Wunder

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Paper Planes Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto yritysasiakkaille (B2B)

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 5 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Yrityksen sivusto yritysasiakkaille (B2B) -kategoriasivulta.

Wunder on kolmessa maassa toimiva yli 130 asiantuntijan digitoimisto. Yrityksen uudistunut strategia vaati rinnalleen uuden sivuston, joka olisi entistä myynnillisempi, inbound-markkinointiin soveltuva ja ennen kaikkea esteetön.

Wunder konseptoi, suunnitteli ja tuotti sivuston sisällöt. Paper Planes vastasi uuden, näyttävän sivuston teknisestä toteutuksesta WordPress-alustalle. Rakensimme uudet, näyttävät sivut WordPress-alustalle. Wunder valitsi WP:n sen notkeuden vuoksi ja jotta sivustoa pystyisi jatkossa päivittämään helposti ja monipuolisesti sisältömoduulien avulla.

Saavutettavuus oli projektin keskiössä alusta asti, sillä Wunder tunnetaan saavutettavien toteutusten edelläkävijänä. Saavutettavuus palvelee käyttäjiä, joilla on erityistarpeita, mutta samalla se varmistaa, että sivusto on ihan kaikille helppokäyttöinen. Lisäksi se parantaa sivuston näkyvyyttä, sillä hakukoneet priorisoivat saavutettavia sivustoja.

Verkkosivu-uudistuksen toteuttaminen WordPressillä mahdollistaa ketterän jatkokehittämisen tulevien tarpeiden mukaan. Jatkokehittäminen aloitettiinkin oikeaoppisesti heti projektin valmistuttua.

Projektin mahdollisti tiivis yhteistyömme ja sujuva kommunikointi. Jatkokehitystä tehdään yhtä tiiviissä yhteistyössä Wunderin asiantuntijoiden kanssa.

Verkkosivu-uudistuksen lopputuloksena on strategian mukainen, näyttävä ja käyttäjäystävällinen sivusto, jonka päivittäminen ja kehittäminen on helppoa. Wunderilaisten omien sanojen mukaan ”saitti toimii kuin unelma”.

Lue lisää: B2B-verkkosivuston uudistus – kaikki julkaisut Vierityspalkissa


Sinua voisi kiinnostaa myös

Geometrixin verkkosivustouudistus

Tekijä: Paper Planes Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Geometrix on suomalainen ohjelmistoyritys, jonka ydinosaamista on paikkatieto ja sen soveltaminen liikkuvan työn ohjaamisessa. Geometrixin sovellukset helpottavat liikkuvan työn tekemistä ja hallintaa sekä kentältä kerätyn tiedon hyödyntämistä. Yhtiö kaipasi brändi-ilmeensä ja arvolupauksensa kirkastamista sekä selkeää verkkosivustoa. Polkaisimme yhteystyön käyntiin brändäyksellä, ja lähdimme liikkeelle perusasioista. Geometrixin toiveena oli visuaalisen ilmeen freesaus. Logoa ja värimaailmaa ei ollut […] Lue lisää

Adaton verkkosivustouudistus

Tekijä: Paper Planes Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Adato Energia Oy on koulutuksia sekä viestintä- ja tietopalveluita tarjoava yritys, joka palvelee suomalaisia energia-alan yhtiöitä. Adato tekee monipuolisesta ja nopeasti muuttuvasta energia-alasta helposti ymmärrettävän, sekä yritysasiakkaille että kuluttajille. Teimme Adatolle WordPress-verkkosivuston jo vuonna 2019, joten oli luontevaa jatkaa Adaton kumppanina myös nyt. Aiemman verkkosivuston visuaalinen ilme, rakenne, käytettävyys ja skaalattavuus kaipasivat uudistamista tälle vuosikymmenelle. […] Lue lisää

OptoFidelityn verkkosivu-uudistus

Tekijä: Paper Planes Oy

Tärkein teknologia: HubSpot CMS

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

OptoFidelity on maailman johtavia optisen metrologian laitteistojen valmistajia. Uudistimme OptoFidelityn brändi-viestit, -ilmeen ja verkkosivuston vastaamaan yrityksen liiketoiminnan muuttunutta fokusta, eli AR/VR/XR-laitteiden testausta. Yhteistyömme OptoFidelityn kanssa käynnistyi asiakaspersoonien luomisella. Dokumentoituja persoonia, hyödynnettiin myöhemmin mm. verkkosivuston sisällön määrittelyssä. Jokaiselle persoonalle määritettiin ostopolut ensimmäisestä kontaktista asiakkuuteen asti. Uudistimme visuaalinen ilmeen ja viestinnän kuvaamaan yrityksen pääasiallista liiketoimintaa. Järjestimme brändiworkshopin, […] Lue lisää

Kokemäen kaupunki – verkkopalvelun uudistus

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Kokemäki on moderni maaseutukaupunki Satakunnan maakunnassa, ja sen lähikuntia ovat mm. Pori, Eura ja Sastamala. Kokemäellä asuu noin 7 000 henkilöä. Väkimäärä lisääntyy loma-aikoina, sillä mökkejä ja loma-asuntoja kunnassa on yli 1 300. Kaupunki on helposti saavutettavissa Pori-Helsinki-valtatien ja Pori-Tampere-rautatien avulla eri kulkuvälineillä. Kokemäeltä Poriin on 42 kilometriä. Kuntalaisten hyvinvointi on Kokemäen kaupungille tärkeä asia, […] Lue lisää

Specia

Tekijä: Paper Planes Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Ammattijärjestö Specia ry tekee ammatillista edunvalvontaa moniosaajajäsenten aloilla ja edistää reilua, yhdenvertaista ja kestävää työelämää. Brändinsä uudistanut Specia halusi uudistaa myös sivustonsa. Uusi visuaalinen ilme, parempi käytettävyys ja helpompi tiedon löytyminen tekisivät sivustosta houkuttelevamman jäsenille. Tärkeää oli myös parantaa hakukoneoptimointia, saavutettavuutta ja mobiilikäytettävyyttä. Ulkoasusuunnittelu aloitettiin rakentamalla uuden brändin mukainen tyylikirjasto Figmaan. Sivuston ulkoasu päivitettiin brändiuudistuksessa luotuun […] Lue lisää

Mielipotti.fi – räätälöity keräysalusta mielenterveystyön tueksi

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: Asiakaskohtainen ohjelmointityö

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

MIELI ry halusi käyttöönsä oman, räätälöidyn keräysalustan, joka vastaa järjestön viestinnällisiä, toiminnallisia ja teknisiä tarpeita. Trimedia suunnitteli ja toteutti Mielipotti.fi-verkkopalvelun, joka mahdollistaa yksityishenkilöiden ja yhteisöjen oman varainkeräyksen perustamisen mielenterveystyön tueksi. Käyttäjät voivat luoda keräyksiä esim. tilaisuuden, syntymäpäivän, juhlan tai muistotilaisuuden yhteyteen, seurata lahjoitusten kertymistä reaaliaikaisesti ja jakaa keräyssivun linkkiä sosiaalisessa mediassa tai sähköpostilla. Lahjoituksen voi […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun