Bittium Oyj:n vuosikertomus

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Verkkoasema Oy

Tärkein teknologia: Muu tuotepohjainen toteutus

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Olemme vastanneet pörssiyhtiö Bittium Oyj:n vuosikertomuksen teknisestä toteutuksesta jo kymmenen vuoden ajan. Sisällön vuosikertomukseen tuottaa Mint Company ja meidän vastuullamme on syöttää sisältö verkkosivulle, testata ja viimeistellä sivu sekä julkaista se ennalta määrättynä ajankohtana. Bittium voi luottaa siihen, että vuosikertomus näyttää hyvältä, on virheetön ja se julkaistaan ajallaan.

Vuosikertomuksissa aikataulu on usein erittäin tiukka. Bittium ilmoittaa meille muutamaa viikkoa aiemmin päivämäärän ja kellonajan, jolloin pörssitiedote lähtee. Aikataulussa pysyminen on kriittistä, sillä sivun julkaisu ajoitetaan pörssitiedotteen lähettämisen yhteyteen.

Teemme tekniikan valmiiksi hyvissä ajoin. Sisällöt saamme usein vasta noin viikkoa ennen julkaisua. Tekstiä, kuvia ja erilaisia taulukoita on paljon, eikä virheitä saa jäädä.

Etumme tämän kaltaisissa projekteissa on, että koodarimme kykenevät tekemään vaativaakin sisällönsyöttöä, kuten käsittelemään taulukoita ja dynaamisia kuvia. Tämä varmistaa aikataulussa pysymisen ja virheettömyyden. Usein katselmuksen aikana tulee vielä viilattavaa, mikä tarkoittaa venymistä puolin ja toisin.

Yhteistyömme Bittiumin kanssa on toiminut hyvin. Pitkä kokemuksemme vuosikertomuksen tekemisestä helpottaa paitsi omaa työtämme, myös Bittiumin työtä. He tietävät, että hoidamme työn maaliin sovitusti.


Sinua voisi kiinnostaa myös

Kirkon alat ry

Tekijä: Verkkoasema Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Kirkon alat ry on kirkon aloilla työskentelevien ammattiliitto. Verkkosivusto on jäsenille tärkeä kanava tiedonsaantiin ja asioiden hoitoon. Vanhalla sivustolla esimerkiksi kirjautuminen ei toiminut järkevällä tavalla, vaan sivustolla oli kaksi erillistä järjestelmää joihin kirjautua. Tämä aiheutti hämmennystä salasanojen kanssa ja epätietoisuutta asiakkaiden keskuudessa. Kirkon alat ry halusikin uudesta sivustosta mahdollisimman käyttäjäystävällisen ja tietoturvallisen. Teknisten ominaisuuksien lisäksi […] Lue lisää

Management Institute of Finland MIF Oy

Tekijä: Verkkoasema Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

MIF eli Management Institut of Finland on Suomen johtava yksityinen työelämän kouluttaja, jonka asiakkaat etsivät verkosta tietoa koulutuksista, ilmoittautuvat verkon kautta ja myös osallistuvat yhä enemmän koulutuksiin pitkälti etänä verkon yli. MIFin vanhan sivuston rakenne oli pitkälti organisaatio- ja brändilähtöinen, jolloin yksittäisen asiakkaan oli vaikea löytää tarvitsemaansa tietoa. MIF toivoi, että uusi sivusto olisi asiakasystävällinen ja selkeä, tukisi Google-hakuja, toimisi hyvin myös mobiilissa sekä toisi lisää ilmoittautumisia. MIF toivoi […] Lue lisää

Optiscan Oy:n uusi verkkosivusto

Tekijä: Verkkoasema Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Optiscan Oy on johtava logistiikka-alalla toimiva teknologiayritys, joka auttaa asiakkaitaan tehostamaan varastoinnin ja tiedonhallinnan prosesseja. Yrityksen palvelutarjontaan kuuluvat niin ohjelmistoratkaisut, laitteet kuin huoltopalvelutkin asiakasyritysten sisälogistiikan parantamiseksi. Verkkosivu-uudistuksen lähtökohtana oli verkkosivuston toiminnallisuus. Aiempi sivusto oli teknisesti vanhentunut, ja sen toiminta oli rajallista. Oli helpompaa ja järkevämpää uudistaa koko sivusto alustaa myöten. Tavoitteet Optiscanilla oli kolme päätavoitetta […] Lue lisää

Kulttuuripankin uudistunut verkkopalvelu

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Kulttuuripankki – verkkopalvelun kehitys Kulttuuripankki on verkkopalvelu, joka kokoaa yhteen taiteilijat, taideyhteisöt ja tuottajat. Palvelussa kulttuurin- ja taiteen tekijät voivat luoda omia profiileja ja esitellä omia palveluitaan, kuten esityksiä, työpajoja, kiertäviä näyttelyitä sekä asiantuntijapalveluita. Palvelun kuvaus Kulttuuripankki-verkkoalustan tavoitteena on keskittää taide- ja kulttuuripalvelut yhteen paikkaan mikä antaa tekijöille alustan esitellä omia palveluitaan sekä helpottaa tilaajien, […] Lue lisää

Promeco

Tekijä: Verkkoasema Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Promecon verkkosivusto oli tullut tiensä päähän. Sivusto oli vanhanaikainen – se näytti vanhalta, mutta erityisesti se oli teknisesti uudistamisen tarpeessa. Myöskään verkkosivustolla ollut sisältö ei vastannut enää Promecon nykyistä liiketoimintaa.   Olemme olleet Promecon kumppani markkinoinnissa jo pidempään. Olikin luontevaa, että otimme myös verkkosivuprojektin hoitaaksemme. Uudistuksessa sivusto tuotiin visuaalisesti nykyaikaan ja koodattiin kokonaan uusiksi. Uudistuksessa otettiin […] Lue lisää

KauppakamariTieto & Ammattikirjasto -verkkopalveluiden uudistus

Tekijä: Alfons Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Esittely KauppakamariTieto on ammattilaisen verkkotietopankki liiketoiminnan eri osa-alueiden käyttöön. Se sisältää keskeisen tiedon taloushallinnosta, palkoista, verotuksesta, työsuhdeasioista, juridiikasta ja ulkomaankaupasta. Tavoitteet Tilaajan tavoitteena oli uudistaa KauppakamariTiedon ja Ammattikirjaston käyttöliittymä ja ulkoasu vastaamaan nykyistä visuaalista ilmettä. Tavoitteiden keskiössä oli käytettävyyden ja käyttökokemuksen parantaminen sekä eri toimintojen selkiyttäminen käyttäjälle. Omaan lisenssiin kuuluvat tilaukset tuotiin näkyviin auki- ja […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun