Varassaari – uusi verkkosivusto

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Lähtökohta

Kasvavalla ja kehittyvällä Varassaaren alueella ei vielä ollut omaa sivustoa, joten aloitimme projektin puhtaalta pöydältä. Starttailimme helmikuisena aamuna työpajan merkeissä Duden toimistolla, jonka jälkeen jatkoimme sivuston suunnittelulla.

Tavoitteet

– Sivustolle haluttiin uniikki ilme ja fiilis joka kuvastaa alueen rentoa, eläväistä ja boheemia ilmapiiriä
– Sivuston on tarkoitus levittää tietoisuutta alueesta ja sen nykypäivästä, historiasta ja tulevaisuudesta
– Selkeä ja helppokäyttöinen yhteydenottomahdollisuus esimerkiksi toimitiloista kiinnostuneille

Mitä tehtiin

– Käyttöliittymäsuunnittelu
– WordPress-verkkosivut
– WordPress-ylläpito

Aloitustyöpajan jälkeen aloitimme suunnittelun työpajassa selvennettyjen tavoitteiden ja benchmark-sivustojen inspiroimina. Suunnitteluprosessin aikana iteroimme ilmettä ja haluttuja elementtejä muutaman kierroksen verran. Palavereissa oli mukana Duden suunnittelijan lisäksi sivuston tuleva omistaja, sekä alueen ilmeen suunnitellut graafikko.

Lopulta palaset saatiin loksahtamaan käytännölliseen ja visuaalisuudeltaankin toivotunlaiseen muotoon. Duden tekniikkaosasto otti seuraavaksi viestikapulasta kopin, natiivilohkot ja kätevät lohkomallit siivittävät myös sisällöntuottajan käyttökokemuksen korkealle tasolle.

Lopputulos

Sivusto on uniikki, taiteellinen ja omistajansa näköinen. Sivusto levittää nyt tietoutta Varassaaresta ja sen nykypäivän roolista monipuolisena palvelukeskittymänä sekä kehittyvänä tulevaisuuden asuinpaikkana.

Projektin kohokohdat

Monipuolisuutta ja joustavuutta sisällöntuotantoon natiivilohkoilla
Natiivilohkot ja niiden yhdistelmistä muodostuvat lohkomallit mahdollistavat sisällöntuottajalle sujuvan käyttökokemuksen ja sisällön asemoinnin.

Huolettomuutta Duden ylläpidolla
Dude huolehtii että Varassaaren sivusto toimii sujuvasti myös julkaisun jälkeen. Ylläpitomme varmistaa sivuston turvallisuuden, teknisen luotettavuuden ja jatkuvat päivitykset.

Tarvitsimme Dudelta apua etenkin sivujen tekniseen puoleen ja olemme tyytyväisiä lopputulokseen mm. sivujen muokattavuuden kannalta. Tarkoitus on jatkaa yhteistyötä myös jatkossa sivuston ylläpidon ja kehityksen osalta.

Jouko Holmström, Varassaaren kiinteistöpäällikkö (Vaajakosken Rakennuspalvelu Oy)

Erittäin hyvä suoritus projektinhallinnassa ja asiakaspalveluasenteessa


Sinua voisi kiinnostaa myös

Akavan uusi brändi ja verkkosivustot

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Akavalle hyväksyttiin uusi strategia keväällä 2025, ja Akavalla oli tarve uudistaa brändiä vastaamaan paremmin uutta strategiaa. Uudistusprojekti kattoi brändistrategian ja visuaalisen ilmeen päivitykset sekä akava.fi- ja akavaworks.fi -verkkopalveluiden uudistuksen. Lähtökohdat Tavoitteena oli luoda asiantuntijuutta kuvaava hienostunut visuaalinen ilme ja verkkopalvelut, jotka toimivat erinomaisesti sekä sisällöntuottajille että loppukäyttäjille. Tarve oli myös nykyaikaistaa sivustojen käyttöliittymät ja ilme, […] Lue lisää

Padasjoen kunta

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Lähtötilanne Padasjoen kunnan sivustoa lähdettiin uudistamaan loppuvuodesta 2022, koska vanhan verkkopalvelun käytettävyys ei vastannut enää tämän päivän vaatimuksia, muunmuassa saavutettavuudeltaan. Tavoitteet Uusien asukkaiden houkuttelu Padasjoelle Matkailun elävöittäminen (vapaa-aika, kesäkävijät) Elinvoiman kasvattaminen Erinomainen käyttökokemus niin kävijälle kuin ylläpitäjällekin Yksi kumppani sivuston toteutukseen, ylläpitoon ja jatkokehitykseen Ylläpidon ja hallintapaneelin helppous Moninaisten kohderyhmien huomiointi (saavutettavuus) Latausnopeus, saavutettavuus, hiilijalanjälki […] Lue lisää

Rakennusliitto

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Lähtökohta Rakennusliiton vanha verkkosivusto kaipasi uudistusta monella rintamalla. Sisältöä oli runsaasti, mutta tiedon löytäminen ja palveluiden äärelle pääseminen oli käyttäjille haastavaa. Jäsenet kokivat sivuston sekavaksi ja monimutkaiseksi käyttää, erityisesti asiointiin ja jäsenetuihin liittyvissä kysymyksissä. Myös uusien jäsenten houkuttelu oli vaikeaa, kun liittymiseen ohjaavat sisällöt ja polut eivät erottuneet riittävästi. Samalla haluttiin vahvistaa liiton viestintää ja […] Lue lisää

Elega AI keittiögeneraattori – verkkosovellus

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Kokonaiskuvaus Elega halusi tarjota keittiöremonttia harkitseville asiakkaille helpomman tavan aloittaa suunnittelu. Rakensimme verkkosovelluksen, jossa käyttäjä voi visualisoida oman keittiönsä uudistuksen minuuteissa – ilman ajanvarausta tai pitkää suunnitteluprosessia. Lopputuloksena syntyi myyntiä tukeva AI-työkalu, joka yhdistää inspiraation, käytännöllisyyden ja matalan yhteydenottokynnyksen. AI-suunnittelija tuo uuden keittiön näkyväksi heti Kyseessä ei ole valmis massaratkaisu, vaan Elegalle räätälöity AI-visualisointityökalu, joka […] Lue lisää

Flumenia – verkkosivuston uudistus

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lähtökohta Flumenia myi osan liiketoiminnastaan ja kaipasi uutta, raikasta alkua myös verkkosivujen osalta. Yhteistyö Duden ja Flumenian välillä on jatkunut tiiviinä useita vuosia aiemman verkkosivuprojektin ja yhteisten asiakkuuksien parissa. Kun Flumenian strategia ja palvelukonsepti uudistui, oli yhteistyötä helppo jatkaa verkkosivujen uudistusprojektilla. Tavoitteet Esittää palveluiden sisältö visuaalisesti, jäsennellen ja ymmärrettävästi Tuoda uusi palvelukonsepti (mm. tiimivalmennus, markkinointipäällikön […] Lue lisää

T1 Corporate Finance – uudet verkkosivut

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lähtökohta Juuri perustetulla T1 Corporate Financella oli olemassa liikeidea ja karkeasti luonnosteltu logo. Aloitimme yhteistyön logon viimeistelyllä sekä ikkunateipauksilla. Seuraavaksi tuli verkkosivujen vuoro. Tavoitteet – Toteuttaa kustannustehokkaasti ja joutuisasti yrityksen verkkosivusto, ja samalla myös alkulähde tummalle ja arvokkaalle ilmeelle – Vastata ketterästi muihin markkinointi- ja dokumenttimateriaalien tarpeeseen Mitä tehtiin Suunnittelimme verkkosivuston ulkoasun sekä keskeisimmät sivupohjat […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun