Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 6 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Yrityksen sivusto kuluttajille -kategoriasivulta.

Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy eli HS-Vesi on Hämeenlinnan, Hattulan ja Akaan omistama vesihuoltoyhtiö. Yhtiö huolehtii toiminta-alueellaan hyvänlaatuisen veden hankinnasta ja jakelusta sekä jätevesien tehokkaasta poisjohtamisesta ja puhdistamisesta.

Yhteistyömme alkoi vuoden 2018 lopulla kun HS-Vesi oli tunnistanut tarpeen verkkosivustonsa päivittämiselle. Vanha alusta oli kömpelö, rakenne oli ajan saatossa sisällön kasvaessa muuttunut sekavaksi eikä sivusto sopeutunut responsiivisesti eri päätelaitteille. Uudeksi alustaksi valikoitui WordPress avoimen lähdekoodin, helpon sisällön hallinnan ja vaivattoman muokattavuuden vuoksi.

Suunnittelimme yhdessä HS-Veden kanssa käyttäjälähtöisiä metodeja hyödyntäen eri käyttäjäryhmille sopivat käyttäjäpolut sekä hahmottelimme uudelleen sivustorakenteen vastaamaan todettuja tarpeita. Samalla yhtenäistimme verkkosivujen ulkoasun vastaamaan muuta HS-Veden visuaalista viestintää.

Toteutimme räätälöidyn WordPress-verkkosivuston omaan aloitusteemaamme pohjautuen (Timber/Twig) ja loimme sivuista mahdollisimman monikäyttöiset ja joustavat hyödyntämällä muokattavia, osioista koostuvia sivupohjia. Sivustoon on yhdistetty ulkoinen tiedotusjärjestelmä, jonka avulla HS-Vesi saa helposti ja nopeasti tuotua sivustolle erilaisia häiriötiedotteita sekä häiriökartan mahdollisista vedenjakelun häiriötilanteista.

[Huom. Referenssi julkaistu alunperin Pixelsin nimissä. Pixels ja Redland sulautuivat 2022 alussa Kaimanaksi.]


Sinua voisi kiinnostaa myös

Coxan uusi intranet-verkkopalvelu

Tekijä: Mediasignal

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Tekonivelsairaala Coxa Oy on Suomen ainoa ja pohjoismaiden suurin tekonivelleikkauksiin erikoistunut sairaala. Coxassa tehdään Euroopan vaikuttavimpia polvi- ja lonkkatekonivelleikkauksia. Mediasignal toteutti Coxa Oy:lle kattavan intranet-ratkaisun, joka tukee Coxan sisäistä viestintää ja työntekijöiden ohjeistusta. Toteutettu kokonaisuus kattoi projektin läpiviennin ja suunnittelun sekä teknisen toteutuksen ja monipuoliset integraatiot taustajärjestelmiin. Koska intranet on kriittinen työkalu Coxan päivittäisessä potilastyössä, […] Lue lisää

Finsoffat

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Finsoffat on yli 50-vuotias kotimainen perheyritys, joka suunnittelee ja tuottaa sekä vakioituja että toiveiden mukaisesti räätälöityjä sohvia ja huonekaluja laatutietoisille kuluttajille. Finsoffien sohvat valmistetaan Keravalla intohimolla ja käsityöllä laadukkaista materiaaleista. Finsoffien sohvat ja huonekalut kestävät asiakkaiden kodeissa kumppaneina läpi elämän. Digitaalinen ostoprosessi Finsoffien verkkokaupassa ei ollut enää viime vuosina kuitenkaan vastannut kivijalkamyymälöistä tuttua korkeaa laatutasoa. […] Lue lisää

Bolt.Works

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Suomen nopeimmin kasvava henkilöstöpalveluyhtiöltä Bolt.Worksiltä löytyy teknologinen huippuosaaminen ja halu rakentaa uudenlaista työelämää. Heidän kauttaan löydät teollisuuden, logistiikan, hotelli- ja ravintola-alan, rakentamisen, kaupan alan, kiinteistöhuollon sekä toimistopuolen työt ja tekijät nopeasti ja helposti.  Bolt.Works halusi uudistaa verkkopalvelunsa vastaamaan paremmin tämän hetken ja tuleviin vaatimuksiin. Tavoitteena oli ohjata työntekijät ja yritysasiakkaat entistä paremmin pitkälle digitalisoituun prosessiin […] Lue lisää

Näytelmät.fi

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Näytelmät.fi on Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry:n ylläpitämä sähköinen noin 6000 näytelmän luettelo ja näytelmien lataamis-, tulostamis- ja monistusoikeuspalvelu. Aiemmalla sivustolla ongelmana oli asiakaspalvelua kuormittavat ja käyttäjissä tyytymättömyyttä aiheuttavat usein epäonnistuneet käyttäjäkirjautumiset ja järjestelmän satunnaisesti lähettämät automaattiviestit. Sivuston Drupal-alustalla vanhentunut tekniikka oli myös lisännyt tietoturvariskejä. Lisäksi sivuston visuaalinen ilme kaipasi kehitystä. Yhteistyö käynnistettiin määrittelemällä tekninen […] Lue lisää

Keslan extranet-verkkopalvelu jälleenmyyjille

Tekijä: Mediasignal

Tärkein teknologia: Asiakaskohtainen ohjelmointityö

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Kesla Oyj kehittää työkoneita, teknologiaa ja palveluita asiakkaidensa kestävään menestykseen. Keslan liiketoiminta on keskittynyt kolmeen liiketoiminta-alueeseen, jotka ovat traktorivarusteet, puunkorjuulaitteet sekä auto- ja teollisuusnosturit. Yhteistyössä Keslan kanssa kehitetty eKesla-järjestelmä tukee globaalia jälleenmyyjäverkostoa ja palvelee loppuasiakkaita ympäri maailman. Järjestelmä mahdollistaa varaosakyselyiden, uusien laitteiden takuurekisteröintien ja takuuhakemusten käsittelyn saumattomasti. Prosessi tarjoaa reaaliaikaisen näkyvyyden kaikille osapuolille, mikä parantaa […] Lue lisää

Nallikari

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Nallikari on jo vuosikymmeniä ollut virkistys- ja matkailualue niin oululaisille kuin kansainvälisille vierailijoille ja alue on tulevaisuudessakin tärkeä kohde Oulun seudulle. Nallikarin, Mustasaaren ja Hietasaaren alueille investoidaan paljon lähivuosina ja Visit Oulu edistää alueen vetovoimaisuutta yhteistyössä kaupungin sekä koko seudun toimijoiden kanssa.  Kehitystyö nosti tarpeen Nallikarin brändin ja verkkosivuston uudistuksille – tavoitteena oli paitsi viestiä […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun