Taitoliitto

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Karhu Helsinki

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Karhu Helsinki sai kunnian uudistaa Taitoliiton taito.fi -verkkosivuston sekä samaan WordPress multisite -ympäristöön toteutetut paikallisten taitoyhdistysten sivustot.

Taitoliitto toimii valtakunnallisena käsityöalan ja käsityökulttuurin puolestapuhujana ja asiantuntijana. Taitoliitto ja 15 paikallista taitoyhdistystä sekä yli 100 toimipaikkaa ovat Suomen laajin käsityönpalveluiden verkosto. Taitoliitto tarjoaa mm. ohjeita, kursseja ja tapahtumia lukuisten käsityötekniikoiden ympärillä. Pelkästään käsityökursseja järjestetään vuodessa satoja, eteläisimmästä Suomesta Lappiin.

Liikkeelle konseptointiprojektilla

Ennen visuaalista suunnittelua ja teknistä toteutusta toteutettiin erillinen konseptointivaihe, jossa keskityttiin ymmärtämään Taitoliiton tarpeita sivustokokonaisuudelle. Konseptointivaiheen tuloksena oli määrittelydokumentaatio, rautalankamallit sekä sivuston rakenne valmiiksi suunniteltuina. Määrittelyssä käytettiin pohjana monipuolisesti analytiikkaa sekä erilaisia palvelumuotoilun menetelmiä käyttäjäpersoonista priorisointitekniikoihin. Taitoliitto kiitti moneen kertaan sitä, miten nopeasti Karhun tiimi sai kiinni käsityöalan terminologiasta sekä Taitoliiton järjestötoiminnan laajuudesta ja erityispiirteistä.

Tavoitteenamme oli erottuva, houkuttelevana ja käsitöiden monipuolisuutta korostava visuaalisuus. Sivustolla on käytetty poikkeuksellisen paljon laajoja väripintoja, animaatioita, sekä erilaisia muotoja tuomaan eloa sivustolle ja välittämään käsityön iloa ja innostusta käyttäjille. Sivusto suunniteltiin täyttämään WCAG 2.1 AA -saavutettavuuskriteerit.

Suunnittelussa osallistettiin loppukäyttäjiä etänä toteutettujen käyttäjätestaussessioiden avulla. Tapaamisissa testattiin vapaaehtoisten käyttäjien kanssa sivuston toimivuutta erilaisia tehtäviä hyödyntäen.

Tekninen toteutus WordPress Multisite laajoilla integraatioilla ja WooCommerce-kaupalla

Tekninen toteutus tehtiin WordPress Multisite -toteutuksena, jossa paikallisyhdistysten sivustot sijaitsevat saman taito.fi -osoitteen alla. Sivustot jakavat pääosin samat sisältömoduulit sekä osan visuaalisesta ulkoasusta.

Keskiössä on käsityökurssien ja tapahtumien kaksisuuntainen integraatio Taitoliiton Drupal-pohjaiseen toiminnanohjausjärjestelmään. Kurssit ja tapahtumat noudetaan järjestelmästä monipuolisesti suodatettavaksi kurssikaupaksi WordPressissä sekä pääsivulla että paikallisilla sivuilla. Paikallisyhdistyksille toteutettiin mahdollisuus omaan WooCommerce-pohjaiseen verkkokauppaan, jossa voidaan myydä esimerkiksi käsityötuotteita tai -tarvikkeita.

Lisäksi toteutettiin mm. mediatiedotteiden integraatio ePressi-järjestelmästä sekä postinumeroon pohjautuva paikallisyhdistysten hakutoiminto.

Erityiskiitokset vastuun kantamisesta koko projektin läpi

Sivusto on monipuolinen ja laaja kokonaisuus, joka käyttäjälle näyttäytyy yhtenä ja selkeänä kokonaisuutena. Toiminnanohjausjärjestelmän integraatio oli varsin laaja kokonaisuus, ja esiin nousevia poikkeustapauksia jouduttiin pohtimaan matkan varrella useampaan kertaan. Päätöspalaverissa totesimme yhteen ääneen projektin menneen kokonaisuutena hyvin, ja Karhun ja Taitoliiton tiimien puhaltaneen hyvin yhteen hiileen koko projektin ajan.


Sinua voisi kiinnostaa myös

Suomen Olympiakomitea

Tekijä: Karhu Helsinki

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Suomen Olympiakomitea ja digitoimisto Karhu Helsinki julkaisivat uudistetun version Olympiakomitea.fi-sivustosta. Kiitosta saanut verkkosivujen uudistus pohjustettiin käyttäjätutkimuksella. WordPress-julkaisujärjestelmällä rakennettu sivusto julkaistiin tunnilleen aikataulussa ja hyvissä ajoin ennen Pariisin olympialaisia. Käyttäjätutkimuksessa kartoitettiin vanhan sivuston käyttöä ja kävijäpolkuja, kävijöiden kiinnostuksen kohteita ja toiveita, sivuston suorituskykyä hakukoneissa ja Olympiakomitean sidosryhmien verkkosivu-uudistukseen kohdistamia odotuksia. Uudistusprojekti vietiin läpi käyttäjätutkimuksen löydösten ja […] Lue lisää

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Tekijä: Karhu Helsinki

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Vuonna 1831 perustettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS) julkaisi Finlit.fi-verkkosivustonsa täysin uudistettuna. Digitoimisto Karhu Helsinki vastasi uuden sivuston konseptista, suunnittelusta ja tuotannosta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura harjoittaa ja edistää suomalaisen kulttuurin ja kulttuuriperinnön tutkimusta ja tunnetuksi tekemistä. Uusi verkkosivusto on keskeinen väline tässä työssä. Käyttäjätutkimus sivuston uudistuksen perustana Finlit.fi-sivuston uudistus käynnistettiin Karhu Helsingin läpiviemällä kattavalla käyttäjätutkimuksella. Käyttäjätutkimuksen […] Lue lisää

Diakonissalaitoksen uusi verkkosivusto

Tekijä: Evermade

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Diakonissalaitos toimii rohkeasti ihmisarvon puolesta yhteiskuntaa uudistaen. Evermade on vastannut Diakonissalaitoksen verkkopalveluiden kehityksestä vuodesta 2018 lähtien. Tuoreimman strategiapäivityksen myötä organisaatio tarvitsi verkkosivuston, joka heijastaa uudistunutta suuntaa ja palvelee käyttäjiään entistä paremmin. Lähtötilanne Diakonissalaitoksen vanha verkkosivusto ei enää tukenut organisaation uudistunutta strategiaa. Vanha verkkosivusto oli rakennettu erilaisen organisaation tarpeisiin, ja organisaation muuttuessa sivuston visuaalinen ilme, rakenne […] Lue lisää

Bloomsday – verkkosivuston uudistus

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lähtökohta Dude oli aiemmin toteuttanut Bloomsdayn edeltäjälle, Flux Productionsille verkkosivuston. Nyt Flux kuitenkin vaihtoi nimensä ja uudisti brändinsä, sekä laajensi toimenkuvaansa. Tavoitteet Bloomsdayn uuden brändi-identiteetin jalkautus verkkoon Flux Productionsin sivustolla toimivaksi todetun tekniikan hyödyntäminen Sujuva toteutus ilman suurempaa remonttia Mitä tehtiin WordPress-verkkosivut Brändin tekninen implementointi WordPress-ylläpito Uuden ilmeen visuaalinen suunnittelu tuli ulkopuoliselta taholta. Regular suunnitteli […] Lue lisää

Kämp Galleria

Tekijä: Karhu Helsinki

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Kauppakeskus Kämp Galleria ja digitoimisto Karhu Helsinki julkaisivat uudistuneen Kampgalleria.com-verkkosivuston. Tyylikkäitä ostoskokemuksia Helsingin sydämessä tarjoava kauppakeskus näyttää nyt yhtä laadukkaalta verkossa kuin paikan päällä. Uusien verkkosivujen tärkein tehtävä on kannustaa kävijä astumaan sisään myös kauppakeskuksen ovista. Tämä on ollut kantava idea sivuston konseptoinnissa, suunnittelussa ja rakentamisessa. Tutkittu tieto auttoi keskittymään olennaiseen Karhu Helsingin tiimi perusti […] Lue lisää

Finnish Designers -portfolioalusta

Tekijä: Karhu Helsinki

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Karhu Helsinki Oy ja Suomen suurin muotoiluyhteisö Ornamo toteuttivat Finnishdesigners.fi-verkkopalvelun, joka esittelee suomalaisia muotoilijoita ja heidän osaamistaan sekä alan työpaikkoja. Se toimii portfolioalustana, jossa muotoilijat voivat jakaa työnsä ja löytää asiakkaita. Palvelu edistää suomalaisen muotoilun näkyvyyttä ja auttaa yrityksiä sekä yksityishenkilöitä löytämään muotoiluammattilaisia eri aloilta. WordPress-alustalle rakennettu kokonaisuus sisältää kiintoisia toimintoja. Suunnittelijat voivat luoda sivustolle […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun