Ruutu-palvelun uudistus

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Wunder

Tärkein teknologia: Drupal

Projektin tyyppi: Uutis- tai viihdesivusto

Kun Ruutu-palvelu haluttiin nostaa uudelle tasolle, ei tavoitteista ollut puutetta. Tarkoitus oli tehdä Ruudusta Suomen käytettävin, toimivin ja kiinnostavin suoratoistopalvelu. Näitä tavoitteita heidän kanssaan toteuttamaan Nelonen Media valitsi Wunderin. Projektiryhmä hioutui rautaiseksi tiimiksi, joka toi kuluttajat viihteen uuteen aikakauteen.

Ruutu on lähes jokaiselle suomalaiselle tuttu suoratoistopalvelu, joka tarjoaa viihdettä ja urheilua katsojilleen ajasta ja paikasta riippumatta. Vuonna 2012 palvelua haluttiin lähteä jatkokehittämään uudella voimalla tavoitteena tuoda Ruutu uudelle tasolle. Paloa ja osaamista monitoimittajaprojektiin tarjosi vastuukumppanina Wunder, jonka kanssa lähdettiin rakentamaan entistä paremmin käyttäjiään palvelevaa Ruutua.

Kehityskokonaisuuteen kuului myös uuden liiketoimintamallin kehittäminen. Ruutuun haluttiin tuoda mainosrahoitteisen ilmaissisällön rinnalle uusi tilaustuote. Liigaoikeudet mahdollistivat tilaustuotteen rakentamisen laadukkaiden urheilusisältöjen ympärille, hyvää viihdesisältöä unohtamatta. Näin syntyi Ruutu+.

”Tämän luokan uudistus vaati onnistuakseen kumppanin, jolta löytyy sekä teknistä osaamista että ymmärrystä liiketoiminnasta. Wunderin ammattitaito ja yrityksen toimintakulttuuri sekä kovan luokan osaajat loivat hedelmällisen maaperän kehittää Ruutua yhteistyössä kohti sen täyttä potentiaalia. Wunderilaiset olivat myös tottuneet toimimaan monitoimittajaympäristössä, mikä vahvisti valintaa”, kuvailee Sanoma Technologyn Digitaalisen kehityksen johtaja Antti Pyysalo.

Ketterällä kehityksellä kohti parempaa käyttökokemusta

Suunnittelun keskiössä oli alusta asti käyttäjälähtöisyys ja käyttäjätutkimuksessa kerätty data. Ruutua katsovat samanaikaisesti tuhannet ihmiset ympäri Suomen kaikkina kellonaikoina, monet liikkeellä ollessaan. Toimintavaatimukset uudistetulle Ruudulle olivat siis kovat: Skaalautuvuus ja toimintavarmuus, helppokäyttöinen maksuprosessi ja nopeat sivulataukset sekä häiriötön videon toisto laitteella kuin laitteella.

Projektissa tehtiin paljon töitä sivurakenteiden optimoinnin kanssa sekä kapasiteetin sovittamisessa suuriin kävijämääriin. Ruudun toimintavarmuustarpeet painottivat laadunvarmistuksen tärkeyttä projektissa.

“Olemme tehneet yhteistyötä Ruutu.fi -palvelun tiimoilta Nelonen Median kanssa jo vuodesta 2011. Vahvan kumppanuuden ja luottamuksen merkitys on ollut suuri palvelun jatkuvassa kehittämisessä. Työskentelemme proaktiivisesti analytiikkaa hyödyntäen, jotta voimme kehittää palvelua mahdollisimman ketterästi. On ilo nähdä, mihin kaikkeen tämä menestyksekäs yhteistyö vielä johtaa”, Account Lead Päivi Pajunen Wunderilta toteaa.

Tuloksena Suomen kiinnostavin suoratoistopalvelu

Uudistettu Ruutu.fi on saanut kiitosta läheltä ja kaukaa. Kuluttajat ovat olleet tyytyväisiä palveluihin, toimintavarmuus on huippuluokkaa ja Ruutu pärjää hyvin myös kansainvälisessä vertailussa.

”Olemme yhdessä rakentaneet Ruudusta Suomen parasta suoratoistopalvelua. Katselu- ja tilausmäärät ovat kehittyneet tavoitteiden mukaisesti – ja samalla tiellä jatketaan. Myös Nelosen kanavasivusto täyttää hyvin sille asetetut tavoitteet ja käyttäjien tarpeet”, Sanoma Technologyn Pyysalo kertoo. ”Monitoimittajaympäristössä toimiminen on sujunut hyvin ja eri tahojen kanssa työskentely on ollut saumatonta. Yhteistyö on myös lisännyt ymmärrystämme alan parhaista käytännöistä sekä siitä, millaisia toimijoita haluamme käyttää palveluidemme kehittämisen apuna.”

Ruutu ja Wunder ovat tehneet tiivistä yhteistyötä jatkokehityksen tiimoilta nyt jo vuosien ajan. Nelosella on ollut koko prosessin ajan vahva ohjaus ja omistajuus, mutta onnistumiset on taannut Pyysalon mukaan saumaton yhteistyö: ”Olemme tehneet yhdessä töitä, ratkoneet haasteet ja kulkeneet päämäärätietoisesti kohti yhteistä tavoitetta tiiminä, johon kuuluu erittäin vahvoja osaajia ja aitoa innostusta kehittää Ruutua.”

Mikä Ruutu?

Ruutu on osa Sanoma Media Finlandin Nelonen Mediaa, jonka valikoimasta löytyy Ruudun lisäksi neljä televisiokanavaa, seitsemän radiokanavaa ja audiosisältöpalvelu. Sanoma Media Finlandin sanoma- ja aikakausilehdet, televisio-, radio- ja verkkosisällöt tavoittavat päivittäin 97% suomalaisista.


Sinua voisi kiinnostaa myös

HUS.fi:n sivustouudistus

Tekijä: Wunder

Tärkein teknologia: Drupal

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

HUS eli Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin sivusto oli elinkaarensa päässä. Tavoitteena oli löytää kumppani, jonka kanssa tehdä sivustosta pitkäikäinen, tietoturvallinen ja viimeisen päälle saavutettava. Sillä HUSilla on poikkeuksellisen useita eri käyttäjäryhmiä, sivustoa oli optimoitava palvelemaan näitä kaikkia tasavertaisesti. Projektin tiukasta aikataulusta huolimatta kaikki ennalta määritellyt tavoitteet saavutettiin kirkkaasti, ja uusi sivusto palvelee jokaista käyttäjäänsä päätelaitteesta […] Lue lisää

Fortumin verkkopalvelut

Tekijä: Wunder

Tärkein teknologia: Drupal

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Fortum etsi verkkopalveluilleen monialaista kumppania sekä digitaalisten palveluiden projekteihin että jatkuvaan kehitykseen. Tavoitteena oli lyhentää pitkäksi venähtänyttä backlogia, keventää ylläpidon kuormaa sekä parantaa sivustojen teknisiä parametreja ja saavutettavuutta. Wunder valikoitui Fortumin verkkopalveluiden tekniseksi kumppaniksi Wunderin tekemän Drupal-auditoinnin perusteella. Yhteistyön tuloksena backlog päihitettiin, ylläpidon kuorma keveni ja verkkopalveluiden hiilijalanjälki lähes puolittui. Fortum kuuluu Suomen kymmenen suurimman […] Lue lisää

Talo maalta -verkkopalvelu

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Web-sovellus tai asiointipalvelu

Talo maalta on ilmainen palvelu, joka yhdistää Tinderin lailla maaseudulla tyhjillään olevat kiinteistöt ja maallemuutosta haaveilevat ihmiset. Into-Digital vastasi palvelun suunnittelusta ja toteutuksesta, sekä jatkossa myös palvelun kehityksestä ja ylläpidosta. Valtakunnallisen hankkeen toteuttajana on Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry. Talomaalta.fi on normaalista verkkosivustosta poikkeava sovellus, jonka sisällön tuottavat pääosin käyttäjät itse. Profiilisisältöjen lisäksi verkkopalvelusta […] Lue lisää

Valio-mobiilisovellus

Tekijä: Evermade

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Web-sovellus tai asiointipalvelu

Valion uusi mobiilisovellus tarjoaa ideoita ja inspiraatiota päivittäiseen ruoanlaittoon ja leivontaan yksilöllisillä reseptisuosituksilla, ottaen huomioon käyttäjän tarpeet ja ruokavalion. Kuluttajille suunnattu sovellus tarjoaa laadukkaan digitaalisen käyttökokemuksen kaikille leivonnasta ja ruoanlaitosta kiinnostuneille. Projektin tavoitteet Valion vanha mobiilisovellus oli käytännössä sovelluksen muotoon rakennettu verkkosivusto, jolla ei pystytty tarjoamaan mitään Valio.fin sivustosta poikkeavaa toimintoa. Sovellus oli myös teknisesti […] Lue lisää

Visit Kuhmo & Visit Suomussalmi sivustot

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Uudet sivustot luonnon, historian ja kulttuurin valtakuntiin Toteutimme Kuhmolle ja Suomussalmelle kahdet täysin erilliset, oman brändi-ilmeen mukaiset, mutta tekniseltä toteutukseltaan lähes identtiset sivustot. Jatkokehityksen varhaisessa vaiheessa oli todettava, että laadukkain, kestävin ja kustannustehokkain ratkaisu olisi uudistaa sivustot täysin alusta alkaen niin teknisen kuin visuaalisen toteutuksen osalta. Uudet WordPress sivustot tekniikkaa ja ulkoasua myöten Uudistimme Visit […] Lue lisää

9Lives verkkopalvelu

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

9Lives on yksi Suomen suurimmista hoitaja- ja avustajapalveluiden tuottajista ja yksityisten sairaankuljetuspalveluiden edelläkävijä. Vuoden 2021 lopulla 9Lives osti Stella kotipalvelut Oy:n ja kasvatti palveluvalikoimaansa kotihoidon ja henkilökohtaisen avun osalta. Palveluvalikoima on erittäin laaja ja palvelut jakautuvat eri käyttäjäryhmien välille: yksityisasiakkaille, yrityksille ja julkiselle sektorille. Into-Digital vastasi uuden verkkosivuston suunnittelusta ja toteutuksesta. Verkkosivuston tekninen toteutus tapahtui […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1150+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ julkaistua referenssiä Julkaisut-palstalla.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 900+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 30+ kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 900 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun