Varjolan tila

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: alle 10 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Varjolan tilan matkailu tähtää kansainvälisille markkinoille ja kaipasi freesausta brändilleen sekä soivan sivuston. Vanhat sivusto oli jämähtänyt vanhan julkaisujärjestelmän mukana kivikaudelle, joten päivitykselle oli todellakin tarvetta.

Duden graafikot löivät nyrkit saveen ja alkoivat virittelemaan Varjolalle ehdotuksia uudesta ilmeestä. Samaan aikaa kasattiin yhdessä raamit sivustolle (rakenne, tarvittavat toiminnallisuudet, suunta ilmeelle). Aloituspalaverin jälkeen päästiin raapimaan rautalangat kasaan joiden pohjalta veivattiin sivuston visuaalinen ilme. Samalla uudistui logo että pätkähti.

Sivuston sisältöjen hallinnasta tehtiin helppoa yksinkertaisella hallintapaneelilla, jossa sivut rakennetaan halutuista lohkoista jokaisen sivun tarpeen mukaan. Lomakkeiden omatoiminen lisääminen sisällön sekaan onnistuu muutamalla napin painalluksella, kuin myös monikielisen sivuston kieliversioiden päivittäminen.

Majoituksen varaamisessa pääsee alkuun näppärästi suoraan sivustolta, joka integroituu Hotellinx -järjestelmään missä varaus viimeistellään. Myös erilaisten elämysten varaamisesta on tehty helppoa Bokunin avulla, jonka varauskalenterit on upotettu suoraan elämysten esittelyjen yhteyteen.

Varjolan jengi koulutettiiin Duden pajalla WordPressin ihmeelliseen maailmaan ja loppu on historiaa. Mainittakoon että Duden päästä projekti koettiin sujuvana koska asiakkaalla oli todella hyvin pohjatyö tehtynä ja materiaalit valmiina. Näin sen homman pitääkin mennä!

“Olin kuullut kehuvia huhupuheita Duden touhuista jo ennen heidän valintaansa. Nämä huhupuheet osuivat kyllä nappiin! Homma on mahtavan selkää ja suoraviivaista meidän suuntaan, vaikka tekevät varmaankin taustalla sivuston eteen ison määrän monimutkaisia säätöä. Asiat esitettiin sekä toteutettiin meille yksinkertaisen selkeästi, monimutkaisuus jäi heidän välisekseen ammattiasiaksi. Missään vaiheessa ei tullut epäilyksiä projektin toteutuksen ja sen läpiviemisen osalta. Kumpa muutkin verkkopalveluihin liittyvät toiminnot saataisiin yhtä jouhevaksi ja selkeäksi kun Duden tyyppien touhut!”
– Riikka Ruunaniemi, markkinointipäällikkö


Sinua voisi kiinnostaa myös

Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä on paljon muutakin kuin ammattikoulu. LHKK pitää sisällään mm. sivuston lhkk.fi, Forssan ammatti-instituutin sivuston (fai.fi) ja Faktian sivuston (faktia.fi), jotka toimivat kaikki sulassa sovussa WordPressin Network-, eli Multisite-ympäristössä. Tavoitteet Käyttäjäkokemuksen parantaminen loppukäyttäjille ja sisällöntuottajalle Saavutettavuuden parantaminen (AA-taso) Kärkikohderyhmien palveleminen Koulutus- ja kurssihaun parantaminen Täysin räätälöity, ei valmisteemaa sekä tyylikäs ja selkeä käyttöliittymä Visuaalisesti […] Lue lisää

Mipro.fi

Tekijä: Agenda Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Mipro on raideliikenteen ja teollisuuden järjestelmiin erikoistunut asiantuntijayritys, joka vuodesta 1980 lähtien on ollut mukana kehittämässä turvallisempaa ja toimivampaa raideliikennettä, vesi- ja energiahuoltoa sekä teollisuutta. Uudistimme Mipron verkkosivut WordPressillä. Verkkosivuilla esitellään Mipron tarjoamia erilaisia palveluja ja referenssejä, kerrotaan alaan ja yritykseen liittyvistä uutisista ja ilmiöistä. Lisäksi sivustoa käytetään työntekijöiden rekrytointiin. Sivusto oli aiemmin tehty toisella […] Lue lisää

Eepos-oppilaitoshallinta

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Näyttävä ilme ja markkinointisivut Eepos-oppilaitoshallinnalle. Oksidian päätuote on Eepos-oppilaitoshallinta jota käyttää yli 100 suomalaista taiteen oppilaitosta. Eepos toimii lisäksi kansainvälisesti. # Lähtökohdat Oksidialla oli klassinen ongelma. Henkilökunnasta suurin osa on lahjakkaita ohjelmoinnin ammattilaisia, mutta kaikilla on kädet täynnä työtä oman tuotteen ja toiminnan parissa. Verkkosivut ovat aina olleet projekti, jota tehdään vasta kun on aivan […] Lue lisää

Eläkeläisten yhdistys-sivustot

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Lähtökohdat Valtakunnallisen Eläkeläiset ry:n paikallisyhdistykset olivat tuoneet toimintaansa nettiin ja luoneet monenkirjavia sivustoja omatoimisesti. Toisaalta kaikilla pienemmillä yhdistyksillä ei ollut vielä sivustoa ollenkaan. Näistä lähtökohdista Eläkeläiset ry halusi ryhtyä tarjoamaan paikallistoimijoille yhtenäistä ja helppokäyttöistä sivustopalvelua. 200+ paikallisyhdistystä 180+ sivustoa Tavoitteet Äärimmäisen helppo sisältöjen hallinta Selkeät ja saavutettavat sivustot Yhteisen tapahtumakalenterin jouheva toiminta Yhteyshenkilöiden päivittämisen suoraviivaisuus […] Lue lisää

Deko.fi

Tekijä: Agenda Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Verkkokauppa

Dekomarkkinointi on tarjonnut tuotteiden esillepanoratkaisuja jo yli 30 vuotta. Uudistimme Dekon verkkokaupan WordPress-pohjaiseksi verkkopalveluksi. Verkkokauppa oli aiemmin toiminut toisella teknologia- ja alustapohjalla, mutta vertailun ratkaisuksi valikoitui WordPress, joka tarjoaa avoimen lähdekoodin ”avaimet käteen” -periaatteella. Verkkokauppa toteutettiin WordPressin WooCommerce-lisäosan avulla. Erilaisia tuotteita – mainos-, myymälä- ja toimistotarvikkeita – on noin tuhat. Projekti alkoi yhteisellä kick off […] Lue lisää

WorkPower

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Helppoa työnhakua modernilla sivustolla. WorkPower on tarjonnut 20 vuoden taipaleella tuhansille työntekijöille yllättävän hyvää työelämää. Tamperelainen perheyritys on kasvanut monipuoliseksi rekrytoinnin ja henkilöstövuokrauksen kumppaniksi. Samaan konserniin kuuluu myös terveydenhoitoalaan keskittynyt MediPower. Klassinen tarina: WorkPowerin että MediPowerin sivustot kaipasivat teknistä sekä visuaalisesta remonttia. Asiakkaalla oli selkeät kattotason tarpeet tiedossa, joita lähdettiin yhdessä tarkentamaan ja jumppaamaan parhaalla […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1150+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ julkaistua referenssiä Julkaisut-palstalla.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 900+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 30+ kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 900 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun