Hunajayhtymän verkkokauppa kuluttajille

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: alle 10 000 €

Projektin tyyppi: Verkkokauppa, Yrityksen sivusto kuluttajille

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 3 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Verkkokauppa -kategoriasivulta.

Hunajayhtymän verkkokauppa kuluttajille

Hunajayhtymä Oy on pakannut suomalaista hunajaa suomalaisille kuluttajille jo yli 50 vuotta. Tuotteet ovat kaupanhyllyjen klassikkoja, joita moni muistaa maistaneensa jo lapsuudessa. Hunajayhtymän perusti vuonna 1969 joukko mehiläishoitajia vastaamaan kahteen tarpeeseen: hunajan myynnin tehostamiseen sekä monipuoliseen mehiläistarvikemyyntiin. Puoli vuosisataa myöhemmin molemmat näistä tavoitteista ovat edelleen liiketoiminnan kivijalka. Toiminta perustuu vahvoihin vihreisiin arvoihin, läpinäkyvään tuotantoprosessiin ja suomalaiseen työhön.

Hunajayhtymä halusi tarjota tuottajille suunnatun verkkokaupan lisäksi hunajanostomahdollisuuden myös kuluttaja-asiakkailleen. Toteutuksemme keskiössä oli rakentaa verkkokauppa, jonka myös Hunajayhtymän kuluttaja-asiakkaat voisivat verkosta vaivatta löytää.

Lähihunajaa kotiovelle Hunajayhtymän verkkokaupasta

Kuluttajille suunnatun verkkokaupan toteutus päätettiin tehdä WooCommerce verkkokauppalisäosalla. Uusi verkkokauppa liitettiin muiden Hunajayhtymän verkkopalveluiden kanssa samaan Multisite-asennuskokonaisuuteen. Verkkokaupan maksupalvelutarjoajana toimii Paytrail ja ShipIt integraation kautta kuluttajalla on käytössään useita erilaisia toimitustapoja. Verkkokaupassa myydään yhteensä noin 170 eri tuotetta eri tuotekategorioihin ryhmiteltynä. Lisäksi kaupasta löytyy useita hunajareseptejä inspiraatiota herättämään.

Kuluttajaverkkokauppaan helposti tunnistettava ilme
Verkkokaupalle haluttiin selkeästi tunnistettava ja brändin mukainen ilme. Kuluttajat tunnistavat Hunajayhtymän tuotteiden ulkoasun vuosien takaa ja tämä ilme haluttiin nostaa keskiöön myös verkkokaupassa. Suunnittelimme hunaja.fi verkkosivuston ilmeeseen sopivan ja sitä mukailevan verkkokaupan ulkoasun ja vastasimme teknisestä toteutuksesta sekä verkkokaupan käyttäjäkoulutuksesta.

Mehiläistuottajien omaan verkkokauppaan WooCommerce-lisäosa etikettien luomiseen

Hunajayhtymän sivuilta löytyy verkkokauppa myös tuottajille josta he voivat hankkia mehiläistarvikkeita. Toteutimme tähän verkkokauppaan WooCommerce lisäosan, jonka avulla verkkokaupan asiakkaat pystyvät luomaan rajoitusten mukaisia itse muokattavia etikettejä hunaja-tuotteilleen.

Etikettieditori on kehitetty React.js:llä ja se käyttää WooCommercen sekä ACF:n rajapintoja. Etiketin rajoitukset noudetaan tuotteelle luoduista ACF-kentistä. Käyttäjän lisäämät tiedot tallennetaan järjestelmään WP-Apin kautta. Onnistuneen talletuksen jälkeen tuote lisätään WooCommercen ostoskoriin. Tilauksen viimeistelyn jälkeen tilatuista etiketeistä luodaan PDF-dokumentit automatisoidusti hyödyntäen Spatie/BrowserShot -pakettia. Luotu PDF-dokumentti liitetään tilauksen tietoihin, josta tuottajan on se mahdollista vaivatta tulostaa.

Sivuston ylläpito kunnossa

Toteutukseemme kuuluu myös palvelimen sekä WordPressin ylläpito, joka sisältää järjestelmän toimintakykyisenä pitämisen, tietoturvapäivitykset sekä virhetilanteiden selvityksen ja korjaamisen. Huolehdimme varmuuskopioinnista sekä siitä, että palvelin on aina toimintakunnossa, jotta sivusto pysyy toiminnassa vakaasti ja varmasti. Lisäksi autamme asiakasta vastaamaan nykyisiin GDPR-vaatimuksiin, jotta sivu noudattaa lainmukaisia evästekäytäntöjä.

Lue lisää: Verkkokaupan uudistus – kaikki julkaisut Vierityspalkissa


Sinua voisi kiinnostaa myös

MIELI ry lahjoitussivusto

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Toteutimme MIELI Suomen Mielenterveys ry:n lahjoitussivuston, joka on suunniteltu tarjoamaan käyttäjille mahdollisimman helpon ja monipuolisen tavan tukea MIELI ry:n arvokasta työtä mielenterveyden edistämiseksi. Integraatiot: Salesforce, Mobilepay, Paytrail Yksi projektin keskeisistä osista oli WordPressin lomakkeiden, maksupalveluintegraatioiden ja Salesforce CRM -järjestelmän saumaton yhdistäminen. MIELI ry:n, Trimedian ja CRM-kumppanin tehokkaan yhteistyön tuloksena syntyi lopputulos, jonka avulla voidaan jatkossa […] Lue lisää

SEES

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Suomalainen SEES Company valmistaa kodinsiivoustuotteita ja luonnonkosmetiikkaa. Kaikki tuotteet valmistetaan ilman keinotekoisia ainesosia tai synteettisiä tuoksuaineita. Valikoimaa yhdistää luontoystävällisyys, raaka-aineiden korkea laatu ja suomalainen design. Uudistuksen tavoitteena oli luoda sivusto, joka luo oikeutta laadukkaille kuva- sekä videomateriaaleille. Koko sivusto, sisältösivut ja verkkokauppa uudistettiin brändin mukaisesti. Tuloksena brändin mukainen WooCommerce verkkokauppa  Yrityksen showroomina ja myyntikanavana verkossa […] Lue lisää

Liikkuvat-ohjelmien sivustot

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Liikkuva varhaiskasvatus, Liikkuva koulu ja Liikkuva opiskelu -ohjelmien tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten liikkumista ja hyvinvointia arjessa. Multisite toteutuksena rakennetut sivustot tarjoavat varhaiskasvatuksen, koulujen ja oppilaitosten henkilöstölle ideoita, tietoa ja tukea liikunnallisen toimintakulttuurin kehittämiseen. Ohjelmissa on mukana suurin osa Suomen peruskouluista sekä yli puolet kaikista Suomen varhaiskasvatusyksiköistä ja oppilaitoksista. Uudistuksessa huomioitiin erityisesti eri kohderyhmät, […] Lue lisää

Oulun kaupungin multisite-verkkopalvelu

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Oulun kaupungin multisite-kokonaisuus Yksi Suomen suurimmista julkisen sektorin WordPress-multisite-hankkeista syntyi Oulussa Asiakastarina pähkinänkuoressa Oulun kaupunki, Suomen viidenneksi suurin kaupunki ja tuleva Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026, tunnisti strategisen tarpeen uudistaa ja yhtenäistää laajaa verkkosivustokokonaisuuttaan. Aiempi, sadoista sivustoista koostunut ympäristö, joka oli toteutettu useilla eri teknologioilla ja hyödynsi pääosin Liferay-alustaa, oli palvellut kaupunkia hyvin aikansa. Oulun kaupungilla oli […] Lue lisää

Rakentaja-lehti

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lähtökohta Rakentaja-lehti haluttiin tuoda selvemmin esiin omana julkaisunaan ja samalla kasvattaa sen digitaalista tavoittavuutta. Vanha lehtialusta ei palvellut lukijaa tai toimitusta nykyaikaisella tavalla. Uudessa toteutuksessa tavoitteena oli tehdä lehdestä helposti selattava, ajankohtainen ja visuaalisesti houkutteleva, jotta sisältö tavoittaa entistä laajemman yleisön. Sivusto rakennettiin multisite-toteutuksena osaksi Rakennusliiton verkkopalvelua. Tavoitteet Parantaa Rakentaja-lehden näkyvyyttä ja saavutettavuutta verkossa Houkutella […] Lue lisää

Varova

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Kumppanisi maailmalla nyt uudessa loistossa Kansainvälisen logistiikkayrityksen Varovan WordPress-verkkosivusto oli tullut tiensä päähän ja sisältöjen esitystavat olivat jääneet jälkeen tästä päivästä. Verkkosivuston käyttökokemus todettiin sekä loppukäyttäjälle että sisällöntuottajalle kehnoksi ja tähän toivottiin muutosta. Lähdimme toteuttamaan keväällä 2022 yhdessä Varovan kanssa muutosta kohti uudistunutta ja ajanmukaista WordPress sivustoa. WordPress sivusto – mutta entistäkin paremmin Vaikka vanhasta […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun