Hämeen keskiaikafestivaali

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: alle 10 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Joka vuoden elokuussa Hämeenlinnassa järjestetään Suomen suurimmat keskiaika-aiheiset festivaalit, joihin osallistuu yli 20 000 kävijää. 500 vuotta sitten paikalla vedettiin niskalenkkiä ja juotiin olutta. Tapahtumassa käyminen on suosittu tapa vierailla hetken toisessa ajassa ja tunnelmassa. Toteutimme Hämeen keskiaikafestivaalille tuoreet verkkosivut vuoden 2018 tapahtumaa varten.

Katleena Hannuntytär otti Duden viikinkeihin yhteyttä kaivatessaan keskiaikatapahtumalle uutta ilmettä. Tässä yhteydessä ei voida sanoa, että “sivut vietiin tälle vuosisadalle”, sillä ilmeen henki oli pidettävä luonnollisesti keskiaikaisena.

Projekti oli alusta asti meille mieluinen, sillä pidämme haasteista. Työssä oli suunniteltavaa niin graafikolla kuin koodarillakin. Hommaa helpotti asiakkaan mukavuus ja kuvamateriaalin monipuolisuus. Kokonaisuudesta saatiin hyvin niin festarikävijöitä, myyjiä, talkoolaisia kuin leiriläisiäkin palveleva kokonaisuus.

“Hämeen keskiaikafestivaalin uusi sivusto on kerännyt asiakkailtamme rutkasti kehuja – kiitos Duden. Duden toiminta on ollut nopeaa ja joustavaa. Kristian ja kumppanit saivat saman tien kiinni festivaalimme brändistä ja loihtivat sen näkyviin nettiin. Lisäksi Dude on kestänyt hyvin kaltaisemme talkootapahtuman poukkoilevia aikatauluja ja ajoittaista aloitekyvyttömyyttä.”
– Katleena Kortesuo, hallituksen pj


Sinua voisi kiinnostaa myös

Alpaknitwear.com

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Verkkokauppa

Alpan tyylikkäät ja laadukkaat alpakan villasta valmistetut neuleet olivat herättäneet dudejen mielenkiinnon jo ennen tarjouspyyntöä, joten tähän hommaan oli erittäin helppo tarttua! Suunnittelemamme ja toteuttamamme WooCommerce-verkkokaupan avulla Alpa saa hyvän lähdön maailmanvalloitukselle. Alpakan villasta valmistetut tuotteet ovat nousseet nopeasti suomalaisten ja yritys on myös laajentanut Ruotsin markkinoille, jossa sen tuotteet on otettu hyvin vastaan. Vuosien […] Lue lisää

9Lives verkkopalvelu

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

9Lives on yksi Suomen suurimmista hoitaja- ja avustajapalveluiden tuottajista ja yksityisten sairaankuljetuspalveluiden edelläkävijä. Vuoden 2021 lopulla 9Lives osti Stella kotipalvelut Oy:n ja kasvatti palveluvalikoimaansa kotihoidon ja henkilökohtaisen avun osalta. Palveluvalikoima on erittäin laaja ja palvelut jakautuvat eri käyttäjäryhmien välille: yksityisasiakkaille, yrityksille ja julkiselle sektorille. Into-Digital vastasi uuden verkkosivuston suunnittelusta ja toteutuksesta. Verkkosivuston tekninen toteutus tapahtui […] Lue lisää

Berner ammattinurmikot

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Saimme kunnian toteuttaa Bernerin ammattinurmikkotuotteiden verkkosivuston uudistuksen. Bernerin ammattinurmikkotuotteista löytyy laaja valikoima tuotteita golf-kenttien, jalkapallokenttien ja viheralueiden hoitoon sekä viherrakentamiseen. # Lähtökohdat Vanhaa sivustoa oli ajan hammas päässyt puraisemaan niin visuaalisesti kuin teknisestikin, joten uudistus oli ehdottomasti kohdillaan. Lisäksi sivustolta puuttui selkeä asiantuntija-aiheinen tieto. Ohjeet, videot ja tuotetiedot olivat usein puutteellisia tai vanhentuneita vaikean hallittavuuden […] Lue lisää

Suomen Kustannusyhdistys

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Vuonna 1858 perustettu Suomen Kustannusyhdistys on Suomen vanhin elinkeinoelämän etujärjestö. Yhdistys tukee sataa jäsenkustantamoaan muun muassa kehittämällä kustannusalan toimintaedellytyksiä. SKY edistää myös sananvapauden toteutumista, kirjallisuuden levitystä ja lukemisharrastusta. Kustannusyhdistyksen vanha sivusto oli jähmeä niin käyttökokemukseltaan kuin sisältöjen päivittämisenkin osalta. Visuaalisuudesta ei ollut tietoakaan, sillä sivusto oli pääasiassa keskitettyä mustaa tekstiä valkoisella pohjalla. Käytettävyyden lisäksi hakukonenäkyvyys […] Lue lisää

Visit Kuhmo & Visit Suomussalmi sivustot

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Uudet sivustot luonnon, historian ja kulttuurin valtakuntiin Toteutimme Kuhmolle ja Suomussalmelle kahdet täysin erilliset, oman brändi-ilmeen mukaiset, mutta tekniseltä toteutukseltaan lähes identtiset sivustot. Jatkokehityksen varhaisessa vaiheessa oli todettava, että laadukkain, kestävin ja kustannustehokkain ratkaisu olisi uudistaa sivustot täysin alusta alkaen niin teknisen kuin visuaalisen toteutuksen osalta. Uudet WordPress sivustot tekniikkaa ja ulkoasua myöten Uudistimme Visit […] Lue lisää

WorkPower

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Helppoa työnhakua modernilla sivustolla. WorkPower on tarjonnut 20 vuoden taipaleella tuhansille työntekijöille yllättävän hyvää työelämää. Tamperelainen perheyritys on kasvanut monipuoliseksi rekrytoinnin ja henkilöstövuokrauksen kumppaniksi. Samaan konserniin kuuluu myös terveydenhoitoalaan keskittynyt MediPower. Klassinen tarina: WorkPowerin että MediPowerin sivustot kaipasivat teknistä sekä visuaalisesta remonttia. Asiakkaalla oli selkeät kattotason tarpeet tiedossa, joita lähdettiin yhdessä tarkentamaan ja jumppaamaan parhaalla […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1150+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ julkaistua referenssiä Julkaisut-palstalla.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 900+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 30+ kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 900 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun