineettomien lahjojen verkkokauppa

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Contrast

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu, Verkkokauppa

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 3 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Verkkokauppa -kategoriasivulta.

Solidaarisuus on vuonna 1970 perustettu suomalainen kehitysyhteistyöjärjestö. Solidaarisuus tekee merkittävää työtä naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi, köyhtymisen pysäyttämiseksi sekä globaalin muutoshalun edistämiseksi.

Solidaarisuus on ollut rakas asiakkaamme vuosien ajan ja olemme toimineet heidän tiiviinä digikumppanina aina vuodesta 2017 lähtien. Viimeisimpänä projektina loimme Solidaarisuudelle täysin räätälöidyn aineettomien lahjojen Woocommerce-pohjaisen verkkokaupan, josta fyysisen materian sijaan on mahdollista ostaa monipuolinen valikoima aineettomia ja eettisiä lahjatuotteita. Tuotteiden rahallinen summa ohjataan lahjoituskohteen mukaisesti esimerkiksi silpomisen vastaiseen työhön tai tarjoamalla kehitysmaan naiselle luku- ja kirjoitustaito tai vaikkapa yrittäjyyskoulutus.

Avaten kaupan toimintalogiikkaa hieman syvemmin, rakensimme verkkokaupan ostoskorin kustomoidusti siten, että ostaja voi halutessaan ohjata lahjan itselle tai suoraan lahjan saajalle sähköpostiin digitaalisen kortin muodossa. Ostoskorissa käyttäjä pystyy räätälöimään digitaaliseen korttiin halutun otsikon sekä saateviestin. Lisäksi kortin ulkoasua on mahdollista tarkastella esikatselunäkymästä, josta ostaja voi varmistaa onko kortin ulkoasu ja tekstin asettelu halutunlainen. Korttiin valikoituu automaattisesti tuotteen tuotekuva sekä Solidaarisuuden logo. Kun digitaalinen kortti on valmis, lopuksi kortin lähetyksen voi ajastaa tietylle päivälle ja ajankohdalle tai lähettää kortti vastaanottajalle heti maksun suoritettua.

Verkkokauppa luotiin Solidaarisuuden olemassa olevan verkkosivuston yhteyteen siten, että WordPressin taustahallinnasta on helppo ylläpitää ja muokata sekä pääsivustoa, että itse verkkokauppaa. Verkkokaupassa hyödynnettiin Visma Payn maksukäytävää ja tulevaisuudessa verkkokauppa on tarkoitus integroida Salesforcen CRM-järjestelmän kanssa sekä rikastaa monipuolisimmilla toiminnallisuuksilla, kuten esimerkiksi rikkailla tuotesuodattimilla.

Projekti toteutettiin kunnianhimoisella budjetilla, joten kehityksessä tuli keskittyä olennaiseen, priorisoida sekä panostaa määrän sijaan laatuun. Suunnittelussa kiinnitimme erityistä huomiota erinomaiseen käyttökokemukseen, sijoittamalla esimerkiksi uniikkia ostoprosessia tukeva informaatio oikeisiin kohtiin sekä mahdollistamalla tuotekortissa kattavat tuotekuvaukset ostamisen helpottamiseksi. Verkkokaupan ulkoasun suunnittelussa kunnioitimme Solidaarisuuden olemassa olevaa pitkäikäistä brändiä ja kaupan ulkoasusta luotiin yhtenäinen kokonaisuus Solidaarisuuden brändin ja olemassa olevan verkkosivuston kanssa.

Mikäli Solidaarisuuden yhteistyö kiinnostaa laajemmin, olemme pitkän yhteistyömme aikana toteuttaneet Solidaarisuudelle kokonaisvaltaisen digitaalisen brändiuudistuksen, uudistaneet verkkosivuston Salesforcen integraatiolla sekä kehittäneet täysin räätälöidyn lahjoitusjärjestelmän, mahdollistaen niin kertalahjoitusten kuin automaattisesti toistuvien kuukausilahjoitusten tekemisen.

Lue lisää: Järjestön sivustouudistus – kaikki julkaisut Vierityspalkissa


Sinua voisi kiinnostaa myös

Muurlan verkkokauppa

Tekijä: Contrast

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Muurla on suomalainen vuonna 1974 perustettu perheyritys, joka on erikoistunut lasin valmistukseen ja designiin, yhdistäen skandinaavisen muotoilun, laadukkaat materiaalit ja yli neljän vuosikymmenen kokemuksen. Viime vuosina tuotantoa on laajennettu lasista emaliin ja suomalaiseen vaneriin. Kaikissa Muurlan tuotteissa korkea laatu- ja kestävyys ovat tuotannon ytimessä. Haaste Muurla lähestyi Contrastia tavoitteenaan kasvattaa kuluttajaverkkokaupan myyntiä Suomessa sekä luoda […] Lue lisää

Palvelukokonaisuus: Niemi Palvelut Oy

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Niemi-sivustokokonaisuus toteutettiin tiiviissä yhteistyössä asiakkaan, Trimedian ja Suomen Digimarkkinoinnin kanssa. Projektin päämääränä oli luoda visuaalisesti houkutteleva ja mobiililaitteilla sujuvasti toimiva verkkosivusto, joka esittelee selkeästi muuton ja logistiikan eri palvelut, sekä mahdollistaa muuttotarvikkeiden tai kotimuuton tilauksen verkkosivuilta. 1. Verkkosivut: https://niemi.fi toteutettiin WordPress-alustalla. 2. Muuton tilaus: https://kotimuutot.niemi.fi rakennettiin Laravel Nova -alustalle. 3. Muuttotarvikkeiden verkkokauppa: https://kauppa.niemi.fi toteutettiin myös […] Lue lisää

Kotimuuttojen ja muuttotarvikkeiden verkkokaupat: Niemi Palvelut Oy

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: Asiakaskohtainen ohjelmointityö

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Verkkosivustouudistuksen rinnalla rakennettiin Niemi.fi-sivuston yhteyteen räätälöity Laravel-pohjainen kokonaisuus. Tämä mahdollisti sekä muuttotarvikkeiden verkkokaupan että kotimuuton tilauspalvelun tarjoamisen suoraan verkkosivujen kautta. WordPress-pohjaisen niemi.fi-sivuston yhteyteen toteutettiin: Muuton tilaus: https://kotimuutot.niemi.fi Muuttotarvikkeiden verkkokauppa: https://kauppa.niemi.fi Projekti oli monella tapaa edelläkävijä – erityisesti Laravelin ja WordPressin saumaton yhdistäminen ja uudet tekniset ratkaisut avasivat Niemi-palveluille uusia mahdollisuuksia tehostaa muuttoliiketoimintaa. Toteutus sisälsi mm.: […] Lue lisää

SuPer

Tekijä: Evermade

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Yhteistyömme Superliiton kanssa käynnistyi tavoitteella rakentaa monipuolinen, moderni ja eri käyttäjätyyppejä palveleva verkkopalvelukokonaisuus. Uusi Superliitto.fi toimii keskeisenä viestintä- ja jäsenpalvelukanavana koko järjestölle ja sen yli 200 ammattiosastolle. Lähtökohdat ja tavoitteet Superliiton verkkopalvelu oli merkittävän uudistuksen tarpeessa: vanha järjestelmä ei vastannut nykypäivän viestinnällisiä, teknisiä tai saavutettavuuteen liittyviä vaatimuksia, eikä palvellut liiton laajaa ja monimuotoista organisaatiorakennetta. Tavoitteena […] Lue lisää

Tribedo

Tekijä: Evermade

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Tribedo on OP Ryhmän henkilöstökumppani, joka tuottaa laajasti erilaisia henkilöstöpalveluja OP Ryhmälle ja Osuuspankeille. Lähtökohta Tribedo.fi sivusto oli vanhentunut ja taustahallintaa oli vaikea käyttää ja päivittää. Sivuston visuaalinen ilme ei tukenut Tribedon brändiä ja tavoitteita. TalentAdore-työpaikkaintegraatio ei toiminut oikein. Lähdimme Evermadella ratkaisemaan näitä haasteita sivuston uudistusprojektissa. Ratkaisumme Uusi verkkosivusto toteutettiin WordPress-alustalle käyttäen Evermade Studiota, jossa […] Lue lisää

Sagax Finland

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lähtökohta Sagax Finland on kiinteistösijoitusyhtiö, joka vuokraa toimitiloja eri puolilla Suomea. Verkkosivu-uudistuksen tavoitteena oli luoda sivusto, joka palvelee entistä paremmin niin uusia toimitilojen etsijöitä, nykyisiä vuokralaisia kuin toimitilavälittäjiäkin. Sagax Finland kaipasi uutta, uskottavampaa sivustoa, jossa erityisesti toimitilahaku toimisi käyttäjäystävällisemmmin. Lisäksi haluttiin tehdä erityisesti yhteydenotosta helppoa ja sujuvaa. Sivustolle haluttiin moderni ja selkeä ilme, joka tukee […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun