Pureness.se verkkokauppa

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Fonecta

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin tyyppi: Verkkokauppa

Puhdistamo on Suomen ensimmäinen superfoodbrändi (perustettu 2009) ja se tunnetaan intohimoisesta ja tinkimättömästä suhtautumisesta laatuun. Saman laadun täytyy näkyä myös verkkokaupassa. Puhdistamo myy tuotteitaan marketeissa, erikoisliikkeissä ja oman verkkokauppansa kautta. Vuonna 2020 Puhdistamo päätti laajentaa toimintansa kansainväliseksi, alkaen Ruotsista.

Yhteistyömme alkoi vuonna 2017 verkkokaupan myynnin edistämisestä sekä markkinoinnista. Verkkokaupan osuutta myynnistä on saatu kasvatettua tasaisesti yhteistyön alusta lähtien. Vuonna 2020 Puhdistamo päätti lähteä kansainvälisille markkinoille ja yhteistyömme laajentui myös verkkokaupan tekniseen toteutukseen WooCommerce-alustalle.

Huhtikuussa 2020 julkaistiin kuluttajille suunnattu Pureness.se.

Tällä hetkellä teemme jatkuvaa kehitystyötä verkkokauppaan ja vastaamme yhä verkkokaupan myynnin kehittämisestä. Lisäksi verkkokauppojen tekeminen uusille mahdollisille markkinoille on suunnitelmissa.

”Yhteistyö alkoi vuonna 2017 ja siitä lähtien sitä on saatu jatkuvasti kehitettyä ja myyntiä kasvatettua. Hommat on sujuneet mallikkaasti ja asiat menevät nopeasti eteenpäin!”
– Joni Inkinen, Kaupallinen johtaja, Puhdistamo

(Toim. huom. Referenssi on julkaistu alunperin Eecon nimissä. Fonecta osti Eecon vuonna 2022.)


Sinua voisi kiinnostaa myös

Alpa

Tekijä: Fonecta

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Verkkokauppa

AlpaFinlandia Oy on vuonna 2012 perustettu yritys, joka valmistaa alpakan villasta laadukkaat, pehmeät ja vastuullisesti tuotetut neuleet. Alpan liikevaihto oli vuonna 2018 1,3 miljoonaa euroa. Verkkokauppa on Alpan tärkein myyntikanava. Alpa päätti nostaa verkkokaupankäynnin heti kerralla ammattimaisempaan suuntaan ja valitsi Eecon kumppaniksi syksyllä 2019. Eeco liittyi osaksi Fonectan asiantuntijaporukkaa syksyllä 2022. Alpalle toteutettu WooCommerce-verkkokauppa on nopea, […] Lue lisää

Kuivalihakundi

Tekijä: Fonecta

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Verkkokauppa

Kuivalihakundi on kotimainen premium-tason kuivalihan tuottaja ja Suomen ainoa kuivalihaan erikoistunut maahantuoja ja tukkuliike. Kuivalihakundin tuotteita on saatavilla luonnollisesti heidän omasta WooCommerce-alustalle tehdystä verkkokaupasta, josta on olemassa ”Suomikaupan” lisäksi myös kansainvälinen versio. Kuivalihakundin tunnettuja ja laadukkaita tuotteita on myynnissä myös jälleenmyyjien kautta Suomessa ja Euroopassa. Yhteistyö kanssamme alkoi, kun Kuivalihakundi etsi toimijaa, jonka avulla WooCommerce-verkkokaupan […] Lue lisää

Jolie

Tekijä: Fonecta

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin tyyppi: Verkkokauppa

Jolie.fi on yksi Suomen ensimmäisistä ja suurimmista luonnonkosmetiikkaverkkokaupoista sekä liikevaihdoltaan että tuotteiden määrältään. Se on osa Transmeri Groupia. Vuonna 2019 yritys päätti vaihtaa verkkokauppa-alustan skaalautuvammaksi, sillä vanhan alustan kehittämisen rajat olivat tulleet vastaan, eikä se kestänyt kovia kävijäpiikkejä isoissa kampanjoissa. Jolie valitsi Eecon kumppanikseen, ja uusi kauppa julkaistiin aikataulussa kesäkuussa 2019. Uusi alusta on mahdollistanut […] Lue lisää

Visit Kuhmo & Visit Suomussalmi sivustot

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Uudet sivustot luonnon, historian ja kulttuurin valtakuntiin Toteutimme Kuhmolle ja Suomussalmelle kahdet täysin erilliset, oman brändi-ilmeen mukaiset, mutta tekniseltä toteutukseltaan lähes identtiset sivustot. Jatkokehityksen varhaisessa vaiheessa oli todettava, että laadukkain, kestävin ja kustannustehokkain ratkaisu olisi uudistaa sivustot täysin alusta alkaen niin teknisen kuin visuaalisen toteutuksen osalta. Uudet WordPress sivustot tekniikkaa ja ulkoasua myöten Uudistimme Visit […] Lue lisää

Horse & Rider

Tekijä: Fonecta

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Verkkokauppa

Horse & Rider on ratsastusvarusteiden ja hevostarvikkeiden myymälä ja verkkokauppa, jossa on laaja valikoima suosittuja ja luotettavia tuotemerkkejä niin ratsastajalle kuin hevosellekin. Tarvikkeiden lisäksi valikoimasta löytyy myös hevosten rehuja ja lisäravinteita. Yhteistyön alussa Horse & Riderin toiveena oli selkiyttää verkkokaupan laajan tuotevalikoiman asettelua ja löydettävyyttä. Toinen tavoite oli parantaa verkkokaupan ja kassajärjestelmän integraatiota, koska aiemman […] Lue lisää

9Lives verkkopalvelu

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

9Lives on yksi Suomen suurimmista hoitaja- ja avustajapalveluiden tuottajista ja yksityisten sairaankuljetuspalveluiden edelläkävijä. Vuoden 2021 lopulla 9Lives osti Stella kotipalvelut Oy:n ja kasvatti palveluvalikoimaansa kotihoidon ja henkilökohtaisen avun osalta. Palveluvalikoima on erittäin laaja ja palvelut jakautuvat eri käyttäjäryhmien välille: yksityisasiakkaille, yrityksille ja julkiselle sektorille. Into-Digital vastasi uuden verkkosivuston suunnittelusta ja toteutuksesta. Verkkosivuston tekninen toteutus tapahtui […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1150+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ julkaistua referenssiä Julkaisut-palstalla.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 900+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 30+ kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 900 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun