Procemex

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: MEOM

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto yritysasiakkaille (B2B)

Procemex on konenäköpohjaisten sovellusten ja kamerateknologian globaali markkinajohtaja sellu-, paperi- ja painoteollisuudessa, jonka järjestelmiä on toimitettu yli 50 maahan.

Procemexin vanha verkkosivusto oli toteutettu Drupalilla. Tämä ei julkaisujärjestelmänä vastannut enää yrityksen markkinoinnin tarpeita.

Uudeksi alustaksi valikoitui WordPress, jonka joustavat mahdollisuudet palvelevat Procemexin kaltaista, lukuisilla eri kieliversioilla viestivää yritystä.

Suurin urakka oli löytää järkevin tapa tuoda kaikki tarpeellinen sivuston sisältö vanhasta julkaisujärjestelmästä uuteen. Sisältöjen migraatiossa hyödynsimme WordPressin valmiita lisäosia, joita täydennettiin räätälöidyllä koodilla.

Samalla päivitimme Procemexin sivustolla esitettävää brändi-ilmettä sekä parannettiin käyttökokemusta tuotteisiin perehtymisen ja yhteydenoton osalta. Sivustouudistus oli myös mahdollisuus muokata sivuston rakennetta ja sisältöjen jäsentelyä, jota teimme yhdessä myös SEO:n tarpeisiin.

MEOMin osaavien ja mukavien tekijöiden kanssa oli miellyttävä taivaltaa läpi verkkosivuprojektin. Yhteistyö oli sujuvaa, selkeää ja joustavaa.

Päivi Könönen, markkinointipäällikkö, Procemex.

Erinomainen projektinhallinta, asiakaspalvelu ja asiakkaan liiketoiminnan ymmärtäminen


Sinua voisi kiinnostaa myös

Rakentaja-lehti

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lähtökohta Rakentaja-lehti haluttiin tuoda selvemmin esiin omana julkaisunaan ja samalla kasvattaa sen digitaalista tavoittavuutta. Vanha lehtialusta ei palvellut lukijaa tai toimitusta nykyaikaisella tavalla. Uudessa toteutuksessa tavoitteena oli tehdä lehdestä helposti selattava, ajankohtainen ja visuaalisesti houkutteleva, jotta sisältö tavoittaa entistä laajemman yleisön. Sivusto rakennettiin multisite-toteutuksena osaksi Rakennusliiton verkkopalvelua. Tavoitteet Parantaa Rakentaja-lehden näkyvyyttä ja saavutettavuutta verkossa Houkutella […] Lue lisää

Betolar

Tekijä: MEOM

Tärkein teknologia: HubSpot CMS

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Vuonna 2016 perustettu Betolar on suomalainen materiaaliteknologian yritys, jonka menetelmällä voidaan muuttaa teolliset jäte- ja sivuvirrat vähähiilisiksi rakennusmateriaaleiksi. Betolar halusi siirtää koko asiakashankinnan HubSpotin päälle. Vastasimme tähän yhteistarjouksella digimarkkinointitoimisto Hopkinsin kanssa. Hopkinsin vastuulla olivat CRM, markkinoinnin automaatio sekä SEO, kun taas me MEOMilla huolehdimme verkkosivuston suunnittelusta ja toteutuksesta. Tärkeää uuden asiakashankinnan kokonaisuuden rakentamisessa oli toimistojen […] Lue lisää

Oulun kaupungin multisite-verkkopalvelu

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Oulun kaupungin multisite-kokonaisuus Yksi Suomen suurimmista julkisen sektorin WordPress-multisite-hankkeista syntyi Oulussa Asiakastarina pähkinänkuoressa Oulun kaupunki, Suomen viidenneksi suurin kaupunki ja tuleva Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026, tunnisti strategisen tarpeen uudistaa ja yhtenäistää laajaa verkkosivustokokonaisuuttaan. Aiempi, sadoista sivustoista koostunut ympäristö, joka oli toteutettu useilla eri teknologioilla ja hyödynsi pääosin Liferay-alustaa, oli palvellut kaupunkia hyvin aikansa. Oulun kaupungilla oli […] Lue lisää

Boksi.com

Tekijä: MEOM

Tärkein teknologia: HubSpot CMS

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Boksi tarvitsi brändiuudistuksen yhteydessä uuden HubSpot-verkkosivuston. Kumppaniksi valikoitui MEOM, ja brändin suunnittelusta vastasi Kallan & Co. MEOM vastasi brändi-identiteetin tuomisesta verkkosivustolle sekä sen teknisestä toteutuksesta. Sivuston suunnittelussa käytettiin paljon aikaa yksityiskohtien viilaamiseen. Visuaalisia markkinoijia ja sisällöntuottajia puhutellessa brändiä vaikuttavasti esittelevä sivusto on välttämättömyys. Sivuston sisältö kirjoitettiin tarkkaan designin mukaisesti, jotta copy istuu myös visuaalisina elementteinä […] Lue lisää

Hopkins

Tekijä: MEOM

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Hopkins on digitaalisen markkinoinnin toimisto, joka auttaa asiakkaitaan kasvattamaan liiketoimintaa digitaalisen mainonnan, hakukoneoptimoinnin, markkinoinnin automaation ja analytiikan avulla. Uudistuksen taustalla Hopkins oli työstänyt brändi-identiteettiään yhdessä Hasan & Partnersin kanssa. Seuraavana vuorossa oli itse verkkosivustouudistus, jolla tuore brändi-ilme tehtäisiin eläväksi. Ilmeen lisäksi uudistustarvetta oli verkkosivuston teknisellä puolella. Verkkosivusto rakennettiin tukemaan paremmin palveluiden esittelyä ja muun muassa […] Lue lisää

Humm.fi verkkosivusto

Tekijä: MEOM

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Finnchat ja Northbound päättivät laittaa hynttyyt yhteen ja uudeksi nimeksi tuli Humm. Humm on monikanavaisen asiakaspalvelun ja myynnin ammattilainen. MEOM pääsi toteuttamaan uunituoreelle brändille verkkosivuston. MEOM vastasi toteutuksessa web designista ja teknisestä toteutuksesta. Brändistä, kuvamaailmasta ja visuaalisesta identiteetistä vastasi Sam Jamsen. Tärkeimpiä asioita projektissa oli uuden brändin jalkauttamisen lisäksi uudistuneen ja laajentuneen palvelutarjoaman esilletuonti selkeällä […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun