SOL

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Generaxion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

”Uusi sivusto on saanut kiitosta raikkaasta ilmeestään, toimivuudesta ja siitä, että kaikki löytyy sieltä helposti”, kertoo SOL-yhtiöiden viestintä- ja markkinointipäällikkö Taija Paavola. ”Erityisesti kiitosta uudistuksesta on antanut meidän rekrytiimi, joka pystyy nyt yhdistämään työpaikkoihin uratarinoita ja rakentamaan työpaikkailmoitukset toimiala, kaupuki tai vaikkapa esimiehittäin”, hän jatkaa.

Mutta mikä SOLin sivustouudistukseen ajoi ja miten päästiin lopputulokseen, joka on otettu vastaan muitta mutinoitta?

Selkein syy sivustouudistukselle oli tuoda pääsivusto sol.fi sekä asiakaslehti Solisti samaan osoitteeseen. Solistin tarinat ovat keskeinen osa SOLin markkinointia ja ne pitää pystyä jakamaan helposti eri kanaviin sekä nostamaan etusivulle, jotta uudetkin lukijat löytävät sisältöjen pariin.

Aikaisemmin asiakaslehti majaili omassa osoitteessaan, joten sisältöjä joutui asettelemaan moneen paikkaan ja linkittämään ristiin. Eikä asiakaslehden rikkaat artikkelit auttaneet pääsivun löydettävyyttä eikä hakukonenäkyvyyttä. Kun kaikki on koottu saman katon alla, se karsii ylimääräiset työvaiheet ja arvokkaasta sisällöstä saadaan kaikki hyöty irti.

SOLilla on 60 pesulaa, joista iso osa on maakunnissa. Kun potentiaalinen asiakas etsii pesulaa, hän googlaa sen. Edellisellä verkkosivulla pesuloiden yhteystiedot eivät olleet omia sivujaan, mikä vaikutti hakukonenäkyvyyteen. ”Vaikka tämä on teknisesti pieni asia, niin sen vaikutus liikevaihtoon on selkeä. Jos pesulaa hakiessa me emme tule ensimmäisenä hakutuloksena, niin totta kai se vie meiltä asiakkaita”, Paavola kertoo.

Uudistetulla sivustolla jokaisen paikkakunnan yhteystiedot ovat oma sivunsa, johon voi linkittää ja jota voi hakukoneoptimoida. Työ sijoitusten kärkipaikan saavuttamiseen on vasta alkanut, mutta enää tekniset piirteet eivät ole etenemisen esteenä.

Kolmas sivustouudistuksen tavoite oli helpottaa rekrytointia. ”Työnantajamielikuvan ja rekrytoinnin kehittäminen on pitkän aikavälin kehitysjuttu, eikä se siis ole pelkällä sivustouudistuksella valmis. Mutta uudistamalla sivustoa mahdollistetaan, että sitä työtä voidaan tehokkaasti tehdä”, Paavola toteaa.

Jotta avoimet työpaikat tulisivat paremmin löydetyiksi, työpaikkojen hausta tehtiin oma upotettava elementtinsä. Tämän elementin voi lisätä useammalle sivulle, esimerkiksi uratarinoiden loppuun sekä seuraavan kesän kesätyöpaikkojen ilmoituksen osaksi.

”Valitsimme Aucorin kumppaniksemme, koska heillä on ketterä organisaatio ja tapa vetää projektia. Koska olemme itsekin ketteriä ja nopeasti reagoivia, niin arvostamme kumppania, joka ei ole byrokraattinen.”

Ennen uuden verkkosivuston suunnittelua projektin tavoitteet ja sivuston kohdeyleisö tarkennettiin yhteisessä workshopissa. Workshopin jälkeen suunniteltiin verkkosivun rakenne rautalankamallilla, jonka päälle tehtiin visuaalinen suunnittelu. Huolellisen suunnittelun jälkeen projekti oli niin selkeä toteuttaa, että valmista tuli varsin ripeästi. ”Olen erittäin tyytyväinen siihen, miten sutjakkaasti koko projekti sujui”, Paavola kiittää.

[Huom. Referenssi on julkaistu alunperin Aucorin nimissä. Generaxion haukkasi Aucorin loppuvuodesta 2020.]


Sinua voisi kiinnostaa myös

Wise Professionals

Tekijä: Genero Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Neljä verkkosivustoa, kolme kohderyhmää, 3520 post-it-lappua ja yksi tyytyväinen asiakas Kuinka rakennetaan verkkosivustot useista yrityksistä koostuvalle yritykselle? Tekemällä kompromisseja? Ei todellakaan, vaan saamalla jokainen brändi kukkimaan saman kukoistavan sateenvarjon alla. Miksi me rakastamme tätä asiakasta Tiesimme, että Wise Professionals haastaa rekrytointialan käytäntöjä testaamalla uusia tapoja luoda ja toimittaa palveluita. Meillä oli yhteistyömme alusta alkaen kädet […] Lue lisää

Kärrykartano

Tekijä: Generaxion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Kiinteistö Oy Kärrykartano on Kurikan kaupungin omistama yleishyödyllinen, voittoa tavoittelematon kiinteistöosakeyhtiö. Yhtiön verkkopalvelu uudistettiin vuonna 2021 viimeisimpien kuntaliitosten jälkeen, vastaamaan käyttäjäystävällisesti kuntalaisten vuokra-asumisen tarpeisiin. Verkkopalvelusta löytyvät yhtiön vuokraamat noin 600 asuntoa. WordPressilla toteutetun verkkopalvelun suunnittelussa kiinnitettiin erityistä huomiota hakutoimintoon sekä mobiilikäytettävyyteen. Uusi sivusto tarjoaa Kärrykartanon asiakkaille mahdollisuuden selata vapaita ja vapautumassa olevia asuntoja, sekä lähettää […] Lue lisää

KT-Shelter Oy

Tekijä: Generaxion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

KT-Shelter Oy on suomalainen, useisiin patentoituihin innovaatioihin perustuvien mobiilien sääsuojien valmistaja. Yrityksen tarjoamat suojaratkaisut ovat asennettavissa ilman koneellista apuvoimaa tai perustuksia ja soveltuvat näin erityisen hyvin hankaliin olosuhteisiin. Historiansa aikana yritys on toimittanut jo yli 200 ratkaisua muun muassa kriisinhallinnan, maanpuolustuksen tai teollisuuden tarpeisiin. Etupäässä kansainvälisillä markkinoilla toimiva yritys kaipasi brändinsä kirkastamista sekä uudistusta verkkopalveluunsa, […] Lue lisää

Avain-verkkolehti

Tekijä: Generaxion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Neuroliiton Avain-lehti rakennettiin saavutettavuuden ehdoilla Avain-lehteä on nyt tehty sydämellä viisikymmentä vuotta ja vuoden 2018 lopulla otettiin ensiaskeleet lehden sisältöjen viemiseksi verkkoon. Satunnaisia sisältönostoja oli tehty aiemmin Neuroliiton omilla verkkosivuilla, mutta lehti ansaitsisi oman digitaalisen alustansa ja pohjatöiden jälkeen heti vuoden 2020 alussa käynnistettiin verkkolehtiprojekti. Avain-lehti on Neuroliiton julkaisema valtakunnallinen aikakauslehti, joka jaetaan jäsenetuna kaikille […] Lue lisää

720.io

Tekijä: Genero Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

720° on suomalainen yritys, joka tarjoaa SaaS-palvelua integroituna kiinteistön laitteistoon, kuten mittauslaitteisiin ja antureihin. Ratkaisun perustana on pääasiassa ohjelmisto ja sen analytiikkamoduuli, mutta yritys tarjoaa myös laitteistoasennuksia ja integraatioita. 720°:n tavoitteena on tuoda älykkäitä, tietoja kerääviä ratkaisuja rakennusten ja kiinteistöjen hallintaan, sekä parantaa energiatehokkuutta ja käyttäjäkokemusta. Haaste Brändiuudistuksen myötä 720° halusi päivittää ilmeensä. Koska 720.io-verkkosivua […] Lue lisää

Järvileasing Oy

Tekijä: Generaxion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Vuonna 2016 perustettu Järvileasing on kotimainen ja yksityisomisteinen sekä yrityksiä että yksityishenkilöitä palveleva leasingyhtiö. Yrityksen palveluvalikoimaan kuuluu autojen ja raskaan kuljetuskaluston lisäksi kattavasti eri alojen koneiden, laitteiden ja tarpeiston leasing- ja rahoituspalveluja. Asiakkaamme brändiuudistuksen yhteydessä uusitun verkkopalvelun keskeinen tavoite on tukea yrityksen ja sen laajan leasingtoiminnan tunnettuuden kasvua. Uudistuksessa kiinnitettiin erityistä huomiota sisällön käyttäjälähtöiseen jäsentelyyn […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1150+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ julkaistua referenssiä Julkaisut-palstalla.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 900+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 30+ kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 900 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun