VAMK: Energiaa-verkkolehti

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Valu toteutti Vaasan ammattikorkeakoululle (VAMK) verkkolehden. Valu ja VAMK suunnittelivat yhdessä julkaisun konseptin ja ulkoasun Valun kehittämälle Mago-alustalle.

VAMKin henkilökunta tekee verkkolehteen juttuja kuuteen eri aihealueeseen, jotka heijastelevat oppilaitoksen yhteisiä arvoja. Koska VAMK on aidosti kansainvälinen yhteisö, tehdään artikkeleja suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi alasta ja kirjoittajasta riippuen.

Normaalien toiminnallisuuksien lisäksi verkkolehteen toteutettiin kieliversiot sekä URN-generointi. URN-tunnus on standarditunnus, jonka Kansalliskirjasto vaatii digitaalisilta resursseilta, kuten verkkojulkaisuilta. URN-generoinnin avulla asiakas saa tunnuksen automaattisesti.

Verkkolehden tavoitteena on saada Vaasan ammattikorkeakoulun tutkimusta, erikoisosaamista ja yritysyhteistyötä tunnetuksi. Verkkolehti tarjoaakin alustan, missä henkilökunta voi helposti kertoa osaamisestaan, tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteistaan, pedagogisista painopisteistä ja yritysyhteistyöstä. Käyttäjäystävälliseltä alustalta juttuja on myös helppo jakaa.

VAMKin markkinointisuunnittelija Eva Sundell on tyytyväinen projektin lopputulokseen: “Sivuston kautta saamme VAMKin roolia yhteiskunnallisena vaikuttajana näkyväksi. Sivusto on lukijaystävällinen ja helppo navigoida. Lopputulos vastaa hyvin odotuksiamme ja positiivisesti yllätti miten kivuttomasti koko toteutus meni. Yhteistyö sujui vaivattomasti ja palvelu oli hyvin ystävällistä. Kaikki luvatut asiat pysyivät hyvin sovitussa aikataulussa”, Sundell toteaa.


Sinua voisi kiinnostaa myös

Janakkala – verkkopalvelun uudistus

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Kimmokkeena kuntalaisten palaute Janakkala on vilkas, yli 16 000 asukkaan kunta Kanta-Hämeessä. Verkkosivuilla tiedotettavaa riittää runsaasti. Kun edellisen sivuston tekninen alusta vaati päivitystä, päätettiin samalla uudistaa sivustoa muutoinkin. Uudistuksen pohjaksi toteutetun palautekyselyn perusteella kuntalaiset kokivat tiedon olevan liian monen klikkauksen päässä ja kaipasivat selkeämpiä polkuja etsimänsä tiedon luo. Viestintäsuunnittelija Heidi Lampsijärven johdolla kunnan sisällöntuottajat tarttuivat […] Lue lisää

Laukaan kunta

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

19 000 asukkaan Laukaa on yksi Keski-Suomen vanhimmista kunnista. Laukaan sivustouudistus käynnistyi huolellisella konseptoinnilla, jonka Valu toteutti erillisenä projektina. Konseptiin ja sisällön suunnitteluun panostettu aika ja vaiva näkyi konseptointia seuranneen toteutusprojektin sujuvuutena. Kun asiakas on jo valmiiksi miettinyt asiat huolella, lähtee prosessi hyvin liikkeelle ja ennakkoon nähty vaiva sataa yhteisten tavoitteiden laariin. Valun projektipäällikkö Petri […] Lue lisää

Sport Event Management Finland – markkinointisivusto

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Kansainvälinen käyntikortti urheilulle Sport Event Management Finland (SEMF) tekee Suomea tunnetuksi kansainvälisten urheilutapahtumien järjestäjille ja urheilijoille. Yksikkö toimii Lahti Region Oy:n (visitlahti.fi) yhteydessä. Hankkeen taustalla on viisi eri kaupunkia sekä laaja urheilu- ja matkailunedistämisverkosto. Osana hanketta haluttiin rakentaa markkinointisivusto Sportsfinland.com. Se kokoaa urheilutoimijoita kiinnostavat tiedot yhteen paikkaan ja tuo esiin kaupunkien tarjontaa. Sivusto tukee myös […] Lue lisää

720.io

Tekijä: Genero Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

720° on suomalainen yritys, joka tarjoaa SaaS-palvelua integroituna kiinteistön laitteistoon, kuten mittauslaitteisiin ja antureihin. Ratkaisun perustana on pääasiassa ohjelmisto ja sen analytiikkamoduuli, mutta yritys tarjoaa myös laitteistoasennuksia ja integraatioita. 720°:n tavoitteena on tuoda älykkäitä, tietoja kerääviä ratkaisuja rakennusten ja kiinteistöjen hallintaan, sekä parantaa energiatehokkuutta ja käyttäjäkokemusta. Haaste Brändiuudistuksen myötä 720° halusi päivittää ilmeensä. Koska 720.io-verkkosivua […] Lue lisää

Heinolan kaupunki

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Heinolan kaupunki sai keväällä 2021 uuden verkkosivuston. Uudistuksen taustalla oli useita tavoitteita, joista kaupungin viestinnän asiantuntija Riikka Savelan mukaan kaikki saavutettiin. – Kaupunkilaisille ja muille käyttäjille haluttiin tarjota sivusto, jolla olisi entistä helpompaa asioida näyttöpäätteestä riippumatta. – Sivuilla huomioitiin saavutettavuusdirektiivin asettamat velvoitteet. – Sivuston visuaalinen ilme uudistettiin onnistuneesti. Myös pääsivuston ja erillissivustojen ilmeitä yhdenmukaistettiin. – […] Lue lisää

Wise Professionals

Tekijä: Genero Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Neljä verkkosivustoa, kolme kohderyhmää, 3520 post-it-lappua ja yksi tyytyväinen asiakas Kuinka rakennetaan verkkosivustot useista yrityksistä koostuvalle yritykselle? Tekemällä kompromisseja? Ei todellakaan, vaan saamalla jokainen brändi kukkimaan saman kukoistavan sateenvarjon alla. Miksi me rakastamme tätä asiakasta Tiesimme, että Wise Professionals haastaa rekrytointialan käytäntöjä testaamalla uusia tapoja luoda ja toimittaa palveluita. Meillä oli yhteistyömme alusta alkaen kädet […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1150+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ julkaistua referenssiä Julkaisut-palstalla.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 900+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 30+ kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 900 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun