Geometrixin verkkosivustouudistus

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Paper Planes Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto yritysasiakkaille (B2B)

Geometrix on suomalainen ohjelmistoyritys, jonka ydinosaamista on paikkatieto ja sen soveltaminen liikkuvan työn ohjaamisessa. Geometrixin sovellukset helpottavat liikkuvan työn tekemistä ja hallintaa sekä kentältä kerätyn tiedon hyödyntämistä. Yhtiö kaipasi brändi-ilmeensä ja arvolupauksensa kirkastamista sekä selkeää verkkosivustoa.

Polkaisimme yhteystyön käyntiin brändäyksellä, ja lähdimme liikkeelle perusasioista. Geometrixin toiveena oli visuaalisen ilmeen freesaus. Logoa ja värimaailmaa ei ollut tarpeen uudistaa, mutta brändiin kaivattiin kuitenkin uutta, modernimpaa ilmettä. Teimme brändi-ilmeestä muutaman ehdotuksen, joista asiakas löysi mieleisensä. Brändityön tuloksena teimme brändikirjan, jota asiakas voi hyödyntää muussa markkinoinnissaan.

Arvolupauksen kirkastamista varten järjestimme workshopin. Workshopissa työskentelyä raamittivat tarkat suunnitelmat ja data: yhdessä täytetty arvolupauskartta, asiakkaan lähdemateriaalit ja tutkittu tieto, kuten trendiraportit.

Geometrixin vanha verkkosivusto oli katalogimainen ja siitä puuttui punainen lanka. Toiveena oli, että uusi sivusto houkuttelisi ja sitouttaisi kävijöitä, tarjoaisi intuitiivisesti löydettävää, relevanttia tietoa sekä helpottaisi yhteydenottamista.

Uusimme sivuston informaatioarkkitehtuurin kokonaan ja loimme sivustolle uuden, selkeän sisäisen hakutoiminnon. Toimme selkeämmin esiin sen, millaisia palveluita Geometrix tarjoaa ja lisäsimme CTA-painikkeita, jotta sivusto toisi lisää liidejä.

Yhteistyömme tuloksena Geometrixillä on nyt puhutteleva arvolupaus, raikas brändi-ilme sekä uudistettu, toimiva verkkosivu, joka vastaa modernin liike-elämän tarpeisiin.


Sinua voisi kiinnostaa myös

Sensible 4

Tekijä: Paper Planes Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Itseajavien autojen ohjelmistoja kehittävä suomalaisyritys Sensible 4 tarvitsi uuden verkkosivuston, joka olisi toimintavarma, hakukoneoptimoitu ja helppo päivittää. Sivustoa lähdettiin uudistamaan yhteistyössä asiakkaan tiimin kanssa. Vanha sivusto oli rakennettu käyttäen Divi page builder -lisäosaa, mikä hankaloitti sisällönsyöttöä ja huononsi sivujen latausnopeutta ja suorituskykyä. Uusi sivusto toteutettiin modulaarisesti Gutenberg-lohkojen avulla. Tämä mahdollistaa rajattoman määrän erilaisia sivupohjia, mikä tekee […] Lue lisää

Hintsa

Tekijä: Paper Planes Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Hintsa on maailman johtava valmennusyritys, joka auttaa niin urheilijoita, yrityksiä kuin yksityishenkilöitä optimoimaan oman suorituskykynsä. Hintsan brändiuudistuksen toteuttaneet Proxy Ventures ja Nordkapp etsivät kumppania rakentamaan uuden, brändinmukaisen verkkosivuston. Verkkosivusto piti päivittää uuden brändin mukaiseksi pikaisella aikataululla. Hintsan aiempi sivusto oli myös toteutettu WordPressillä. Halusimme käyttää tilaisuuden hyödyksi ja päivittää sivuston käyttämään WordPressin Gutenberg-editoria, joka tuo […] Lue lisää

Tripla Workery

Tekijä: Paper Planes Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Tripla Workery on Suomen oloissa ainutlaatuinen toimistokiinteistö. Tripla Workery tarvitsi verkkosivuston, jonka tarkoituksena oli toimia käyntikorttina sekä markkinointialustana tuleville potentiaalisille toimistovuokralaisille. Tavoitteena oli kertoa kattavasti ja houkuttelevasti uusista tiloista sekä kiinteistön sijainnista, palveluista ja vastuullisuudesta. Projekti käynnistyi taustatutkimuksella, mm. avainsanatutkimuksella ja kevyellä kilpailijaseurannalla. Visuaalinen ilme noudatteli Tripla Workeryn brändiohjeistusta, jota projektin myötä täydennettiin. Ilme on […] Lue lisää

Duunikoutsi-sovellus työnhaun tueksi

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: Asiakaskohtainen ohjelmointityö

Projektin budjetti: yli 60 000 €

NYT on valtakunnallisesti toimiva ja voittoa tavoittelematon järjestö. He tarjoavat toiminnallisia ja elämyksellisiä oppimissisältöjä kouluille ja oppilaitoksille. Opettajille he tarjoavat täydennyskoulutusta sekä työkaluja työelämä-, yrittäjyys- ja taloustaitojen opetukseen. Duunikoutsi on 13–25-vuotiaille nuorille suunnattu maksuton sovellus. Sovelluksen sisältö soveltuu nuorille, jotka ovat hakemassa TET-paikkaa, kesätöitä, harjoittelupaikkoja tai työpaikkaa. Duunikoutsi-sovellus sisältää kaiken, mitä nuoren tarvitsee tietää työelämästä: […] Lue lisää

Sako Suomi

Tekijä: Karhu Helsinki

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Yli satavuotias, suomalainen aseyhtiö Sako julkaisi uuden kotimaan markkinoille suunnatun Sakosuomi.fi-sivuston täysin uudistuneena. Digitoimisto Karhu Helsinki vastasi sivuston konseptista, suunnittelusta ja rakentamisesta. Asealan pioneeri Sako on osa maailman vanhinta teollista perheyhtiötä, Beretta-konsernia. Usean tuotemerkin yhdistelmäsivusto uudistui 16 brändisivuston kokonaisuudeksi Sakon Suomen markkinoille suunnattu aiempi sivusto esitteli sekä Sakon että lukuisien muiden Beretta-konsernin tuotemerkkien tuotteita. Koko […] Lue lisää

OptoFidelityn verkkosivu-uudistus

Tekijä: Paper Planes Oy

Tärkein teknologia: HubSpot CMS

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

OptoFidelity on maailman johtavia optisen metrologian laitteistojen valmistajia. Uudistimme OptoFidelityn brändi-viestit, -ilmeen ja verkkosivuston vastaamaan yrityksen liiketoiminnan muuttunutta fokusta, eli AR/VR/XR-laitteiden testausta. Yhteistyömme OptoFidelityn kanssa käynnistyi asiakaspersoonien luomisella. Dokumentoituja persoonia, hyödynnettiin myöhemmin mm. verkkosivuston sisällön määrittelyssä. Jokaiselle persoonalle määritettiin ostopolut ensimmäisestä kontaktista asiakkuuteen asti. Uudistimme visuaalinen ilmeen ja viestinnän kuvaamaan yrityksen pääasiallista liiketoimintaa. Järjestimme brändiworkshopin, […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun