SAK

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Evermade

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Lähtökohta

Aloitimme työskentelyn vuonna 2024 SAK:n sivustouudistuksen parissa. Sivuston ilmettä luodessamme törmäsimme muutamaan sudenkuoppaan SAK:n silloisen brändi-identiteetin kanssa. Silloinen räikeä väritys ei ollut sellaisenaan saavutettava, ja saavutettavaksi muokattunakin vaati useampaa fonttiväriä toimiakseen. Brändi-identiteetti ei heijastanut sitä terävyyttä ja uskottavuutta, mitä SAK tuo pöytään. Sivustouudistuksen ohessa nousi esille tarve myös haastavien aiheiden kuvittamisesta. Saavutettavuuden, SAK:n tavoitteiden ja uudistuvan sivuston myötä päätettiin terävöittää koko brändin identiteetti.

Strategia

Lähestyimme brändi-identiteetin päivitystä täysin funktionaalisesta näkökulmasta: Muuttaisimme vain välttämättömimmän, ja jokainen tarvittava muutos tehtäisiin käytettävyys mielessä pitäen. Uudistettu ilme pohjaakin vahvasti aiempaan: Nykyiset värit ovat muunnelmia aiemmasta väripaletista, taustakuvio on rauhoitettu versio entisestä — ja logoon emme edes koskeneet, paitsi sen punaisen sävyn osalta. Saavutettavuus ja käytettävyys ulottuivat lopulta jopa SAK:n ikoniseen punaiseen väriin.

Ammattiyhdistyskentässä brändiuudistukset ovat merkittäviä muodonmuutoksia. Ne kuvastavat ajan henkeä ja puhuttelevat sekä nykyisiä että tulevia sukupolvia. SAK:lle brändi-identiteetti on paljon enemmän kuin värit ja logot – se on järjestön ääni, arvot ja toimintatapa. Tunnistettava ja omalaatuinen brändi on tapa puhutella jäseniä, tehdä ay-liikkeen merkitys näkyväksi ja viestiä sen roolista yhteiskunnallisena vaikuttajana.

Luova idea

Uudistettu brändi-identiteetti ja etenkin sen väripaletti pohjaa ajatukseen SAK:n historiasta. Kirkkaiden ja räikeiden värien sijaan palasimme käytettävyyteen, saavutettavuuteen ja käsinkosketeltavuuteen. Tekstin värinä on pääsääntöisesti mustevärin musta ja taustavärinä kopiopaperien sävyistä inspiroituneet värit. Väripaletti ja taustakuviot ovat harmonisempia versioita aiemmista ja ennen kaikkea joustavampia ja saavutettavampia.

SAK:n uudistettu identiteetti on nuorekas, selkeä ja rohkea, ja se perustuu analogisuuden ja digitaalisuuden yhdistämiseen. Julisteiden ja mielenosoituskylttien perintö yhdistyy digitaalisten pintojen joustavuuteen ja saavutettavuuteen.

Brändi-identiteettiä ohjanneet ajatukset joustavuudesta ja saavutettavuudesta johtivat nopeasti ajattelemaan ilmettä kokonaisvaltaisesti helpommin lähestyttävänä, lämpimänä ja luonnollisena. Kun uudistuksessa valitut värisävyt pohjasivat analogiseen maailmaan, oli kuvitusten kanssa luontaista jatkaa samalla linjalla: tyyliksi valikoitui kuin annettuna tussikynän jälkeä mukaileva, reunoiltaan elävä viiva.

Brändi-identiteetin jalkautus

Uusi väripaletti ja visuaaliset elementit kunnioittavat SAK:n pitkää perinnettä ja sen juuria suomalaisessa ay-liikkeessä. Ne tuovat esiin järjestön historian ja tunnistettavuuden, mutta samalla ne on päivitetty vastaamaan tämän päivän monikanavaisen viestinnän tarpeita. Uudistuksessa on yhdistetty perinteisten julisteiden ja painotuotteiden visuaalinen kieli digitaalisen aikakauden vaatimuksiin, jolloin brändi pysyy niin ajankohtaisena kuin uskollisena juurilleen.

Duotonen kanssa yhteistyössä toteutettua valokuvamaailmaa ohjasi ajatus ihmislähtöisyydestä ja inklusiivisuudesta, mutta myös ajatus SAK:n historiasta. Kuviin haluttiin lähestyttävyyden lisäksi tietynlaista julistehenkeä. Osa kuvista suunniteltiin toimivaksi paitsi täysvärisinä, itsenäisinä valokuvina, mutta myös mustavalkoisina, eri värisille pinnoille “tulostettuina” elementteinä.

Uudistetuilla brändi-identiteetin elementeillä SAK:n on mahdollista tuottaa tunnistettavaa, julistavaa, mutta ennen kaikkea ihmisläheistä materiaalia. Erilaiset sovellukset digitaalisista pinnoista esitteisiin toistavat hengeltään ja rakenteeltaan julisteiden henkeä ja rakennetta. Rohkeutta, joka ei piiloudu silmäkarkin, väri-ilottelun ja trendien taakse. Rohkeutta, joka tulee läpi musteesta paperilla.

Verkkopalvelun toteutus

SAK:n verkkosivuston uudistuksessa siirrettiin yli 13 000 uutista, blogikirjoitusta ja lausuntoa vanhalta Drupal-pohjaiselta sivustolta uudelle alustalle. Sisällöt tuotiin mukaan kuvineen ja PDF-liitteineen, ja artikkeleissa säilytettiin alkuperäiset kategorisoinnit sekä kirjoittajatiedot. Lisäksi kaikille tuoduille artikkeleille luotiin automaattisesti uudelleenohjaus vanhasta osoitteesta uuden sivurakenteen mukaiseen uuteen osoitteeseen. Koska vanhimmat artikkelit olivat peräisin vuodelta 1999, sisältöjen löydettävyyttä parannettiin merkitsemällä yli viisi vuotta vanhat artikkelit arkistoiduiksi. Ne eivät näy sivuston sisäisessä haussa tai koontisivuilla, mutta ovat edelleen selattavissa omassa arkistossaan, joka toimii osana SAK:n historian tallennusta. Uuden sivuston käyttö oli SAK:n tiimille oli niin sujuvaa, että sisällön syöttö luonnistui heiltä helposti ja lähes kokonaan ilman apuja.

Kehityksessä automatisoitiin myös lausuntojen julkaisu. SAK:n asiantuntijat jättävät vuosittain kymmeniä lausuntoja erilaisten julkishallinnon organisaatioiden luonnoksiin sekä esityksiin. Lausunnot jätetään lähes poikkeuksetta Oikeusministeriön Lausuntopalvelu.fi-järjestelmässä. Aiemmin lausunnot on toimitettu viestintätiimin julkaistavaksi, mutta uusi integraatio mahdollistaa lausuntojen automaattisen noutamisen palvelusta Lausuntopalvelu.fi:n rajapintaa hyödyntäen. Sivuston taustaprosessi tarkistaa säännöllisin väliajoin, ovatko SAK:n asiantuntijat jättäneet uusia lausuntoja ja hakee lausuntopyynnön pohjatiedot sekä vastaukset lausuntopyynnössä esitettuihin kysymyksiin. Tämän jälkeen valmiiksi muotoiltu artikkeli metatiedoilla sekä lausunnon sisällöllä luodaan sivustolle odottamaan nopeaa manuaalista tarkistusta ja julkaisua.

Ammattiliittojen näkyvyyttä sivustolla parannettiin lisäämällä mahdollisuus tuoda niiden uutisia suoraan SAK:n etusivulle. Tämä on erityisen hyödyllistä esimerkiksi neuvottelukierrosten ja työtaisteluiden aikana, jolloin ajantasainen tieto on tärkeää. SAK:n viestintä voi hallita ulkopuolisia uutislähteitä hallintapaneelista kaikilla kolmella sivuston kielellä, ja taustaprosessi varmistaa, että tuoreimmat uutiset päivittyvät tiheästi.

Sivustolla oleville tuhansille PDF-liitteille luotiin automaattisesti omat esittelysivunsa, joiden kautta tiedostoja voi lukea ilman lataamista. Käyttäjät voivat lisätä tiedostoille lyhyet kuvaukset, ja esittelysivuilla näytetään myös kaikki sivuston sisäiset viittaukset kyseiseen tiedostoon. Myös tiedostojen lataaminen on toki mahdollista.

Sivustolla on paljon sisältöä ja se toimii tärkeänä tietolähteenä lukuisille tahoille. Relevantin sisällön löydettävyyteen haluttiin siksi panostaa erityisen paljon ja rakensimmekin sivustolle varsin monipuolisen hakutoiminnon. Henkilöhakujen tuloksissa nostetaan esiin yhteystietokortit, ja muissa hauissa suositaan mahdollisimman tarkkoja osumia perustuen kategorisointeihin ja artikkelien sisältöön. Lisäksi haku kattaa myös liitetiedostojen sisällöt ja tuo tuloksia SAK:n ylläpitämästä Työelämän pelisäännöt -sivustosta, jotta työelämän haasteisiin olisi helpommin apua saatavilla.

Evermaden tiimin kanssa oli innostavaa ja usein hauskaakin tehdä töitä. He olivat aktiivisesti mukana ideoimassa verkkopalvelun rakennetta, toiminnallisuuksia ja ilmettä. Täyden kympin porukka!

Pauli Vento, Viestinnän asiantuntija, SAK

Erinomainen projektinhallinta, asiakaspalvelu ja asiakkaan liiketoiminnan ymmärtäminen


Sinua voisi kiinnostaa myös

Palta

Tekijä: Karhu Helsinki

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Palvelualojen työnantajat Palta ja digitoimisto Karhu Helsinki julkaisivat uudistuneen version Palta.fi-verkkosivustosta. Palvelualojen kasvun ja kilpailukyvyn eteen työskentelevä Palta neuvottelee noin puolet kaikista Suomessa solmittavista työehtosopimuksista. Verkkosivusto on Paltalle tärkeä viestinnän väline, ja se palvelee laajaa kohderyhmien kirjoa ministeristä mediaan ja jäsenyrityksestä ay-vaikuttajaan. Karhu Helsinki vastasi uuden sivuston suunnittelusta ja tuotannosta konsulttitoimisto North Patrolin kanssa laaditun […] Lue lisää

Elinkeinoelämän keskusliitto

Tekijä: Evermade

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Elinkeinoelämän keskusliitto on Suomen elinkeinoelämän ääni. Se tuo esiin ja kiteyttää suomalaisen yritysmaailman näkemykset, tukien maan uudistumista ja kasvua. Ek.fi-sivusto kokoaa yhteen liiton linjaukset, strategian ja viestit. Aiempi Ek.fi oli monelta osin vanhanaikainen ja kankea. Sivuston sisältöä ei ollut selkeästi jäsennelty, tärkeimmät viestit hukkuivat muuhun sisältöön ja sisältöjen esitystavat olivat vanhanaikaisia. Sisällön suuri määrä aiheutti […] Lue lisää

Suunnittele hautajaiset -web-sovellus Memorialla

Tekijä: Evermade

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Memoria on Suomen ensimmäinen maanlaajuisesti toimiva hautauspalveluiden verkkopalvelu, jonka kuluttajat tunnistavat luotettavana ja laadukkaana palveluntarjoajana. Memoria kaipasi kumppania uuden verkkopalvelun suunnitteluun, kehitykseen ja digitaaliseen markkinointiin. Uuden palvelun ytimessä tuli olla helppous, ymmärrettävyys, luotettavuus ja nykyaikaisuus. Kaikki palvelut digitalisoituvat, mutta hautauspalvelut mielletään yhä vankan perinteiseksi. Tämän halusimme muuttaa. Olemassa olevat digitaaliset hautauspalvelut ovat usein kylmiä, kankeita […] Lue lisää

Drum

Tekijä: Evermade

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Loimme Drumille modernin ja raikkaan sivuston, joka tuo esiin viestintätoimiston asiantuntijuutta ja houkuttelee lukijoita uppoutumaan mielenkiintoisiin sisältöihin. Aiemmalla drum.fi-sivustolla ei ollut selkeää punaista lankaa. Sivusto ei vastannut Drumin brändiä eikä kannustanut lukijoita kuluttamaan sisältöjä tarpeeksi hyvin. Sivuston ilme oli vanhentunut, se oli rakenteeltaan sekava ja lisäksi sen ylläpito oli turhan työlästä.  Drumin toiveena olikin moderni, […] Lue lisää

Finlandia Group

Tekijä: Evermade

Tärkein teknologia: HubSpot CMS

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Finlandia Group on täyden palvelun finanssikonserni, joka auttaa yrittäjiä ja yrittäjähenkisiä ihmisiä saavuttamaan heidän taloudelliset tavoitteensa. Yritys tarjoaa kaikki säästämisen ja sijoittamisen palvelut saman katon alta. Uudistimme Finlandia Groupin sivuston, joka toimii tärkeänä markkinointiviestinnän kanavana ja tukee kasvokkain tehtävää myyntiä. Verkkosivuston konseptin ytimessä oli asiantuntijasisällöt ja Finlandia Groupin palvelutarjoaman tuominen selkeämmin sivustolla vierailevan tutkittavaksi. Finlandia […] Lue lisää

Laakaritilmanrajoja.fi

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Lääkärit Ilman Rajoja (Médecins Sans Frontières, MSF) on kansainvälinen sairaanhoitoon erikoistunut avustusjärjestö. Järjestö on 50 vuoden ajan antanut sairaanhoitoa aseellisten konfliktien, epidemioiden ja luonnonkatastrofien uhreille ja niille, jotka eivät pääse terveydenhuollon piiriin. Me autoimme järjestön Suomen organisaatiota uudistamaan verkkosivustonsa. Verkkosivusto on järjestön tärkein yksittäinen markkinointiviestinnän, tiedonvälityksen ja varainhankinnan väline. Lääkärit Ilman Rajoja -organi­saation verkko­sivuston tärkein […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun