Zervant

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Generaxion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Zervantilla haaveiltiin tilanteesta, jossa yhdellä sisäänkirjautumisella markkinointitiimi pääsisi päivittämään koko verkkopalvelua, sen kaikkia viittä kieliversiota ja tuotesivuja ilman koodarin apua. Kuulostaa kohtuulliselta.

Aiemmin tilanne oli kuitenkin se, että sivusto koostui WordPressin päällä pyörivästä blogista ja erillisestä, PHP:lla kovakoodatusta tuotesivustosta. Lisäksi jokaisen kieliversion blogi oli oma sivustonsa, eli vaati erillisen sisäänkirjautumisen. Sivuston päivitykset piti tietysti tehdä myös viiteen paikkaan, minkä seurauksena ajan saatossa sivustot eivät olleet enää identtiset keskenään. Resurssihukkaa aiheutti myös se, että tuotesivujen sisältöjen päivitys vaati aina koodarin työpanosta.

Sivustouudistuksen visio oli siis selvä. Jatkossa markkinointiosasto pääsee päivittämään koko sivustoa itse. Sivut on koottu yhden WordPress-sivuston alle, jotta ylläpito ja päivittäminen helpottuvat ja myös sivuston jatkokehitys on sujuvampaa. Koodarin ja markkinointitiimin resurssit vapautuvat tärkeämpään työhön.

Zervantin sivusto saa valtavasti liikennettä blogin kautta. Sivustouudistuksen yksi suurimpia huolenaiheita oli se, ettei hakukonenäkyvyys vain kärsi. Siksi projektissa huolehdittiin tarkkaan, että kaikki vanhat osoitteet pysyvät ennallaan tai vähintään ohjaavat uuteen osoitteeseen. Hakukoneliikennettä auttaa tietysti myös tekninen hakukoneoptimointi.

Toinen tärkeä elementti uudistuksessa oli sivuston ulkoasu, jota ei haluttu räjäyttää alkutekijöihinsä vaan säilyttää riittävän tuttuna. Tämä siksi että sivustolla on paljon päivittäisiä kävijöitä ja nykyiset asiakkaatkin tulevat sivustolle kirjautumaan sisään Zervantin palveluun. Radikaali ulkoasun muutos olisi vaikuttanut liikaa sivuston käyttökokemukseen.

Suurimman haasteen muodostivat tuotesivut, joista jokainen oli aiemmin räätälöity käsin näyttämään tietynlaiselta. Nyt kun sivustosta haluttiin helpommin hallittava ja päivitettävä, täytyi löytää kompromissi, jossa ulkoasu näyttää riittävän paljon entiseltä, mutta sisältöä on silti helppo päivittää. Ratkaisuna Zervatille rakennettiin oma page builder, jonka avulla sisältöjä voi luoda itse valmiista palikoista ilman koodarin apua.

Latausnopeus on tunnetusti yksi merkittävimpiä kävijän tyytyväisyyteen vaikuttavia asioita. Blogin puolella latausnopeutta optimoitiin lazy loadauksella, minkä seurauksena latausaika putosi puoleen. Kun siis ennen blogiartikkelin ensimmäistä silmäiltävää sisältöä joutui odottamaan tovin, niin nyt siihen menee enää hetkinen.

Verkkopalvelun sivujen koko putosi myös suurimmaksi osaksi joko puoleen tai kolmasosaan alkuperäisestä. Tämä tarkoittaa sitä, että sivuston selaaminen vaatii vähemmän datansiirtoa palvelimelta, mikä pienentää sähkönkulutusta ja vaikuttaa sivuston hiilijalanjälkeen. Uusi sivusto on ekologisempi kuin entinen.

[Huom. Referenssi on julkaistu alunperin Aucorin nimissä. Generaxion haukkasi Aucorin loppuvuodesta 2020.]


Sinua voisi kiinnostaa myös

KT-Shelter Oy

Tekijä: Generaxion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

KT-Shelter Oy on suomalainen, useisiin patentoituihin innovaatioihin perustuvien mobiilien sääsuojien valmistaja. Yrityksen tarjoamat suojaratkaisut ovat asennettavissa ilman koneellista apuvoimaa tai perustuksia ja soveltuvat näin erityisen hyvin hankaliin olosuhteisiin. Historiansa aikana yritys on toimittanut jo yli 200 ratkaisua muun muassa kriisinhallinnan, maanpuolustuksen tai teollisuuden tarpeisiin. Etupäässä kansainvälisillä markkinoilla toimiva yritys kaipasi brändinsä kirkastamista sekä uudistusta verkkopalveluunsa, […] Lue lisää

Metehe

Tekijä: Generaxion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Kotimainen laadukkaiden teräskatteiden, esimerkiksi katto- ja seinäpeltien, valmistaja Metehe palvelee rakentamisen ammattilaisia sekä kuluttajia. Asiakkaat voivat noutaa mittojensa mukaan valmistettuja tuotteita yrityksen viideltä toimipaikalta tai tilata ne kohteeseen toimitettuina. Yritys kaipasi verkkopalvelunsa uudistamista jalkauttaakseen sinne uudistetun brändi-ilmeensä, terävöittääkseen tärkeimpien kohderyhmiensä palvelemista verkossa, sekä vahvistaakseen yrityksensä laatumielikuvaa. Sivuston löydettäyyteen toivottiin myös parannusta, samoin kuin sen toimivuuteen […] Lue lisää

Järvileasing Oy

Tekijä: Generaxion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Vuonna 2016 perustettu Järvileasing on kotimainen ja yksityisomisteinen sekä yrityksiä että yksityishenkilöitä palveleva leasingyhtiö. Yrityksen palveluvalikoimaan kuuluu autojen ja raskaan kuljetuskaluston lisäksi kattavasti eri alojen koneiden, laitteiden ja tarpeiston leasing- ja rahoituspalveluja. Asiakkaamme brändiuudistuksen yhteydessä uusitun verkkopalvelun keskeinen tavoite on tukea yrityksen ja sen laajan leasingtoiminnan tunnettuuden kasvua. Uudistuksessa kiinnitettiin erityistä huomiota sisällön käyttäjälähtöiseen jäsentelyyn […] Lue lisää

Deko.fi

Tekijä: Agenda Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Verkkokauppa

Dekomarkkinointi on tarjonnut tuotteiden esillepanoratkaisuja jo yli 30 vuotta. Uudistimme Dekon verkkokaupan WordPress-pohjaiseksi verkkopalveluksi. Verkkokauppa oli aiemmin toiminut toisella teknologia- ja alustapohjalla, mutta vertailun ratkaisuksi valikoitui WordPress, joka tarjoaa avoimen lähdekoodin ”avaimet käteen” -periaatteella. Verkkokauppa toteutettiin WordPressin WooCommerce-lisäosan avulla. Erilaisia tuotteita – mainos-, myymälä- ja toimistotarvikkeita – on noin tuhat. Projekti alkoi yhteisellä kick off […] Lue lisää

T2H Rakennus Oy

Tekijä: Generaxion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

T2H Rakennus Oy rakentaa Ihania koteja pääkaupukiseudulle ja Pirkanmaalle. Ihanien kotien kulmakiviä ovat muun muassa avarat ja valoisat huonetilat sekä modernit materiaalit ja varustelut. Näitä elementtejä haluttiin tuoda myös uuteen verkkopalveluun, jonka tarkoitus oli toimia aiempaa toimivampana alustana vauhdikkaalle kasvulle sekä brändin ja tunnettuuden kehittämiselle. Verkkopalvelun suunnittelu aloitettiin hakumarkkinan analysoinnista, jotta uudelle verkkopalvelulle voitiin suunnitella […] Lue lisää

Mipro.fi

Tekijä: Agenda Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Mipro on raideliikenteen ja teollisuuden järjestelmiin erikoistunut asiantuntijayritys, joka vuodesta 1980 lähtien on ollut mukana kehittämässä turvallisempaa ja toimivampaa raideliikennettä, vesi- ja energiahuoltoa sekä teollisuutta. Uudistimme Mipron verkkosivut WordPressillä. Verkkosivuilla esitellään Mipron tarjoamia erilaisia palveluja ja referenssejä, kerrotaan alaan ja yritykseen liittyvistä uutisista ja ilmiöistä. Lisäksi sivustoa käytetään työntekijöiden rekrytointiin. Sivusto oli aiemmin tehty toisella […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1150+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ julkaistua referenssiä Julkaisut-palstalla.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 900+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 30+ kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 900 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun