Hiippakuntien kotisivukone

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 6 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Järjestön verkkopalvelu -kategoriasivulta.

Loimme Suomen evankelis-luterilaisten hiippakuntien käyttöön “kotisivukoneen” WordPress Multisite Networkin päälle. Sivustoilla on yhtenäinen teema ja koodipohja, mutta sisältöjä hallinnoidaan sivustokohtaisesti. Hiippakuntien sivustot on tarkoitettu työntekijöille ja sellaisiksi aikoville sekä muille pienemmille kohderyhmille.

Jokainen sivusto koostuu viidestä eri sisältötyypistä: Sivut, Artikkelit, Blogit, Tapahtumat ja Usein kysytyt kysymykset (FAQ). Ne antavat valinnanvaraa sisällöntuotantoon.

Sivustolle on suunniteltu komponenttipohjainen päätason sivurakenne, jonka ansiosta eri hiippakunnat voivat tehdä sivusta hyvinkin erilaisia. Vaihtoehtoja ovat esimerkiksi:

– kuva vasemmalla, oikealla tai taustakuvana
– kuvan koko iso/pieni
– perinteinen sisältöeditori
– jaksot (tai haitarit, eli accordionit)
– painikkeet

Komponenttirakenne mahdollistaa myös sisältöosioiden järjestyksen vaihtamisen helposti raahaamalla. Sisältösivulle on mahdollista nostaa artikkeleita tietystä kategoriasta, esimerkiksi istuntojen päätöksiä. Ylläpitäjän niin halutessa, sivulle voi myös nostaa aiheeseen liittyviä FAQ-kysymyksiä tai lisätä lomakkeen, jolla käyttäjä voi tilata uutiskirjeen.

Komponenttisivulla ei ole varsinaista alavalikkoa, mutta sivun sisäinen ankkurivalikko vie käyttäjän etsimänsä sisällön pariin. Ylläpitäjän tulee vain lisätä sisältöosion sille varattuun kenttään haluamansa teksti, joka näytetään käyttäjälle ankkurivalikossa, jota klikkaamalla päätyy oikean sisällön pariin.

[Toim. huom. Referenssi on alunperin julkaistu Geniemin nimissä. Geniem tunnetaan nykyisin Hion-nimellä.]

Lue lisää: Järjestön sivustouudistus – kaikki julkaisut Vierityspalkissa


Sinua voisi kiinnostaa myös

Suomen Uusiutuvat

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lähtökohdat Suomen Uusiutuvat (entinen Suomen Tuulivoimayhdistys) toimii energia-alan edelläkävijöiden edunvalvojana ja tietopankkina, mutta vanha sivusto ei täysin palvellut yhdistyksen kasvavia tarpeita. Tavoitteena oli luoda nimiuudistuksen myötä uudistetun brändin pohjalta uskottava, läpinäkyvä ja proaktiivinen viestintäkanava, joka tukee niin jäsenmäärän kasvua, tiedon jakamista kuin vaikuttamistyötä. Haasteina olivat erityisesti sisällön jäsentely, käyttäjäpolut ja navigaation selkeys. Myös manuaalinen päivittäminen […] Lue lisää

A-Katsastus

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

A-Katsastus on Suomen johtava yksityinen ajoneuvokatsastusten, rekisteröintien ja kuljettajantutkintojen tarjoaja. Lähdimme uudistamaan A-Katsastuksen verkkopalvelukokonaisuutta tilanteessa, jossa konsernilla oli neljä erillistä sivustokokonaisuutta. Tämä näkyi hajanaisena asiakaskokemuksena. Myös silloinen sisällönhallintajärjestelmä koettiin kankeaksi käyttää. Asiakkaamme tavoitteena olikin yhtenäistää kävijän asiakaskokemusta, ja luoda kokonaisuus, joka palvelee loppuasiakasta parhaalla mahdollisella tavalla. Projekti alkoi syväluotaavalla konseptointityöllä mm. kohderyhmäkartoituksen myötä, jonka pohjalta […] Lue lisää

Kaksplus.fi

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Hion teki uudistetun Kaksplus.fi-sivuston teknisen toteutuksen Vuonna 1969 perustettu Kaksplus on Suomen vanhin vanhemmuuteen keskittynyt media. Brändillä on pitkä historia printissä ja jo yli 20 vuotta takana myös verkossa. Nykyään Kaksplus on olemassa vain digitaalisessa muodossa. Kaksplus.fi on kehittynyt vertaistukea vanhemmille tarjoavasta keskustelufoorumista, ja sittemmin myös Suomen ensimmäisestä perheblogiportaalista, mediaksi, joka tarjoaa tänä päivänä laadukasta […] Lue lisää

MutkatonKoti-verkkopalvelu

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Joulukuussa 2021 julkaistu LähiTapiolan MutkatonKoti -verkkopalvelun suunnittelussa on keskitytty mahdollisimman miellyttävään käyttökokemukseen. Geniemin suunnittelemaan ja toteuttamaan verkkopalveluun tehtiin WordPressin ja eKoki-järjestelmän välinen integraatio, jonka kautta verkkopalveluun tuotavat kiinteistöjen ja asuntojen tiedot helpottavat mukavasti sisältöjen ylläpitotyötä. Palvelun tärkeimmät toiminnot, kuten asuntohaku, asuntojen listausnäkymät ja asuntohakemus, toimivat käyttäjälle johdonmukaisesti millä tahansa päätelaitteella ja käyttäjä pääsee käyttämään niitä […] Lue lisää

Plussalaiset-verkkosovellus

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen Loimme yhdessä Kaksplussan kanssa Plussalaiset-verkkosovelluksen, joka tarjoilee personoitua sisältöä ja etuja vanhemmille ja odottajille lapsen iän ja vanhemmuuden elinkaaren mukaan. Kaksplussan toimintakenttä on murroksessa Kaksplus on Otavamedian omistama, Suomen johtava digitaalinen vanhemmuusmedia. Kaksplus on edelläkävijä digitaalisten palveluiden kehittämisessä ja tarjoaa lukijoilleen ajankohtaista ja luotettavaa tietoa […] Lue lisää

Finnfund – uusi verkkopalvelu ja digimarkkinointi

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Lähtökohdat verkkopalvelu-uudistukseen Finnfund on suomalainen kehitysrahoitusyhtiö, joka rahoittaa kestävän kehityksen mukaisia hankkeita kehittyvissä maissa. Finnfundin tavoitteena on tukea yksityisen sektorin investointeja tarjoamalla lainoja, pääomasijoituksia ja asiantuntijatukea. Finnfund pyrkii edistämään talouskasvua ja uusien työpaikkojen syntymistä sekä kehittämään ilmastoratkaisuja, jotka auttavat hillitsemään ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja tukevat kestävämpää tulevaisuutta. Yhtiö toimii laajasti erityisesti Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa, […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun