Isku.com

Isku Interiorin palvelu-uudistus käynnistyi kokonaisvaltaisella palvelukonseptoinnilla ja teknisellä määrittelyllä. Tavoitteena oli sulauttaa liiketoiminnalliset ja käyttäjän toimintaa ohjaavat tavoitteet toimivaksi palvelukokonaisuudeksi, jossa konversiot ja käyttäjän flow on yksinkertaistettu nykyisestä. Taustatutkimusvaihe sisälsi laajan kilpailijakentän kartoituksen, visuaalisen linjan työstämisen osallistamisen menetelmillä sekä käyttäjien liikkumisen analysoinnin nykypalvelussa.
Työpajoissa asiakkaan eri asiantuntijoita (myyjistä sisustussuunnittelijoihin ja tuotepäälliköistä asiakaspalveluhenkilöstöön) osallistettiin visuaalisuuden, sisältöjen ja toiminnallisuuksien määrittelyssä ja priorisoinnissa.
Verkkopalvelu-uudistus eteni määrittelystä MVP (Minimum Viable Product)-version suunnitteluun ja toteutukseen. Uudistuksen ensimmäisessä vaiheessa keskityttiin kohderyhmälähtöiseen suunnitteluun, tuotteiden monipuoliseen selailtavuuteen, uuden alustan käyttöönottoon sekä sisällön uudelleenmuotoiluun.
Työn tuloksena syntyi entistä paremmin yritysasiakkaita, arkkitehteja ja käyttäjiä palveleva responsiivinen ja visuaalinen kokonaisuus, joka kietoo inspiraation ja intuitiivisen käyttökokemuksen yhteen.
Palvelu julkaistiin kesäkuussa 2016.