VisitFinlandin MyStay-palvelu

Visit Finland luo kansainvälisesti kuvaa Suomesta haluttavana matkakohteena ja auttaa Suomessa toimivia matkailuyrityksiä kansainvälistymään, kehittämään, myymään ja markkinoimaan kilpailukykyisiä ja laadukkaita matkailutuotteita. VisitFinlandin ydintehtäviä ovat matkailullisen Suomi-kuvan kehittäminen, markkinatiedon hankinta ja analysointi matkailuelinkeinon tarpeisiin, sekä laadukkaan tuotekehityksen ja tuotteistamisen edistäminen.
MyStay-palvelun avulla matkailija voi suunnitella omaa tulevaa matkaansa Suomeen. Majoitusvaihtoehtoja sekä aktiviteettimahdollisuuksia voi listata esimerkiksi sijainnin, kategorioiden tai kausien mukaan.
MyStay-palvelu oli kipeästi uudistuksen tarpeessa, kun tuotemäärät kasvoivat reilusta tuhannesta kolmeen tuhanteen. Voimakkaasti kasvanut mobiilikäyttö sekä palvelun käyttö matkailijoiden ollessa Suomessa aiheuttivat myös merkittäviä uudistamistarpeita.
Uudistuksen ohjenuorana oli paitsi vastata edellä mainittuihin haasteisiin, myös vahvistaa entisestään palvelun taktisia toimintoja, kuten liikennettä palveluntarjoajien verkkopalveluihin sekä helpottaa matkan suunnittelua.
Suunnittelun tukena käytettiin analytiikkaa, joka kirkasti päätavoitteet sekä auttoi validoimaan uudistuksen muita osa-alueita, kuten tarpeen tarkemmalle markkinakohtaiselle optimoinnille sekä oman listan paremman hyödyntämisen.
Palveluntarjoajien työtä syöttää omia tuotteita järjestelmään pyrittiin helpottamaan selkeyttämällä syöttöjärjestelmää samalla vähentäen manuaalista työtä VisitFinlandin organisaatiossa.
Kuluttajapalvelun kehittämisessä lähdettiin käyttökokemuksen parantamisesta. Keskeiset osiot, kuten oman toivelistan luominen tuotiin paremmin esiin, tuotteiden lisäämistä omalle listalle helpotettiin, kuten myös omien listojen jakamista. Palvelun etusivulla sekä tärkeimmillä laskeutumissivuilla tuotiin selkeästi esiin palvelun tarjoamat mahdollisuudet ja samalla pyrittiin parantamaan hakukonenäkyvyyttä.
Uudistuksen myötä kiinnostavimmat ja ajankohtaiset sisällöt nousevat helposti esiin markkinakohtaisesti ja kohteiden tai kategorioiden laskeutumissivuja voidaan joustavasti muokata ylläpitäjien toimesta.
Yksi palvelun keskeisimmistä mittareista, liikenne MyStay’sta palveluntarjoajien sivuille, kasvoi välittömästi julkistamisen jälkeen jopa 40%.
[Huom. Referenssi on julkaistu alunperin Creuna Finlandin nimissä.]