Luonnonvarakeskuksen (Luke) verkkopalvelu

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Luonnonvarakeskus sai näyttävän sivuston

Suuren tutkimuslaitoksen verkkoviestinnälle rakennettiin tukikohta uuteen Luke.fi-palveluun.

Luonnonvarakeskus (Luke) on maa- ja metsätalousministeriön alainen tutkimuslaitos, joka yhdistää luonnonvarojen ja vastuullisen ruoantuotannon asiantuntijat. Toimintansa tammikuussa 2015 aloittanut Luke syntyi maa- ja metsätalousalan tutkimuslaitosten fuusioiduttua. Luonnonvarakeskus on VTT:n jälkeen Suomen toiseksi suurin tutkimuslaitos ja kuuluu maailman monitieteellisempien tutkimuskeskusten joukkoon.

Tutkimuslaitosten yhdistyminen nosti esiin myös uusia, vaativampia viestintätarpeita. Laaja-alaisesti toimiva Luonnonvarakeskus tarvitsi viestintänsä tukikohdaksi verkkosivuston, joka toisi yhteen laitoksen kaiken osaamisen ja tekemisen. Sivuston haluttiin olevan kustannustehokas, visuaalisesti yhdenmukainen ja mobiiliystävällinen.

– Tavoitteemme oli tehdä sivusto, joka palvelee Luken tärkeimpiä kohderyhmiä ja tarjoaa heille kiinnostavia, ajankohtaisia, vaikuttavia ja ainutlaatuisia sisältöjä. Luke.fi:stä haluttiin kotipesä sisällöille, joita hyödynnettäisiin myös muissa kanavissa, kertoo Luken tiedottaja Anna-Riitta Lund.

Laajat sisällöt hallintaan

Laaja sivustokokonaisuus vaatii teknisesti vakaita, mutta samalla joustavia ratkaisuja. Valu Digital rakensi Luken uuden verkkosivuston WordPress-alustalle. Siihen liitettiin Multisite-ominaisuus, jolla varsinaisen sivuston yhteyteen luotiin valmiit projektisivustopohjat. Niihin on helppo perustaa pienempiä sivustoja Luonnonvarakeskuksen projekteille, joiden esittelyt vaativat enemmän kuin yhden sivun. WordPressin monipuoliset ominaisuudet sekä integraatiot muihin järjestelmiin tarjoavat joustavan, asiakkaan tarpeisiin räätälöidyn kokonaisuuden. Keskeistä on responsiivisuus, joka varmistaa sivuston hyvän toimivuuden kaikilla päätelaittella.

– Lukella oli tarve laajalle sisällönhallinnalle. Osa toiminnoista integroitiin muista järjestelmistä. Tämä antaa sivustolle sisällöllistä rikkautta ja vähentää sisällöntuottajien manuaalista työtä. Toimme integraationa esimerkiksi 1600 asiantuntijan yhteystiedot, jotka päivittyvät automaattisesti kerran vuorokaudessa, Valu Digitalin avainasiakaspäällikkö Pertti Almqvist kertoo.

Teknisen toteutuksen lisäksi Valu vastasi Luken verkkosivuston visuaalisesta ilmeestä. Visuaalisesti näyttävä, suuria kuvia hyödyntävä toteutus antaa Lukelle yhtenäisen ja sen toimialaa heijastavan, luontoarvoja korostavan ilmeen.

– Olemme erityisen tyytyväisiä Valun graafikon työhön. Saimme häneltä projektin aikana hyviä, nykyaikaisia ja toteutuskelpoisia ideoita. Uusi sivusto on herättänyt käyttäjissä positiivista mielenkiintoa, Anna-Riitta Lund kehuu.

Toimiva yhteistyö jatkuu

Luken verkkosivustoprojekti sujui sekä asiakkaan että toimittajan mielestä erinomaisessa hengessä. Projektin aikana syntynyt luottamus loi hyvän pohjan yhteistyölle myös jatkossa.

– Valun projektipäällikkö osasi hyvin tulkita toiveemme ja ehdottaa ratkaisuja. Toiveisiimme reagoitiin nopeasti ja tarpeen mukaan suunnitelmia tarkennettiin. Tapasimme kasvotusten vain projektin alkaessa, ja sen jälkeen yhteistyö sujui hienosti etänä. Sähköinen työtila helpotti etenemisen seurantaa, Anna-Riitta Lund kertoo.

– Luken kanssa oli miellyttävää tehdä yhteistyötä. Viestintä oli aktiivista ja sujuvaa ja luottamus toimi molempiin suuntiin. Asiakkaalla oli homma hyvin hanskassa. Tästä on hyvä jatkaa yhteistyötä tulevien kehitystöiden parissa, Pertti Almqvist lisää.

[Toimituksen lisäys: Projektista löytyy laajempi referenssitarina myös Web-ostajan opas -blogista.]


Sinua voisi kiinnostaa myös

Tampereen kaupungin multisiteprojekti

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Suunnittelimme ja toteutimme Tampereen kaupungille WordPress Multisite -ratkaisuun pohjautuvan erillissivustojen kokonaisuuden yhdessä Suomen laajimmista WordPress-projekteista. Projektin tavoitteena oli tuottaa käyttäjälähtöisesti suunniteltuja, saavutettavia ja mobiilisti sujuvakäyttöisiä Tampereen kaupungin verkkosivustoja samalle WordPress Multisite-alustalle vuosien 2021 ja 2022 aikana. Kokoluokaltaan reilusti EU-kynnysarvon ylittävä projekti sisälsi muun muassa seuraavien sivustojen uudistuksen: https://www.muumimuseo.fi https://www.tamperefilharmonia.fi https://www.tampereenvesi.f https://www.sarahildenintaidemuseo.fi https://www.tampereentaidemuseo.fi https://www.tredu.fi Laajassa projektissa […] Lue lisää

Kilpailu- ja kuluttajaviraston sivustouudistus

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV:n verkkopalvelun suunnittelu- ja toteutusprojekti starttasi kovalla vauhdilla elokuussa 2021. Tavoitteena oli saada vuoden 2021 loppuun mennessä uusi verkkopalvelu sekä KKV:lle että Euroopan kuluttajakeskus ECC:lle, mikä mahdollistettiin WordPress Multisite -alustan päälle tehdyllä ratkaisulla. Tiukasta aikataulusta huolimatta projekti eteni aikataulussa ja uudet verkkopalvelut julkaistiin joulukuussa 2021. Uudistuksen tavoitteet oli työstetty KKV:n johdon, viestinnän […] Lue lisää

Järvenpää

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Järvenpää halusi uudistaa verkkosivustonsa siten, että se ilmentää mahdollisimman hyvin uutta kaupunkistrategiaa ja brändiä. Kattavassa sivustouudistuksessa Valu toteutti sivuston konseptoinnin sekä teknisen toteutuksen. Visuaalisen ilmeen suunnitteli Ohoi Creative Oy. Sivustouudistus toteutettiin Valun omalla headless WordPress-ratkaisulla, Headupilla. Headupilla voidaan tuottaa ns. headless-sivustoja WordPressin päälle, jossa WordPress voidaan pitää omassa palomuurilla suojatussa ympäristössään. Headup perustuu React.js:ään, Next.js:ään […] Lue lisää

Mustankorkea – verkkopalvelun uudistus

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Tieto helpommin esiin Mustankorkea on jäteyhtiö, jonka toimialueella asuu 178 000 asukasta Jyväskylässä, Laukaassa, Muuramessa ja Toivakassa. Sen verkkosivuston tärkein tehtävä on tukea yhtiön päätoimintoja: ​​jätteiden keräystä, käsittelyä ja hyödyntämistä sekä jäteneuvontaa. Viime vuosina Mustankorkea on alkanut myydä myös biokaasua ja multaa. Eri asiakasryhmiä on paljon, samoin viestittävää. Uuden sivuston rakentaminen alkoi konseptointityöpajoilla. Käyttäjälähtöinen sisältörakenne […] Lue lisää

Seinäjoki

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Seinäjoki on Etelä-Pohjanmaan maakunnan keskus ja yksi Suomen voimakkaimmin kasvavista kaupunkikeskuksista. Seinäjoen sivustouudistuksen tavoitteena oli saada kaupunkilaisten käyttöön visuaalisesti hyvännäköiset ja helppokäyttöiset verkkosivut. Seinäjoki toteutti konseptoinnin jo aiemmin ja sen pohjalta lähdettiin pohtimaan tarkempia tarpeita. Valu toteutti sivustouudistuksessa konseptoinnin tarkennuksen, visuaalisen suunnittelun sekä teknisen toteutuksen. Seinäjoen sivustoa lähdettiin rakentamaan organisaatioajattelun sijaan käyttäjälähtöisesti ja suunnittelun keskiössä […] Lue lisää

Haminan kaupunki

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Hamina toteutti edellisen verkkopalvelu-uudistuksensa Valun kanssa ja hyväksi koettua yhteistyötä haluttiin nyt jatkaa. Uudistuksen kimmokkeena oli toimintaympäristön muutos. Haminan kaupungin vastuulla olleet sote-palvelut siirtyivät vuoden 2019 alusta Kymsoten vastuulle. Tästä johtuen Haminan sivustojen rooli on muuttunut enemmän kaupunkimarkkinointityyppiseksi. Sivuston sisältö pysyi pitkälti samana, mutta sen rakenne uusittiin täysin. Valu osallistui rakenteen suunnitteluun ja yhdessä asiakkaan […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1150+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ julkaistua referenssiä Julkaisut-palstalla.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 900+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 30+ kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 900 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun