KT-Shelter Oy

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Generaxion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto yritysasiakkaille (B2B)

KT-Shelter Oy on suomalainen, useisiin patentoituihin innovaatioihin perustuvien mobiilien sääsuojien valmistaja. Yrityksen tarjoamat suojaratkaisut ovat asennettavissa ilman koneellista apuvoimaa tai perustuksia ja soveltuvat näin erityisen hyvin hankaliin olosuhteisiin.
Historiansa aikana yritys on toimittanut jo yli 200 ratkaisua muun muassa kriisinhallinnan, maanpuolustuksen tai teollisuuden tarpeisiin.

Etupäässä kansainvälisillä markkinoilla toimiva yritys kaipasi brändinsä kirkastamista sekä uudistusta verkkopalveluunsa, jonka merkitys brändinrakennuksessa on pandemia-aikana kasvanut, muun muassa messutapahtumien vähennyttyä merkittävästi.

WordPressillä toteutetun sivuston sisältö ja erityisesti visuaaliset ratkaisut suunniteltiin tukemaan KT-Shelterin bränditarinan ydintä: asiantuntemusta ja kykyä ratkoa asiakkaiden haasteita. Suojaratkaisujen yksityiskohdat ja tuotteiden tekniset ominaisuudet tuotiin kiinnostavasti ja käyttäjäystävällisesti esiin, esimerkiksi videosisällöillä aidoista käyttötilanteista.


Sinua voisi kiinnostaa myös

Järvileasing Oy

Tekijä: Generaxion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Vuonna 2016 perustettu Järvileasing on kotimainen ja yksityisomisteinen sekä yrityksiä että yksityishenkilöitä palveleva leasingyhtiö. Yrityksen palveluvalikoimaan kuuluu autojen ja raskaan kuljetuskaluston lisäksi kattavasti eri alojen koneiden, laitteiden ja tarpeiston leasing- ja rahoituspalveluja. Asiakkaamme brändiuudistuksen yhteydessä uusitun verkkopalvelun keskeinen tavoite on tukea yrityksen ja sen laajan leasingtoiminnan tunnettuuden kasvua. Uudistuksessa kiinnitettiin erityistä huomiota sisällön käyttäjälähtöiseen jäsentelyyn […] Lue lisää

Palvelukokonaisuus: Niemi Palvelut Oy

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Niemi-sivustokokonaisuus toteutettiin tiiviissä yhteistyössä asiakkaan, Trimedian ja Suomen Digimarkkinoinnin kanssa. Projektin päämääränä oli luoda visuaalisesti houkutteleva ja mobiililaitteilla sujuvasti toimiva verkkosivusto, joka esittelee selkeästi muuton ja logistiikan eri palvelut, sekä mahdollistaa muuttotarvikkeiden tai kotimuuton tilauksen verkkosivuilta. 1. Verkkosivut: https://niemi.fi toteutettiin WordPress-alustalla. 2. Muuton tilaus: https://kotimuutot.niemi.fi rakennettiin Laravel Nova -alustalle. 3. Muuttotarvikkeiden verkkokauppa: https://kauppa.niemi.fi toteutettiin myös […] Lue lisää

Joutsenmerkki

Tekijä: Generaxion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Ympäristömerkintä Suomi Oy hallinnoi Suomessa Pohjoismaista ympäristömerkkiä eli Joutsenmerkkiä ja EU-ympäristömerkkiä, jotka helpottavat kuluttajien, yritysten ja organisaatioiden osallistumista vihreään siirtymään. Toteutimme laajasti tunnetulle Joutsenmerkille uuden verkkosivuston, jonka sisällöissä tuodaan merkin taustalla olevat kunnianhimoiset ympäristövaatimukset ymmärrettävästi esille. Sivuston keskeinen tavoite on tarjota asiantuntevaa tietoa sekä palvelukanava vastuullisille ja kehityshakuisille yrityksille, jotka voivat hakea Joutsenmerkkiä omille tuotteille […] Lue lisää

Maston verkkopalvelu ja -kauppa

Tekijä: Generaxion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Maston on suomalainen, vuodesta 1968 lähtien toiminut perheyritys, joka tunnetaan erityisesti korkealaatuisista spraymaaleistaan. Kaikki yrityksen tuotteet kehitetään ja valmistetaan Suomessa, mistä osoituksena niillä on Avainlippu-merkki. Toteutimme Mastonille uuden verkkopalvelun ja -kaupan, palvelemaan erityisesti kuluttaja-asiakkaita. Aiemman, monella tapaa vanhentuneen sivuston korvaaminen oli asiakkaalle liiketoiminnallisesti merkittävä parannus, sillä verkkokaupan luominen mahdollistaa tuotteiden saatavuuden asiakkaille entistä laajemmin. Toteutuksessa […] Lue lisää

Kotimuuttojen ja muuttotarvikkeiden verkkokaupat: Niemi Palvelut Oy

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: Asiakaskohtainen ohjelmointityö

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Verkkosivustouudistuksen rinnalla rakennettiin Niemi.fi-sivuston yhteyteen räätälöity Laravel-pohjainen kokonaisuus. Tämä mahdollisti sekä muuttotarvikkeiden verkkokaupan että kotimuuton tilauspalvelun tarjoamisen suoraan verkkosivujen kautta. WordPress-pohjaisen niemi.fi-sivuston yhteyteen toteutettiin: Muuton tilaus: https://kotimuutot.niemi.fi Muuttotarvikkeiden verkkokauppa: https://kauppa.niemi.fi Projekti oli monella tapaa edelläkävijä – erityisesti Laravelin ja WordPressin saumaton yhdistäminen ja uudet tekniset ratkaisut avasivat Niemi-palveluille uusia mahdollisuuksia tehostaa muuttoliiketoimintaa. Toteutus sisälsi mm.: […] Lue lisää

Blåkläder Workwear Center

Tekijä: Generaxion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Blåkläder Workwear Center Oy on erityisesti yrityksiä palveleva työvaatemyymälä, jonka valikoiman kulmakiviä ovat Blåkläderin laadukkaat, yli 60 vuoden kokemuksella valmistamat tuotteet. Suomessa yritys palvelee asiakkaitaan Vantaan Porttipuistossa, sekä verkossa. Toteutimme asiakkaallemme WordPressilla verkkosivuston tukemaan heidän myyntiään ja markkinointiaan. Suomenkielisen sivuston lisäksi toteutimme myös useita vastaavia, erikielisiä sivustoja muualla Euroopassa toimiville myymälöille. Yksi sivuston keskeisistä toiminnallisuuksista […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun