Ehyt ry.

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu, Verkkokauppa

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 5 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Järjestön verkkopalvelu -kategoriasivulta.

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi. Alkoholiin, tupakkaan ja huumeisiin liittyvän ehkäisevän työn ohella EHYT ry ehkäisee pelaamisesta syntyviä haittoja.

Redandblue pääsi uudistamaan Ehyt ry:n verkkopalvelun ja rakentamaan verkkopalvelun yhteyteen verkkokauppana toimivan materiaalipankin WooCommercella. Sivustolla on paljon sisältöä erilaisille kohderyhmille. Uutisten, blogien ja materiaaipankin lisäksi sivusolla on mm. tapahtumakalenteri ja lahjoitusverkkokauppa.

Osallistuimme sivuston palvelumuotoiluun ja konseptointiin, suunnittelimme käyttöliittymäprototyypit ja sivuston visuaalisuuden. Tekninen toteutus on rakennettu WordPressin ja WooCommercen päälle. Sivustolla on käytössä myös kaksi kieliversiota.

Sivuston julkaisun jälkeen sivustolla tehtiin kysely uudistukseen liittyen. Verkkosivuston NPS-luku nousi vuoden takaisesta huimasti uudistuksen myötä – syksyllä 2019 luku oli 15 ja uudistuksen jälkeen 32. Yli 90 % vastaajista piti uudistusta onnistuneena. Kyselyssä sivuja kehuttiin selkeiksi ja ulkoasua raikkaaksi. Vuoden 2020 Q3-kvartaalissa sivujen kävijämäärässä tehtiin kaikkien aikojen ennätys siitäkin huolimatta, että heinäkuu ja elokuun alku ovat Ehytille viestinnällisesti hiljaisia. Ehyt.fi verkkopalvelu on redandbluen ylläpidossa ja sivustoa jatkokehitetään aktiivisesti.

Lue lisää: Järjestön sivustouudistus – kaikki julkaisut Vierityspalkissa


Sinua voisi kiinnostaa myös

Vuoden huiput -verkkosovellus

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Grafian järjestämä Vuoden Huiput on Suomen merkittävin luovan suunnittelun kilpailu, joka on suunnittelijoiden itsensä vuonna 1980 perustama. Vuosittain järjestettävä tapahtuma tähtää suunnittelun tason nostamiseen, luovuuden ja omaperäisyyden voimistamiseen ja suunnittelijoiden ammattitaidon kehittämiseen. Tapahtumakokonaisuuteen kuuluu kilpailu, festivaali, palkintogaala, palkittuja töitä esittelevä näyttely sekä vuosikirja. Kilpailussa on 15 sarjaa luovan suunnittelun eri osa-alueilta. Lähtökohdat Vuoden huippujen verkkosivut […] Lue lisää

Keravan Energian uusi verkkosivusto

Tekijä: Evermade

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Yhteistyömme Keravan Energian kanssa alkoi jo vuonna 2020. Viimeisimmän sivustouudistuksen tavoitteena oli viedä paikallisen energiayhtiön digitaalinen läsnäolo uudelle tasolle päivittämällä heidän verkkopalvelunsa Gutenberg-pohjaiseen kokonaisuuteen. Lähtötilanne Sähkömarkkinoiden myllerrys on lisännyt tarvetta nopealle ja joustavalle tuotehallinnalle. Aiempi, vuonna 2021 julkaistu sivusto oli alkanut jäädä jälkeen, sillä yritykselle räätälöidyt toiminnallisuudet eivät skaalautuneet enää nykyisiin tarpeisiin. Myös visuaalinen ilme […] Lue lisää

Crosswrap.com

Tekijä: J&Co Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Crosswrap on suomalainen pakkausteknologian edelläkävijä, joka toimii kansainvälisillä markkinoilla. Verkkosivusto on yritykselle tärkeä myynnin ja markkinoinnin kanava: sen kautta esitellään tuotteita ja yritystä sekä saadaan laadukkaita liidejä eri puolilta maailmaa. Pandemian jälkeen Crosswrapin liiketoiminta siirtyi entistä vahvemmin digitaalisiin kanaviin. Messujen ja matkustamisen vähentyessä verkkosivuston merkitys kasvoi, eikä vanha sivusto enää vastannut kansainvälisen myynnin, markkinoinnin ja […] Lue lisää

Design Forum

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Design Forum Finlandia ylläpitää Suomen Taideteollisuusyhdistys – Konstflitföreningen i Finland ry, joka on perustettu vuonna 1875. Yhdistyksen jäseninä on muotoilualaa lähellä olevia yrityksiä ja organisaatioita. Design Forum Finlandin verkkopalvelu-uudistus aloitettiin konseptointityöpajoilla. Konseptoinnissa esiin nousi erityisesti jäsenten palveleminen sekä sivuston hierarkian uudistus. Myös ulkoasullisesti haluttiin luoda uutta – edellisen, pääasiassa mustaa ja valkoista hyödyntävän sivuston sijaan […] Lue lisää

Kopiosto – Tekijänoikeuslupien myynti ja hallinta

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Palvelun kuvaus Kopiosto on Suomen luovaa alaa kattavimmin edustava tekijänoikeusjärjestö, jonka luvat mahdollistavat teosten vastuullisen käytön mm. oppilaitoksissa, yrityksissä ja yhteisöissä. Kopioston luvalla niissä voidaan kopioida ja käyttää digitaalisesti tekijänoikeuden suojaamia julkaisuja ja teoksia sekä hyödyntää monipuolisesti tv-sisältöjä. Teosten käyttöluvista kerätyt korvaukset Kopiosto maksaa teosten tekijöille, kustantajille ja esittäville taiteilijoille. Lupapalvelu on Kopioston lupatuotteiden myyntikanava, josta esimerkiksi […] Lue lisää

Pharmian uusi verkkosivusto

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Lähtökohdat ja tavoitteet Pharmia Oy on Euroopan johtava ravintolisien ja lääkinnällisten laitteiden (CE-merkittyjen tuotteiden) kehittämiseen ja valmistukseen erikoistunut suomalainen sopimusvalmistaja. Pharmian verkkosivu-uudistuksen tavoitteena oli luoda helppokäyttöinen, selkeä ja responsiivinen verkkopalvelu, joka tukisi yrityksen liiketoimintaa ja toimisi myynnin ja markkinoinnin tärkeimpänä työkaluna. Vanhat verkkosivut eivät enää palvelleet kasvavaa liiketoimintaa riittävän hyvin, ja uudistuksella haluttiin parantaa myös […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun