Neste Rally Finland App

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: Asiakaskohtainen ohjelmointityö

Projektin tyyppi: Web-sovellus tai asiointipalvelu

Sovellus tuo puhelimeen kaikki ajankohtaiset tiedot ja tunnelmat Suomen MM-rallista.

Neste Rally Finland App on rakennettu Valun kehittämälle Showell-alustalle. Sovellus on toteutettu suomen lisäksi englannin kielellä, koska Neste Rallin digitaalisten kanavien yleisöistä 30-40% on kansainvälistä seuraajakuntaa.

Sovelluksen ensimmäinen versio valmistui vuoden 2016 Neste Rallin alla. Vuonna 2017 hiottiin erityisesti livekokemukseen ja kilpailun seuraamiseen liittyviä osioita ja ulkoasua päivitettiin. Keskeistä sovelluksessa on alusti asti ollut päivittämisen helppous. Asiakas pystyy itse päivittämään sisällöt ketterästi kuvineen ja teksteineen, eikä päivitys vaadi erityistä teknistä osaamista.

– Tämän vuoden käyttäjäpalaute on ollut erittäin positiivista, joten olemme selvästi onnistuneet sisällönkehityksen suhteen. Palautteen myötä pääsemme viemään jo nyt hienosti hyvin toimivaa kokonaisuutta vieläkin käyttäjäystävällisempään suuntaan, ja tarjoamaan sovelluksen haltuun ottaneille ensi vuonna entistä mieluisamman kokemuksen, AKK Sports Oy:n viestintäpäällikkö Rita Pasanen kuvailee.

Myös luvut kertovat sovelluksen suosion kasvusta: vuoteen 2017 mennessä ladanneita oli kertynyt jo noin 37 000 ja kilpailuviikolla Neste Rally Finland App oli Suomen ladatuin urheilusovellus.

– Mobiilisovellus on oleellinen osa digitaalisia näyteikkunoitamme sekä Neste Ralliin että MM-rallin kiehtovaan maailmaan. Valu-tiimin ammattitaito pääsee parhaimmillaan esille oivaltavissa käytännön ratkaisuissa ja käytettävyyden parantamisessa, jota he toteuttavat laadukkaalla tavalla, Rita Pasanen toteaa.

Ominaisuuksia

– Valtaosa kaikista sisällöistä toimii myös offlinessa
– Erikoiskoe-, tiimi- ja kuskiesittelyt; asiantuntija-arviot
– Tulospalvelu; uutisten ja sosiaalisen median feedit; Ralliradio
– Kartat; lipputiedot; yleisöpalvelut; lähestymisohjeet erikoiskokeille
– Push-viestit, joilla voidaan välittää ajankohtaista tietoa käyttäjille kisan aikana
– Tapahtuman tuntikohtainen aikataulu; mahdollisuus räätälöidä oma rallikalenteri
– Rallietuja ja yhteistyökumppanitarjouksia rekisteröityneille käyttäjille; kävijäkysely
– Arvioi erikoiskokeet; veikkaa voittajaa; varaa kuljetus erikoiskokeille; hanki kisatuotteita


Sinua voisi kiinnostaa myös

Finanssiala

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Finanssiala ry (FA) on toimialajärjestö, joka edustaa valtaosaa Suomessa toimivista pankeista, vakuutusyhtiöistä, rahoitusyhtiöistä, arvopaperivälittäjistä, sijoitusrahastoyhtiöistä ja finanssialan työnantajista. FA:n sivustouudistuksen keskeisimmät tavoitteet olivat julkaisutyökalun helppokäyttöisyys ja monipuolisuus, sivuston rakenteen ja aineiston uudelleenjäsentely ja sen toimiva esiintuonti sekä finanssialan yhteiskunnallisen merkityksen korostaminen. FA:n ICT-asiantuntija Katri Vilppola on tyytyväinen tavoitteiden toteutumiseen: “WordPress täytti toiveemme julkaisutyökalun osalta hienosti. […] Lue lisää

Mipro.fi

Tekijä: Agenda Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Mipro on raideliikenteen ja teollisuuden järjestelmiin erikoistunut asiantuntijayritys, joka vuodesta 1980 lähtien on ollut mukana kehittämässä turvallisempaa ja toimivampaa raideliikennettä, vesi- ja energiahuoltoa sekä teollisuutta. Uudistimme Mipron verkkosivut WordPressillä. Verkkosivuilla esitellään Mipron tarjoamia erilaisia palveluja ja referenssejä, kerrotaan alaan ja yritykseen liittyvistä uutisista ja ilmiöistä. Lisäksi sivustoa käytetään työntekijöiden rekrytointiin. Sivusto oli aiemmin tehty toisella […] Lue lisää

Pelastakaa Lapset ry

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Tärkein ulkoinen viestintäkanava koki isoja muutoksia Pelastakaa Lapset ry työsti pitkään omatoimisesti verkkosivustonsa uudistusta. Hanke oli alkanut elää omaa elämäänsä ja siitä oli tullut jo hyvin sokkeloinen. Lopulta Pelastakaa Lapset ry päätti joulukuussa 2022, että se haluaa tehdä selkeän ja kokonaisvaltaisen uudistuksen omat kohderyhmänsä huolellisesti huomioiden. Yhteistyökumppaniksi valittiin Valu Digital. Pelastakaa Lapset ry:n hankkeen vetäjänä […] Lue lisää

haparandatornio.com

Tekijä: Agenda Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Kaksoiskaupungin verkosivut Haparandatornio.com toimii Haparanda-Tornion yhteisenä markkinointiportaalina, joka edustaa molempien kaupunkien brändiä ja näkyvyyttä. Sivusto kokoaa palvelut ja tiedon eri käyttäjäryhmille sopivaan ja toimivaan muotoon. Tekninen toteutus Palvelukokonaisuudet sivustolla ovat tehty WordPressin sisällönhallintajärjestelmällä. Suunnittelun pohjana on Haparanda-Tornion visuaalinen ilme, värit ja fontit. Uudistimme sivuston kesän 2022 aikana. Saavutettavuus Sivuston toteutuksessa kiinnitettiin erityistä huomiota saavutettavuuteen ja […] Lue lisää

Kauniaisten kaupunki

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Kauniainen on noin 10 000 asukkaan kaksikielinen kaupunki, joka sijaitsee keskellä Espoota. Kauniaisten vanhan verkkosivuston tekninen alusta tuli elinkaarensa päähän ja sivusto kaipasi muutenkin kipeästi uudistusta. Valu valikoitui uudistuksen toteuttajaksi kilpailutuksen jälkeen. Projektiin toi lisämaustetta se, että kaupungin kaksikielisyyden takia kaikki sisältö piti tuottaa samantien tuplana. Samoin haastetta toi projektityöskentelyn tapahtuminen täysin etänä. Projektin johto […] Lue lisää

Marttaliitto

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Suuren yleisön suosikkisivusto on nyt entistä selkeämpi Kun mielessä on kysyttävää ruoasta tai kotitaloudesta, suomalaiset kääntyvät Marttojen puoleen. Tässä moderni verkkosivusto on tärkeä työkalu. Sitä ylläpitää koko marttajärjestön puolesta Marttaliitto, joka tukee eri tavoin marttapiirien ja -yhdistysten toimintaa ja jäsenviestintää. “Meille oli tärkeää tehdä sivustolle saavutettavuuteen liittyviä muutoksia. Halusimme myös muokata ulkoasun brändi-ilmeemme mukaiseksi”, kertoo […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1150+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ julkaistua referenssiä Julkaisut-palstalla.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 900+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 30+ kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 900 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun