Cron-Tek Oy

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Verkkoasema Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto yritysasiakkaille (B2B)

Cron-Tek Oy on lastuavien metallintyöstökoneiden maahantuoja ja myyjäyritys. Yritys on perustettu vuonna 1988, mutta sen juuret ulottuvat 1900-luvun alkupuolelle, jolloin se tunnettiin Cronvallin metallintyöstökoneosastona. Ensimmäinen työstökone myytiin jo vuonna 1906.

Yritys tekee pääsääntöisesti konsultoivaa myyntiä. Sen missiona on erinomainen asiakaspalvelu, ja antaa kattavasti tietoa työstökoneista ja niihin liittyvistä teknologioista investointien tueksi.

Aiemmat verkkosivut olivat 2010-luvun alkupuolelta ja yrityksessä tiedostettiin, että jotain täytyi tehdä. Cron-Tekin toimitusjohtaja Petri Järvinen kertoo saaneensa suosituksen Verkkoasemasta heidän asiakkaaltaan: “Saimme erittäin hyvää palautetta asiakkaaltamme, joka tekee yhteistyötä Verkkoaseman kanssa. Tilanteissamme oli paljon samaa, joten valinta oli helppo.”

“Kysyin Verkkoaseman Tiinalta, tulevatko retrosivut uudelleen muotiin, kun ne ovat meillä jo valmiina”, Cron-Tek Oy:n toimitusjohtaja Petri Järvinen naurahtaa ja jatkaa: “Päädyimme toisenlaiseen ratkaisuun.”

Tavoitteet

Yhteistyö alkoi toukokuussa 2023, ja siinä keskityttiin kokonaisvaltaiseen ratkaisuun aina käyttöliittymän ja visuaalisen ilmeen suunnittelusta sisällön syöttöön asti. Järvinen kuvailee aiempia verkkosivuja vanhanaikaisiksi sekä visuaalisesti ja teknisesti vanhentuneiksi. Oli aika toimia.

Tavoitteena olivat modernit verkkosivut, jotka olisivat paitsi näyttävämmät ja toimivammat myös herättäisivät luottamusta. Laajaa asiantuntijaosaamista ja vahvaa kokemustaustaa haluttiin tuoda vahvemmin esiin, millä voisi olla positiivisia vaikutuksia yhteydenottojen määrään ja avata uusia mahdollisuuksia myyntiin.

“Halusimme investointihyödykkeisiin soveltuvat asiallisennäköiset verkkosivut”, Järvinen kertoo. Verkkosivujen suunnittelussa panostettiin paljon muun muassa sivuston rakenteeseen: “On tärkeää, että sivusto on selkeä ja tieto helposti löydettävissä.”

Projektin eteneminen

Uusi verkkosivusto suunniteltiin WordPress-alustalle, joka mahdollisti monimutkaisen tuotekatalogin rakentamisen. Verkkosivujen uudistusprojekti käsitti satojen metallintyöstökoneiden esittelyn monipuolisine tietoineen.

Yhteistyössä hyödynnettiin Verkkoaseman laajaa kumppaniverkostoa. Ulkopuolista apua käytettiin graafisessa suunnittelussa, jonka jälkeen voitiin toteuttaa sivuston uusi visuaalinen ilme. Järvisen mukaan sivuston rakentaminen sujui helposti ja vaivattomasti.

Aikatauluhaasteita ilmeni Cron-Tekin päässä, kun sivusto oli sisällön syöttöä vaille valmis. Cron-Tek vastasi sisällöntuotannosta itse, ja sisältöjen läpikäynti hidastui muiden töiden takia. ”Nälkä kasvaa syödessä”, toteaa Järvinen kuvaillessaan heidän haluaan lisätä sivustoon enemmän ominaisuuksia.

Projektille asetettiin selkeä deadline, mihin mennessä keskeisempien sisältöjen on oltava valmiit. Lopulta sivusto julkaistiin marraskuussa 2023 puoli vuotta kestäneen intensiivisen työn jälkeen.

Tulokset

Cron-Tekin uusi verkkosivusto vahvistaa yrityksen näkyvyyttä ja tavoitettavuutta potentiaalisten asiakkaiden keskuudessa. Järvinen kiittelee Verkkoaseman tiimin ammattitaitoa toteuttaa visuaalisesti ja toiminnallisesti vaikuttava verkkosivusto. “Verkkoasema reagoi aikatauluhaasteisiimme erittäin hyvin”, Järvinen kertoo. “Meillä on nyt toiveitamme vastaava verkkosivusto “evoluutio 1”, jota täydennämme myöhemmin.”

Moderni sivusto on poikinut uusia yhteydenottoja, joissa vahva osaaminen ja luotettavuus ovat olleet ratkaisevassa asemassa. “Yrityksen pitkä historia eri vaiheineen on selkeämmin esillä verkkosivuilla, ja korostaa intohimoamme ja sitoutumistamme työstökoneisiin sekä asiakkaiden menestyksen parantamiseen”, Järvinen sanoo ja jatkaa: “Sillä on ollut piristävä vaikutus liiketoimintamme kannalta. Yksi asiakkaamme sanoi, ettei hän edes tiennyt, kuinka pitkältä ajalta meillä on historiaa työstökoneiden parissa.”

Mitä mieltä Cron-Tekissä ollaan yhteistyöstä?

Cron-Tekin ja Verkkoaseman yhteistyö on ollut hedelmällistä, ja tarjonnut Cron-Tekille mahdollisuuden vahvistaa läsnäoloaan digitaalisessa ympäristössä. Projekti eteni sovitulla tavalla ja Järvisen mukaan yhteistyö Verkkoaseman kanssa oli helppoa: yhteyshenkilöt olivat aina tavoitettavissa ja kysymyksiin vastattiin nopeasti ehdottaen Crontekille sopivia ratkaisuja.

Järvinen kiittelee myös Verkkoaseman joustavasta yhteistyömallista:

“On huojentavaa tietää, että sivuston rakenteelliset ominaisuudet ovat valmiina odottamassa 2.0 versiota varten, kunnes saamme koostettua uutta sisältöä.”

Hän suosittelee lämpimästi yhteistyötä Verkkoaseman kanssa.


Sinua voisi kiinnostaa myös

Oulun kaupungin multisite-verkkopalvelu

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Oulun kaupungin multisite-kokonaisuus Yksi Suomen suurimmista julkisen sektorin WordPress-multisite-hankkeista syntyi Oulussa Asiakastarina pähkinänkuoressa Oulun kaupunki, Suomen viidenneksi suurin kaupunki ja tuleva Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026, tunnisti strategisen tarpeen uudistaa ja yhtenäistää laajaa verkkosivustokokonaisuuttaan. Aiempi, sadoista sivustoista koostunut ympäristö, joka oli toteutettu useilla eri teknologioilla ja hyödynsi pääosin Liferay-alustaa, oli palvellut kaupunkia hyvin aikansa. Oulun kaupungilla oli […] Lue lisää

Suomen Yrittäjäopiston verkkosivusto

Tekijä: Verkkoasema Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Suomen Yrittäjäopisto on valtakunnallinen koulutus- ja asiantuntijaorganisaatio. Verkossa järjestettäviin koulutuksiin osallistuu vuosittain noin 4000 opiskelijaa. “Verkkosivusto on tärkeä väylä, sillä kaikki toimintamme tapahtuu verkon välityksellä”, Suomen Yrittäjäopiston markkinointi- ja viestintäpäällikkö Taina Hietamäki sanoo. Hietamäki kertoo yhteistyökumppanin löytyneen sisäisen ehdotuksen kautta: “Verkkoasema oli jäänyt henkilökuntamme mieleen sosiaalisesta mediasta, joten jätimme tarjouspyynnön.” Yhtenäinen verkkosivusto käyttäjästä riippumatta “Meille […] Lue lisää

Camtronic

Tekijä: Verkkoasema Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Camtronic Oy on hienomekaniikan suunnittelu-, koneistus-, kokoonpano- ja alihankintapalveluja tarjoava yritys. Yrityksen kotipaikka on Ylivieska, mutta asiakkaat sijaitsevat koko Suomen alueella. Camtronicissa tunnistettiin tarve markkinoinnin tuomisesta nykyaikaan. Yritys halusi palvella paremmin niin kotimaisia kuin kansainvälisiäkin asiakkaitaan. Verkkoasema toteutti Camtronicille aluksi verkkopalvelu-uudistuksen, johon sisältyi sisällöntuotanto sekä WordPress-pohjainen modulaarinen sivusto. Modulaarisuus teki sivustosta helposti muokattavan, käyttäjäystävällisen ja […] Lue lisää

Optiscan Oy:n uusi verkkosivusto

Tekijä: Verkkoasema Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Optiscan Oy on johtava logistiikka-alalla toimiva teknologiayritys, joka auttaa asiakkaitaan tehostamaan varastoinnin ja tiedonhallinnan prosesseja. Yrityksen palvelutarjontaan kuuluvat niin ohjelmistoratkaisut, laitteet kuin huoltopalvelutkin asiakasyritysten sisälogistiikan parantamiseksi. Verkkosivu-uudistuksen lähtökohtana oli verkkosivuston toiminnallisuus. Aiempi sivusto oli teknisesti vanhentunut, ja sen toiminta oli rajallista. Oli helpompaa ja järkevämpää uudistaa koko sivusto alustaa myöten. Tavoitteet Optiscanilla oli kolme päätavoitetta […] Lue lisää

Kirkon alat ry

Tekijä: Verkkoasema Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Kirkon alat ry on kirkon aloilla työskentelevien ammattiliitto. Verkkosivusto on jäsenille tärkeä kanava tiedonsaantiin ja asioiden hoitoon. Vanhalla sivustolla esimerkiksi kirjautuminen ei toiminut järkevällä tavalla, vaan sivustolla oli kaksi erillistä järjestelmää joihin kirjautua. Tämä aiheutti hämmennystä salasanojen kanssa ja epätietoisuutta asiakkaiden keskuudessa. Kirkon alat ry halusikin uudesta sivustosta mahdollisimman käyttäjäystävällisen ja tietoturvallisen. Teknisten ominaisuuksien lisäksi […] Lue lisää

Rakentaja-lehti

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lähtökohta Rakentaja-lehti haluttiin tuoda selvemmin esiin omana julkaisunaan ja samalla kasvattaa sen digitaalista tavoittavuutta. Vanha lehtialusta ei palvellut lukijaa tai toimitusta nykyaikaisella tavalla. Uudessa toteutuksessa tavoitteena oli tehdä lehdestä helposti selattava, ajankohtainen ja visuaalisesti houkutteleva, jotta sisältö tavoittaa entistä laajemman yleisön. Sivusto rakennettiin multisite-toteutuksena osaksi Rakennusliiton verkkopalvelua. Tavoitteet Parantaa Rakentaja-lehden näkyvyyttä ja saavutettavuutta verkossa Houkutella […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun