European Youth Parliament

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Kaimana

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Euroopan nuorten parlamentti Suomessa (EYP Finland) on nuorisojärjestö, jonka tavoitteena on inspiroida ja vahvistaa nuorten mahdollisuuksia tulla avoimiksi ja aktiiviksi kansalaisiksi sekä lisätä nuorten tietoisuutta Euroopasta ja tarjota mahdollisuuksia omien taitojen kehittämiseen.

Suunnittelimme ja toteutimme EYP:lle uuden WordPress-verkkosivun, jonka tavoitteena oli mm. helpottaa verkkosivua hallinnoivien työkuormaa. Tämän mahdollistimme luomalla sivustosta joustavan ja helposti muovautuvan eri käyttötarkoituksiin käyttämällä useista joustavista osioista rakentuvia sivupohjia. Tärkeänä motivaattorina oli myös EYP:n brändin virkistäminen ja visuaalisen ilmeen uudistaminen moderniksi, raikkaaksi ja helposti lähestyttäväksi ammattimaiseksi järjestöksi.

Isossa roolissa oli myös nostaa esiin EYP:n toiminnassa olevia aktiivisia jäseniä sekä paikallisjärjestöjä ja tuoda selkeämmin näkyviin järjestön arvoja sekä tavoitteita.

[Huom. Referenssi julkaistu alunperin Pixelsin nimissä. Pixels ja Redland sulautuivat 2022 alussa Kaimanaksi.]


Sinua voisi kiinnostaa myös

Griffin Refineries

Tekijä: Kaimana

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Griffin Refineries on nuori suomalainen innovatiivisten jätteenkäsittelyteknologioiden ja kiertotalouden asiantuntijayritys. Redland osallistui Griffinin strategiatyöhön ja uudisti sen pohjalta yrityksen brändin sekä verkkopalvelun kansainvälisesti uskottavaksi. Strateginen brändiuudistus Griffinillä on vahva visio puhtaammasta tulevaisuudesta, joka saavutetaan globaaleja jätehaasteita ratkaisemalla. Yrityksen brändi-identiteetti vaati kirkastamista ollakseen uskottavampi kansainvälisillä markkinoilla. Uuden strategian kulmakiviksi valettiin positiviinen ja helposti ymmärrettävä tapa viestiä. […] Lue lisää

Visit Kuhmo & Visit Suomussalmi sivustot

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Uudet sivustot luonnon, historian ja kulttuurin valtakuntiin Toteutimme Kuhmolle ja Suomussalmelle kahdet täysin erilliset, oman brändi-ilmeen mukaiset, mutta tekniseltä toteutukseltaan lähes identtiset sivustot. Jatkokehityksen varhaisessa vaiheessa oli todettava, että laadukkain, kestävin ja kustannustehokkain ratkaisu olisi uudistaa sivustot täysin alusta alkaen niin teknisen kuin visuaalisen toteutuksen osalta. Uudet WordPress sivustot tekniikkaa ja ulkoasua myöten Uudistimme Visit […] Lue lisää

SYL

Tekijä: Kaimana

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry on opiskelijajärjestö, joka edustaa noin 130 000 opiskelijaa Suomessa. SYL:n jäseniä ovat Suomen kaikkien yliopistojen ylioppilaskunnat ja heidän edunvalvontatyönsä ytimessä on taata opiskelijoille paremmat oltavat ja huolehtia tasa-arvoisista mahdollisuuksista kouluttautua, oppia ja kehittää itseään. SYL:llä alkoi tulla seinä vastaan vanhan verkkosivuston kanssa; sen päivittäminen ja jatkokehittäminen alkoi olla raskasta ja […] Lue lisää

9Lives verkkopalvelu

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

9Lives on yksi Suomen suurimmista hoitaja- ja avustajapalveluiden tuottajista ja yksityisten sairaankuljetuspalveluiden edelläkävijä. Vuoden 2021 lopulla 9Lives osti Stella kotipalvelut Oy:n ja kasvatti palveluvalikoimaansa kotihoidon ja henkilökohtaisen avun osalta. Palveluvalikoima on erittäin laaja ja palvelut jakautuvat eri käyttäjäryhmien välille: yksityisasiakkaille, yrityksille ja julkiselle sektorille. Into-Digital vastasi uuden verkkosivuston suunnittelusta ja toteutuksesta. Verkkosivuston tekninen toteutus tapahtui […] Lue lisää

Happens

Tekijä: Kaimana

Tärkein teknologia: Asiakaskohtainen ohjelmointityö

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Web-sovellus tai asiointipalvelu

Happens tarjoaa kaiken mitä tapahtumaasi tarvitset. Happens päätti poistaa tapahtumajärjestämisestä työläyden ja tuoda mukaan roppakaupalla enemmän iloa. Happens on alusta, jolla toisiaan tukevat tapahtuma-alan palveluntarjoajat kuten catering-, elämys- ja tilapalvelut kohtaavat näkyvästi, jotta kuluttajalle löytyy aina täydellinen kattaus eri elämyksiä onnistuneen tapahtuman luomiseksi. Projektissa lähdettiin luomaan uutta ja ennennäkemätöntä. Vaikka joitain osa-alueita tarjoavia muitakin toimijoita […] Lue lisää

Sorcolor

Tekijä: Kaimana

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Sorcolor on Raumalta lähtöisin oleva maalausalan perheyritys, joka nykyisin toimii laajalti usean maakunnan kattavasti ja tarjoaa palveluita mm. ulko- ja sisämaalaukseen sekä kattojen kunnossapitoon niin kotitalouksille kuin taloyhtiöille ja urakoitsijoillekin. Sorcolor työllistää yli 200 osaajaa ja on kasvanut vauhdilla Suomen johtavaksi maalausliikkeeksi. Digitaaliseen markkinointiin panostava Sorcolor koki tarpeen uudistaa verkkosivustoaan, jotta se palvelisi entistä paremmin […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1150+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ julkaistua referenssiä Julkaisut-palstalla.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 900+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 30+ kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 900 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun