Kuntoutussäätiö

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Matkalla kohti kuntoutuksen suunnannäyttäjäksi ja kokeilukiihdyttämöksi Kuntoutussäätiö tarvitsi uuden otteen myös verkkopalveluihinsa. Keskeistä oli tuoda Living Lab -konsepti vahvasti esiin. Siinä tutkimus, kehittäminen ja konkreettinen palvelutuotanto kuntoutusasiakkaille toteutuvat saumattomasti.

Projektiin kuului kolme verkkopalvelua: Kuntoutussäätiön pääsivusto, suuren tutkimus- ja hanketietokannan sisältävä Kuntoutusportti sekä myöhemmin julkaistava Osatyökykyiset työssä -hankkeen Tie työelämään-verkkopalvelu. Tarpeena oli luoda selkeä ja tunnistettava kokonaisuus, jossa eri verkkopalvelujen välillä on helppo liikkua. Samalla haluttiin lisätä kuntoutustiedon saavutettavuutta, ajantasaisuutta ja vaikuttavuutta.

Trimedia vastasi uudistuksesta kokonaisvaltaisesti. Sivustoille luotiin raikas ja yhtenevä muotokieli, joka tekee tiedosta helpommin lähestyttävää. Teknisesti merkittävin erityisominaisuus on Kuntoutusportti-sivuston tutkimus- ja hanketietokanta, jonka 4500 dokumenttia ovat sujuvasti käyttäjän saatavilla.


Sinua voisi kiinnostaa myös

Kainuunliitto.fi

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Kainuun liitto vastaa maakunnan yleisestä aluekehittämisestä, maakuntakaavoituksesta ja edistää alueensa elinkeinoja EU-ohjelmien rahoitusviranomaisena. Kainuun liiton tehtävät liittyvät alueen suunnitelmalliseen kehittämiseen, edun ajamiseen ja viestintään. Kainuun liitto halusi uudistaa verkkosivunsa kokonaisuudessaan kankeasta informaatio kanavasta aidosti saavutettavaksi ja helposti lähestyttäväksi sivustoksi. Lisäksi asiakas toivoi vahvaa visuaalisuutta. Sivuston suurimpana haasteena oli “Mitä sanotaan, missä sanotaan sekä miten sisältö […] Lue lisää

Wise Professionals

Tekijä: Genero Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Neljä verkkosivustoa, kolme kohderyhmää, 3520 post-it-lappua ja yksi tyytyväinen asiakas Kuinka rakennetaan verkkosivustot useista yrityksistä koostuvalle yritykselle? Tekemällä kompromisseja? Ei todellakaan, vaan saamalla jokainen brändi kukkimaan saman kukoistavan sateenvarjon alla. Miksi me rakastamme tätä asiakasta Tiesimme, että Wise Professionals haastaa rekrytointialan käytäntöjä testaamalla uusia tapoja luoda ja toimittaa palveluita. Meillä oli yhteistyömme alusta alkaen kädet […] Lue lisää

Marine

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Suomen monipuolisin kone- ja veneliike Marine on pitkäaikainen alan konkari, joka on toiminut vuoden 2002 alusta saakka. Tänä päivänä yritys on Suomen monipuolisin kone- ja veneliike. Marinen kotikaupunki on Jyväskylässä, keskellä Suomea, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Marine tarjoaa laajan valikoiman tuotteita kesään ja talveen, säilytys- ja huoltopalvelut sekä varusteet vapaa-ajanharrastuksiin ja kovan luokan ammattilaisille. Asiakkaina harrastajien […] Lue lisää

Offistore verkkokauppa

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: Muu tuotepohjainen toteutus

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Verkkokauppa

Kiertotalous ei ole pelkkää puhetta Offistoren verkkokauppa myy uusia ja käytettyjä toimistokalusteita. Verkkokaupan liikeideana on myydä ja toimittaa käytetyt toimistokalusteet edullisesti takaisin kiertoon, jotta ne saavat palvella mahdollisimman pitkäikäisesti. Asiakas voi myös palauttaa tuotteet Offistorelle, kun niitä ei enää tarvitse – kalusteista maksetaan kunnon mukaan. Hyväkuntoiset palautetaan takaisin käyttöön ja loppuunkäytetyt kierrätetään. Offistoren verkkokauppa toteutettiin […] Lue lisää

Gofore

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Gofofe on eettisen digimaailman asiantuntija joka auttaa rakentamaan kestävää tulevaisuutta. Lähdimme toteuttamaan uutta sivustoa johon kohdistui lukuisia erilaisia toiveita. Yhteistyö on jatkunut tiiviinä julkaisun jälkeenkin, Gofofen luottaessa Duden ylläpitopalveluun. Lähtökohdat Sivusto oli jäänyt ajasta jälkeen eikä täyttänyt liiketoiminnallisia tarpeita, hallittavuus oli hankalaa ja ulkoasukin oli päässyt hieman kulahtamaan. Sivustouudistus käynnistettiin Goforella sisäisen markkinoinitiimin voimin, joka […] Lue lisää

Hunajayhtymän verkkokauppa kuluttajille

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: alle 10 000 €

Projektin tyyppi: Verkkokauppa

Hunajayhtymän verkkokauppa kuluttajille Hunajayhtymä Oy on pakannut suomalaista hunajaa suomalaisille kuluttajille jo yli 50 vuotta. Tuotteet ovat kaupanhyllyjen klassikkoja, joita moni muistaa maistaneensa jo lapsuudessa. Hunajayhtymän perusti vuonna 1969 joukko mehiläishoitajia vastaamaan kahteen tarpeeseen: hunajan myynnin tehostamiseen sekä monipuoliseen mehiläistarvikemyyntiin. Puoli vuosisataa myöhemmin molemmat näistä tavoitteista ovat edelleen liiketoiminnan kivijalka. Toiminta perustuu vahvoihin vihreisiin arvoihin, […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1150+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ julkaistua referenssiä Julkaisut-palstalla.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 900+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 30+ kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 900 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun