Suomen luonnonsuojeluliitto

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Knowit Experience

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Suomen luonnonsuojeluliitto on maamme vanhin ja vaikuttavin ympäristöjärjestö. Luonnonsuojeluliiton voima on koko maan kattavassa toiminnassa ja vahvassa paikallistuntemuksessa, jonka mahdollistaa 170 paikallisyhdistystä.

Verkkopalvelun uudistusprojektin keskeisiksi tavoitteiksi asetettiin muun muassa suojeluvoittojen entistä parempi esiin tuominen, tarinallisuus, käytettävyyden parantaminen erityisesti mobiililaitteilla, säännöllisten lahjoitusten kasvattaminen suhteessa kertalahjoituksiin ja jäsenmäärän kääntäminen nousuun.

Lisäksi liiton toiminnan laajuutta koko maassa haluttiin korostaa. Rakensimme helppokäyttöisen sivustopohjan jonka jokainen liiton 15 piiristä tai 170 paikallisyhdistyksestä voi halutessaan ottaa käyttöön.

Projekti vietiin läpi design thinking –metodia käyttäen, jossa pyrittiin aluksi mahdollisimman hyvin tutustumaan palvelun eri käyttäjäryhmien tarpeisiin. Yksi tunnistetuista käyttäjäryhmistä oli suurissa kaupungeissa asuvat nuoret aikuiset jotka eivät ole varsinaisia luontoharrastajia, mutta ovat kiinnostuneita ja huolestuneita ympäristöstä. Heille on tärkeää digitaalisen käyttökokemuksen laadukkuus, visuaalinen viestintätapa, mahdollisuus valita joustavasti juuri itselle sopiva tapa osallistua, luotettavat faktat ja laadukas sisältö. Erityisesti näihin asioihin panostettiin uuden palvelun suunnittelussa.

Sivuston tärkeitä käyttäjäryhmiä ovat myös poliitikot, virkamiehet ja kunnallistason päättäjät. Heillä usein tarpeena löytää spesifiä tietoa nopeasti, tarkistaa faktoja tai he haluavat tietää Luonnonsuojeluliiton kannan tiettyyn suojeluaiheeseen. Heille tiedon löytäminen pyrittiin tekemään mahdollisimman vaivattomaksi.

Sivusto rakennettiin WordPressin päälle multisite–toteutuksena. Projektissa vastasimme lisäksi integraatioista Luonnonsuojeluliiton Kilta-jäsentietorekisteriin. Sivustolla olevat lomakkeet joiden avulla voi liittyä jäseneksi, ryhtyä kuukausilahjoittajaksi tai tehdä kertalahjoituksen haluamalleen kohteelle on integroitu jäsentietorekisteriin REST-rajapinnan avulla. Integraatiot ovat osin kaksisuuntaisia. Samoin olemme toteuttaneet integraation Paytrailiin jonka kautta maksuliikenne on hoidettu.

Uusi palvelu on julkaisun jälkeen ehtinyt saamaan jo paljon myönteistä palautetta eri käyttäjäryhmiltä ja paikallisten sivustojen ylläpitäjiltä.

[Huom. Referenssi on julkaistu alunperin Creuna Finlandin nimissä.]


Sinua voisi kiinnostaa myös

Technopolis

Tekijä: Knowit Experience

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Technopolisin verkkopalvelu oli viimeksi uudistettu vuonna 2015 vastaamaan sen hetken liiketoimintatavoitteita, ylläpitovaatimuksia ja teknistä ympäristöä. Viidessä vuodessa moni asia oli ehtinyt muuttua. Ala, jolla Technopolis toimii, oli kokenut muutoksia digitaalisten työnteon mallien yhä yleistyessä ja kysynnän muuttuessa. Technopolis oli yrityksenä kasvanut, laajentanut tarjontaansa ja toimintaansa uusille markkinoille. Myös verkkopalveluiden teknologiset mahdollisuudet ja tarpeet olivat ehtineet […] Lue lisää

9Lives verkkopalvelu

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

9Lives on yksi Suomen suurimmista hoitaja- ja avustajapalveluiden tuottajista ja yksityisten sairaankuljetuspalveluiden edelläkävijä. Vuoden 2021 lopulla 9Lives osti Stella kotipalvelut Oy:n ja kasvatti palveluvalikoimaansa kotihoidon ja henkilökohtaisen avun osalta. Palveluvalikoima on erittäin laaja ja palvelut jakautuvat eri käyttäjäryhmien välille: yksityisasiakkaille, yrityksille ja julkiselle sektorille. Into-Digital vastasi uuden verkkosivuston suunnittelusta ja toteutuksesta. Verkkosivuston tekninen toteutus tapahtui […] Lue lisää

Helsingin tapahtumasäätiön sivustopohja

Tekijä: Knowit Experience

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Helsingin tapahtumasäätiö toteuttaa Helsingin kaupungin merkittäviä yleisötapahtumia kuten Helsingin juhlaviikkoja, Lux Helsinkiä, Helsinki-päivää, Helsingin uudenvuoden juhlaa, Silakkamarkkinoita ja Tuomaan Markkinoita. Aiemmin eri tapahtumien sivustot olivat täysin irrallaan toisistaan, sivustot oli toteutettu eri tekniikoilla, eri tahojen toimesta ja niiden laatu oli kirjavaa. Sivustojen sisältöjen ylläpito oli Helsingin tapahtumasäätiölle haastavaa, samoin kokonaisuuden hallinta. Myös sivustojen analytiikka oli […] Lue lisää

Mandatum Life

Tekijät: Hasan & Partners, Knowit Experience

Tärkein teknologia: Muu tuotepohjainen toteutus

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Verkkosivusto rakentui kolmen toimijan yhteistyönä: peruskonseptia suunnitteli Idean, sivuston käyttöliittymä sekä toteutus olivat Creunan vastuulla ja Hasan&Partners huolehti sivuston brändistä ja visuaalisuudesta. Uudelle verkkopalvelulle haluttiin keskusteleva käyttöliittymä ja sivustoa haluttiin laajentaa entistä asiakaslähtöisemmäksi. Creuna lähti suunnittelemaan, miten keskusteleva käyttöliittymä kannattaisi teknisesti toteuttaa, jotta Mandatumin olisi sitä myös helppo ylläpitää. Julkaisujärjestelmäksi valittiin Episerver DXC -pilvipalvelu. Käyttöliittymäkerroksen […] Lue lisää

Musiikkitalo

Tekijä: Knowit Experience

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Musiikkitalon vanha sivusto oli tullut elinkaarensa päähän ja julkaisujärjestelmä oli auttamatta vanhentunut. Musiikkitalon sivuilla on kaksi selkeää erillistä pääkohderyhmää: konsertissa kävijät ja B2B-myynti, eli Musiikkitalon monipuolisten tilojen vuokraaminen yritysten ja yhteisöjen tapahtumiin. Lisäksi Musiikkitalo palvelee päivittäin erilaisia satunnaisia kävijöitä, esimerkiksi Musiikkitalon kahvilassa. B2B-myynti haluttiin uudella sivustolla tuoda selkeästi omaksi kokonaisuudekseen ja tukea näin myyntiä. Tavoitteena […] Lue lisää

Visit Kuhmo & Visit Suomussalmi sivustot

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Uudet sivustot luonnon, historian ja kulttuurin valtakuntiin Toteutimme Kuhmolle ja Suomussalmelle kahdet täysin erilliset, oman brändi-ilmeen mukaiset, mutta tekniseltä toteutukseltaan lähes identtiset sivustot. Jatkokehityksen varhaisessa vaiheessa oli todettava, että laadukkain, kestävin ja kustannustehokkain ratkaisu olisi uudistaa sivustot täysin alusta alkaen niin teknisen kuin visuaalisen toteutuksen osalta. Uudet WordPress sivustot tekniikkaa ja ulkoasua myöten Uudistimme Visit […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1150+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ julkaistua referenssiä Julkaisut-palstalla.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 900+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 30+ kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 900 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun