Keski-Suomen Ilmastointihuolto

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Rajasoft Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Raikas verkkosivusto sisäilmaston edelläkävijälle

Ilmanvaihdon erikoisosaaja Keski-Suomen Ilmastointihuolto halusi uudistaa sivustonsa vastaamaan paremmin yrityksen toimintaa ja ilmettä. Rajasoft toteutti raikkaan sivuston, joka tuo yrityksen vahvan osaamisen sen ansaitsemalla tavalla esiin.

Lähtötilanne

Ennen sivustoprojektia Rajasoft ja Keski-Suomen Ilmastointihuolto olivat tehneet yhteistyötä Google-näkyvyyden hankinnassa. Yhteistyön myötä havaittiin, että yrityksen verkkosivut kaipaisivat kokonaisvaltaista päivitystä.

Keski-Suomen Ilmastointihuollon vanha sivusto oli jo useamman vuoden vanha. Sisältöjen hallinta oli hankalaa ja sivuston tummahko ulkoasu aikansa elänyt. Sivusto ei vastannut mielikuvaa ensiluokkaisesta ilmanvaihtoalan toimijasta.

Sivustouudistuksen tavoitteena oli luoda helposti ylläpidettävät, brändin mukaiset verkkosivut sekä kehittää sisältöjä niin, että ne puhuttelevat yrityksen tärkeimpiä kohderyhmiä.

Suunnittelusta toteutukseen

Sivuston rakenne, visuaalinen ilme sekä suurin osa sisällöistä suunniteltiin kokonaan uudelleen. Huolellinen suunnittelu varmisti sen, että asiat saatiin esitettyä selkeästi ja vakuuttavasti niin sisällöllisesti kuin visuaalisestikin.

Verkkosivuston pääviestit suunniteltiin uudelleen ja tärkeimpien sivujen sisällöt uudistettiin. Teksteissä tuotiin esiin yrityksen vahvaa osaamista, ostajien tarpeet huomioiden.

“Olen positiivisesti yllättynyt siitä, miten hyvin alan ulkopuoliset henkilöt pystyvät tuottamaan näin laadukasta ja asiantuntevaa tekstiä.”

Virpi Mikkonen
Keski-Suomen Ilmastointihuolto Oy

Laadukkaat kuvat kruunaavat sivuston ilmeen

Uuden sivuston visuaalinen ilme suunniteltiin vastaamaan paremmin Keski-Suomen Ilmastointihuollon brändiä ja tukemaan mielikuvaa yrityksestä hyvän sisäilman edelläkävijänä.

Keski-Suomen Ilmastointihuolto järjesti sivustouudistuksen yhteydessä kattavan valokuvauksen. Kuvia otettiin henkilöstöstä, tuotteista ja toteutetuista kohteista. Kuvien avulla sivustolle saatiin tuotua yrityksen persoonaa esille.

Sujuvaa yhteistyötä läpi koko projektin

Yhteistyö Keski-Suomen Ilmastointihuollon ja Rajasoftin välillä oli tiivistä koko projektin ajan, mikä teki etenemisestä mutkatonta ja ketterää.

“Rajasoftissa kuunneltiin tarkasti toiveitamme ja osattiin poimia olennaiset seikat, löytäen juuri meille sopivat ratkaisut.”

Virpi Mikkonen

Lopputuloksena raikkaat ja brändiä vahvistavat verkkosivut

Keski-Suomen Ilmastointihuollon uusi verkkosivusto korostaa yrityksen vahvaa asiantuntijuutta uskottavasti.

Lopputuloksena ovat raikkaat ja modernit sivut, jotka viestivät brändin arvoista, asiakaslupauksesta ja persoonasta. Uudet sivut ovat teknisesti korkeatasoiset ja niiden ylläpito on vaivatonta.

Keski-Suomen Ilmastointihuollon ja Rajasoftin välinen yhteistyö jatkuu näkyvyyden hankinnan merkeissä.

Voin suositella Rajasoftia sivustouudistuksen tekijäksi. Rajasoftilla on hyvä tekemisen meininki sekä mukavaa ja teknisesti taitavaa porukkaa.

Virpi Mikkonen

Erinomainen projektinhallinta, asiakaspalvelu ja asiakkaan liiketoiminnan ymmärtäminen


Sinua voisi kiinnostaa myös

RVS Technology®

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Verkkokauppa, Yrityksen sivusto kuluttajille

RVS Technology® uusi sivusto tarjoaa entistä paremman käyttäjäkokemuksen sekä toimivan WooCommerce verkkokaupparatkaisun. RVS on suomalainen yritys, joka tarjoaa kestäviä ja tehokkaita ratkaisuja ajoneuvojen ja mekanismien suorituskyvyn ja energiankulutuksen optimointiin. Heidän innovatiiviset tuotteensa ovat tehokas tapa vähentää päästöjä sekä lisätä tehoa, vääntöä ja käyttöikää. Keraamiseen käsittelyyn perustuvat helppokäyttöiset tuotteet ovat vakuuttaneet asiakkaat ympäri maailmaa. Uudistusprojekti toteutettiin […] Lue lisää

minunkotini.com-asiakasportaali

Tekijä: Rajasoft Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Web-sovellus, mobiilisovellus tai asiointipalvelu

Ametro Oy tarjoaa pääkaupunkiseudun suosituinta kotisiivouspalvelua. Yli 2000 asiakasta nauttii puhtaasta arjesta ja lisääntyneestä vapaa-ajasta. Ametron asiakkaat saavat kotiinsa aina saman, tutun siivousparin. Asiakasportaalilla kasvua liiketoimintaan Lähtökohta Ametron asiakasmäärä oli kasvanut ja asiakaspalvelu kuormittunut lisääntyneistä siivousaikojen tiedusteluista ja muutostoiveista. Ametro halusi parantaa asiakaspalvelua ja lyhentää vastausaikoja sekä vapauttaa asiakaspalvelijoiden aikaa myyntiin. Käyttöliittymäsuunnittelua ja laajoja integraatioita […] Lue lisää

Centria-ammattikorkeakoulun verkkokauppa

Tekijä: Poutapilvi web design Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Julkishallinnon verkkopalvelu, Verkkokauppa

Centria ammattikorkeakoulu on noin 4400 opiskelijan ja 340 työntekijän ammattikorkeakoulu, joka tuottaa ja tarjoaa osaamista suurella sydämellä. Toteutimme aikaisemmin Centrian verkkopalvelun, jota nyt laajennettiin uudella verkkokaupalla. Woocommerce-verkkokaupasta voi valita verkkokoulutuksia, ilmoittautua täydennyskoulutuksiin sekä tilata eri alojen asiantuntijoita selvityskäynneille. Myytäviä koulutuksia ovat esimerkiksi Excel perusteet, Tiedon visualisointi Power BI-työkalulla, O365 verkkotyövälineenä, WordPress ja aloittavan esihenkilön tietopaketti […] Lue lisää

KH Group

Tekijä: Rajasoft Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

KH Group, aikaisemmin Sievi Capital, on kannattavasti kasvava pohjoismainen monialakonserni, joka kehittää liiketoimintaa pitkäjännitteisesti ja luo näin arvoa osakkeenomistajilleen. Halu tehdä asioita yhä paremmin sai KH Groupin käynnistämään strategiamuutoksen pääomasijoitusyhtiöstä monialayhtiöksi. Yrityksen tavoitteena on tulevaisuudessa luoda teollinen konserni, joka keskittyy maanrakennuskaluston toimittaja KH-Koneet Groupin liiketoimintaan. Selkeät ja helposti navigoitavat verkkosivut pörssiyhtiölle Lähtökohta Sijoitusyhtiö Sievi Capital […] Lue lisää

Eltex

Tekijä: Rajasoft Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Eltex on vuonna 2005 perustettu täyden palvelun automaatio- ja sähköurakointitalo. Yritys toimii pääkaupunkiseudulla ja Turun alueella. Eltex tunnetaan työmailla rempseästä otteesta ja positiivisesta ilmapiiristä. Rohkeasti erilainen verkkosivusto varmalla konseptilla Lähtökohta Projektin alkaessa Eltexillä oli suppea, yhden sivun mittainen verkkosivusto, joka sisälsi vanhentunutta tietoa ja kaipasi visuaalista uudistusta. Erityisesti yrityksen referenssit haluttiin nostaa paremmin esille. Verkkosivuilla […] Lue lisää

Scanoffice

Tekijä: Rajasoft Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Scanoffice Oy on Pohjoismaiden suurin uusiutuvan energian tuotteiden maahantuoja. Vuonna 1984 perustettu kotimainen perheyritys on osa Scanoffice Groupia, joka toimii Pohjoismaiden alueella. Yrityksellä on yli 2 000 jälleenmyyjää ympäri Suomen. Tehokas ja näyttävä verkkosivusto hi-tech-yritykselle Lähtökohta Rajasoft oli luonut myös Scanofficen aikaisemman verkkosivuston vuonna 2018. Yrityksen kasvun ja tuotevalikoiman laajentumisen myötä hyvin toiminut sivusto ei […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen lukijoista.

  • 1100+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.


    Kaikki artikkelit

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.


    Tilaa uutiskirje

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun