Tornion Energian verkkopalvelu-uudistus

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Verkkoasema Oy

Tärkein teknologia: Muu tuotepohjainen toteutus

Projektin budjetti: alle 10 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Sähkölaitoksia alettiin rakentaa Suomeen 1880-luvun lopussa. Kun Tornioon perustettiin sähkölaitos vuonna 1911, oli se tiettävästi pohjoisin maan sähkölaitoksista. 1970-luvulla sähkölaitoksen päähuomio suunnattiin Torniossa sähkönjakeluun. Öljykriisi koetteli Suomea ja koko maailmaa vuoden 1973 lopulla, ja öljyn hinta moninkertaistui. Ennen öljykriisiä oli öljylämmitys halvempaa kuin sähkölämmitys, mutta kriisin jälkeen kustannussuhde muuttui.Vuonna 2002 Tornion kaupunki yhtiöitti energialaitoksen. Näin syntyi Tornion Energia Oy. Kaupunki omistaa yhtiön osakkeista 100 prosenttia.

Tornion Energian verkkopalvelu uudistettiin Verkkoaseman ja Mainostoimisto Kluun yhteistyönä. Sivustolla pyrittiin helpottamaan tärkeiden yhteystietojen löytymistä sekä yhteydenottoa. Sivuston alustaksi valittiin Verkkoaseman VJ6 ja sivusto on asennettu Verkkoaseman virtuaalipalvelimille.


Sinua voisi kiinnostaa myös

Rosk’n’roll

Tekijä: Verkkoasema Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Jätehuoltopalveluja tarjoava Rosk’n roll toivoi verkkosivuja, jotka palvelisivat heidän asiakkaitaan parhaalla mahdollisella tavalla. Sivustolle haluttiin mm. runsaasti erilaisia hakutoimintoja. Verkkoasema toteutti Rosknrollille AA-saavutettavuusstandardin mukaisen WordPress-pohjaisen verkkopalvelukokonaisuuden, josta mm. erilaiset lisäosat ja integraatiot tekivät asiakkaan toiveiden mukaisen – erittäin käyttäjäystävällisen ja toimivan. Sivustolle integroitu jäteopastietokanta antaa käyttäjälle kattavat hakumahdollisuudet eri jätelajeista ja -ryhmistä. Jäteasemat-tietokanta integroitiin jäteoppaaseen […] Lue lisää

Bittium Oyj:n vuosikertomus

Tekijä: Verkkoasema Oy

Tärkein teknologia: Muu tuotepohjainen toteutus

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Olemme vastanneet pörssiyhtiö Bittium Oyj:n vuosikertomuksen teknisestä toteutuksesta jo kymmenen vuoden ajan. Sisällön vuosikertomukseen tuottaa Mint Company ja meidän vastuullamme on syöttää sisältö verkkosivulle, testata ja viimeistellä sivu sekä julkaista se ennalta määrättynä ajankohtana. Bittium voi luottaa siihen, että vuosikertomus näyttää hyvältä, on virheetön ja se julkaistaan ajallaan. Vuosikertomuksissa aikataulu on usein erittäin tiukka. Bittium ilmoittaa meille muutamaa viikkoa […] Lue lisää

Deko.fi

Tekijä: Agenda Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Verkkokauppa

Dekomarkkinointi on tarjonnut tuotteiden esillepanoratkaisuja jo yli 30 vuotta. Uudistimme Dekon verkkokaupan WordPress-pohjaiseksi verkkopalveluksi. Verkkokauppa oli aiemmin toiminut toisella teknologia- ja alustapohjalla, mutta vertailun ratkaisuksi valikoitui WordPress, joka tarjoaa avoimen lähdekoodin ”avaimet käteen” -periaatteella. Verkkokauppa toteutettiin WordPressin WooCommerce-lisäosan avulla. Erilaisia tuotteita – mainos-, myymälä- ja toimistotarvikkeita – on noin tuhat. Projekti alkoi yhteisellä kick off […] Lue lisää

Mipro.fi

Tekijä: Agenda Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Mipro on raideliikenteen ja teollisuuden järjestelmiin erikoistunut asiantuntijayritys, joka vuodesta 1980 lähtien on ollut mukana kehittämässä turvallisempaa ja toimivampaa raideliikennettä, vesi- ja energiahuoltoa sekä teollisuutta. Uudistimme Mipron verkkosivut WordPressillä. Verkkosivuilla esitellään Mipron tarjoamia erilaisia palveluja ja referenssejä, kerrotaan alaan ja yritykseen liittyvistä uutisista ja ilmiöistä. Lisäksi sivustoa käytetään työntekijöiden rekrytointiin. Sivusto oli aiemmin tehty toisella […] Lue lisää

Kirkon alat ry

Tekijä: Verkkoasema Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Kirkon alat ry on kirkon aloilla työskentelevien ammattiliitto. Verkkosivusto on jäsenille tärkeä kanava tiedonsaantiin ja asioiden hoitoon. Vanhalla sivustolla esimerkiksi kirjautuminen ei toiminut järkevällä tavalla, vaan sivustolla oli kaksi erillistä järjestelmää joihin kirjautua. Tämä aiheutti hämmennystä salasanojen kanssa ja epätietoisuutta asiakkaiden keskuudessa. Kirkon alat ry halusikin uudesta sivustosta mahdollisimman käyttäjäystävällisen ja tietoturvallisen. Teknisten ominaisuuksien lisäksi […] Lue lisää

Camtronic

Tekijä: Verkkoasema Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Camtronic Oy on hienomekaniikan suunnittelu-, koneistus-, kokoonpano- ja alihankintapalveluja tarjoava yritys. Yrityksen kotipaikka on Ylivieska, mutta asiakkaat sijaitsevat koko Suomen alueella. Camtronicissa tunnistettiin tarve markkinoinnin tuomisesta nykyaikaan. Yritys halusi palvella paremmin niin kotimaisia kuin kansainvälisiäkin asiakkaitaan. Verkkoasema toteutti Camtronicille aluksi verkkopalvelu-uudistuksen, johon sisältyi sisällöntuotanto sekä WordPress-pohjainen modulaarinen sivusto. Modulaarisuus teki sivustosta helposti muokattavan, käyttäjäystävällisen ja […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1150+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ julkaistua referenssiä Julkaisut-palstalla.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 900+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 30+ kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 900 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun