Urbaser.fi verkkosivusto

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: G-Works

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Urbaser on alansa kolmanneksi suurin jätehuollon kuljetuspalvelu Suomessa tuottaen asiakkailleen ympäristöystävällisiä, vastuullisia ja kustannustehokkaita ympäristöhuollon palveluita kattavasti koko maassa. Loimme Urbaserille näitä asioita heijastavan verkkosivustokokonaisuuden.

Vanha sivusto ei taipunut toivottuihin sisältöihin ja kaipasi myös sujuvampaa ylläpitoa sekä raikkaampaa ilmettä. Urbaser halusi myös sivuston, joilla voi erottautua toimialan kilpailijoista omaleimaisella mutta tyylikkäällä tavalla. Huomionarvoiset kulmat olivat myynnin tukeminen ja työnantajamielikuvan parantaminen, sekä asiantuntijapalveluiden esilletuonti.

Suunnittelimme ja toteutimme verkkosivustouudistuksen yhteistyössä Urbaserin kanssa. Projekti eteni erittäin jouhevasti suunnitellussa aikataulussa ja pääsimme painimaan sivustotyön ohella myös muiden brändihaasteiden parissa.

“Teimme kotisivuprojektin todella tiiviillä aikataululla muutamassa kuukaudessa vuodenvaihteessa ja siihen nähden kotisivuprojektimme oli kokonaisuudessaan hyvin onnistunut. G-Worksin kanssa tehty yhteistyö on ollut joustavaa ja projektinhallinta on ollut alusta saakka huipputasoa kiireisimmissäkin tilanteissa. Projektipäällikkö on pitänyt erinomaisesti huolen, että kumpikin osapuoli on tiennyt seuraavat tehtävät ja deadlinet, ja yhteydenpito on ollut aina helppoa ja nopeaa. Lisäksi projektin varrella tarvitut kuvankäsittelytyöt yms. on hoidettu todella nopeasti. Projekti on minusta täyttänyt sille asetetut tavoitteet ja meillä on nyt erinomainen pohja kehittää sivustojamme eteenpäin” – Mia Rantakari, Kehitys- ja vastuullisuuspäällikkö


Sinua voisi kiinnostaa myös

Rengasvalmistajien jaosto – verkkosivusto

Tekijä: G-Works

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Teknisen Kaupan Liittoon kuuluva Rengasvalmistajien jaosto on rengastoimialan maahantuojien yhdistys Suomessa, jonka tavoitteena on lisätä kuluttajien rengastietoisuutta sekä edistää yleistä liikenneturvallisuutta. Jaoston jäseniin lukeutuvat tunnetut kansainväliset rengasvalmistajat Michelin, Bridgestone, Continental ja Goodyear. Rengasvalmistajat.fi-sivusto oli jäänyt ajastaan jälkeen ja G-Works sai tehtäväkseen sivuston kokonaisvaltaisen uudistamisen. Rengasinformaatiota välittävällä sivustolla on vilkas kävijämäärä etenkin kesä- ja talvirenkaiden vaihtoaikaan. […] Lue lisää

IN LKV – verkkosivusto

Tekijä: G-Works

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

IN LKV on Turussa toimiva, intohimoisesti ja rakkaudella työhönsä suhtautuva kiinteistönvälitystoimisto. IN LKV:lla on vahva filosofia tuottaa aina mahdollisimman paljon lisäarvoa sekä ostajille että asunnon myyjille. Muuttuva maailma ja koronaviruksen tuomat muutokset perinteiseen asuntokauppaan olivat IN LKV:lle mahdollisuus, johon G-Works pyydettiin apuun. Toteutimme IN LKV:lle verkkosivu-uudistuksen, jonka yhteyteen luotiin uusi, turvallisen asuntokaupan palvelu sekä pohjasuunnittelusovellus […] Lue lisää

Celianet – Äänikirjapalvelu

Tekijä: G-Works

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Web-sovellus tai asiointipalvelu

Yhteistyö Celian, valtion saavutettavan kirjallisuuden ja julkaisemisen asiantuntijakeskuksen, kanssa alkoi jo vuonna 2014 brändi- ja sivustouudistuksella. Viimeisimpänä työnä suunnittelimme ja toteutimme celianet.fi-äänikirjapalvelun, joka tehtiin tarkasti saavutettavuusdirektiiviä noudattaen. Celianetistä kävijä voi lainata ja kuunnella yli 40 000 äänikirjan valikoimaa verkon kautta. Palvelu on suunnattu niille henkilöille, joille tavallisen kirjan lukeminen on vaikeaa. Tästä syystä saavutettavuuden huolellinen […] Lue lisää

ETS NORD – Verkkosivusto

Tekijä: G-Works

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

ETS NORD on ilmanvaihdon kokonaisvaltaisiin ratkaisuihin erikoistunut yritys, joka toimii Suomessa, Virossa, Ruotsissa ja Tanskassa. Kumppanuus ETS NORDin kanssa alkoi sivustouudistuksella vuonna 2015. Tiivis yhteistyö on jatkunut tähän päivään saakka. Vuonna 2020 toteutettiin kattavampi uudistus, jonka myötä koko verkkosivusto päivitettiin vanhasta ulkoasusta ja toiminnoista nykyaikaisempaan. ETSin sivusto suunniteltiin vastaamaan tarkasti segmentoitujen kohderyhmien tarpeita. Projektin alusta […] Lue lisää

Mipro.fi

Tekijä: Agenda Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Mipro on raideliikenteen ja teollisuuden järjestelmiin erikoistunut asiantuntijayritys, joka vuodesta 1980 lähtien on ollut mukana kehittämässä turvallisempaa ja toimivampaa raideliikennettä, vesi- ja energiahuoltoa sekä teollisuutta. Uudistimme Mipron verkkosivut WordPressillä. Verkkosivuilla esitellään Mipron tarjoamia erilaisia palveluja ja referenssejä, kerrotaan alaan ja yritykseen liittyvistä uutisista ja ilmiöistä. Lisäksi sivustoa käytetään työntekijöiden rekrytointiin. Sivusto oli aiemmin tehty toisella […] Lue lisää

Deko.fi

Tekijä: Agenda Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Verkkokauppa

Dekomarkkinointi on tarjonnut tuotteiden esillepanoratkaisuja jo yli 30 vuotta. Uudistimme Dekon verkkokaupan WordPress-pohjaiseksi verkkopalveluksi. Verkkokauppa oli aiemmin toiminut toisella teknologia- ja alustapohjalla, mutta vertailun ratkaisuksi valikoitui WordPress, joka tarjoaa avoimen lähdekoodin ”avaimet käteen” -periaatteella. Verkkokauppa toteutettiin WordPressin WooCommerce-lisäosan avulla. Erilaisia tuotteita – mainos-, myymälä- ja toimistotarvikkeita – on noin tuhat. Projekti alkoi yhteisellä kick off […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1150+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ julkaistua referenssiä Julkaisut-palstalla.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 900+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 30+ kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 900 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun