ARROW Engineering verkkopalvelu

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: MEOM

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

ARROW Engineering on markkinajohtaja järjestelmäratkaisuissa, jotka tehostavat valmistavan teollisuuden tuotantoa, käyttövarmuutta ja päivittäisjohtamista. Vuonna 2016 yrityksessä aloitettiin brändi-identiteetin uudistus. ARROW’n markkinointikumppanina MEOM vastasi strategisen työn lisäksi uuden WordPress-verkkosivuston toteuttamisesta.

Tavoitteena oli saada viestintä vastaamaan muuttunutta markkinatilannetta sekä yrityksen uudistunutta toimintafilosofiaa. Verkkosivustolla suurimpia haasteita oli selkiyttää asiakkaan palvelutarjonta helposti ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi, jossa tulisi havainnollisella tavalla esille myös heidän palveluissaan keskeinen Lean-filosofia.

Yhdessä saimme tuotua tärkeimmät asiat entistä paremmin ja yksinkertaisemmin esille. Kuvituksissa päädyttiin käyttämään animaatioita, joiden avulla järjestelmien käyttö saatiin visualisoitua yksinkertaisemmin kuin esimerkiksi kaavioilla.


Sinua voisi kiinnostaa myös

Actim-pikatestit sivustouudistus

Tekijä: MEOM

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Actim, yksi kotimaisen bioteknologiakonserni Medix Biochemican tytäryhtiöistä, tarvitsi liiketoimintansa tavoitteita tukevan ja brändin päivitettyä ilmettä edustavan verkkosivuston. Actimin erikoisalaa ovat innovatiiviset pikatestit, joita kehitetään ja tuotetaan terveydenhuoltoalan ammattilaisten käyttöön. MEOMin tavoitteena oli toteuttaa liiketoimintauudistuksen pohjalta Actimille helposti ylläpidettävät, konvertoivat ja laadukkaat verkkosivut. Actimin brändiä tukevan verkkosivuston visuaalisen ilmeen suunnitteli projektissa Actimin pitkäaikainen brändikumppani West Creative, […] Lue lisää

NHK

Tekijä: MEOM

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

NHK:n ja MEOMin yhteistyö käynnistyi WordPress-sivuston uudistamisella ja on jatkunut aktiivisen kehittämisen otteella vuosien ajan. Erinomainen suorituskyky, käytettävyys ja käyttäjäystävällisyys sekä MEOMin proaktiivinen ote ovat mahdollistaneet NHK:lle sivuston, jota markkinointitiimi pystyy aidosti hyödyntämään työssään. Verkkosivuston aktiiviseen kehittämiseen kuuluvat muun muassa tekninen ja sisällöllinen SEO, sparraukset markkinoinnin työkalujen hyödyntämisessä sekä sivuston käytettävyyden kehittäminen. Aktiivinen kehittäminen MEOMin […] Lue lisää

Tampereen kaupungin multisiteprojekti

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Suunnittelimme ja toteutimme Tampereen kaupungille WordPress Multisite -ratkaisuun pohjautuvan erillissivustojen kokonaisuuden yhdessä Suomen laajimmista WordPress-projekteista. Projektin tavoitteena oli tuottaa käyttäjälähtöisesti suunniteltuja, saavutettavia ja mobiilisti sujuvakäyttöisiä Tampereen kaupungin verkkosivustoja samalle WordPress Multisite-alustalle vuosien 2021 ja 2022 aikana. Kokoluokaltaan reilusti EU-kynnysarvon ylittävä projekti sisälsi muun muassa seuraavien sivustojen uudistuksen: https://www.muumimuseo.fi https://www.tamperefilharmonia.fi https://www.tampereenvesi.f https://www.sarahildenintaidemuseo.fi https://www.tampereentaidemuseo.fi https://www.tredu.fi Laajassa projektissa […] Lue lisää

Finnlamelli

Tekijä: MEOM

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Suomen muuttovalmiiden hirsitalojen markkinajohtajan, Finnlamellin, verkkopalvelu uudistettiin tavoitteena luoda brändiä erottuvasti henkivä, helppokäyttöinen WordPress-sivusto, joka nostaa yrityksen tärkeimmän palvelukanavan uudelle tasolle. Lopputuloksena rakennettiin sekä kotimainen että kansainvälinen verkkopalvelu kieliversioineen kokonaisuudeksi, jolla Finnlamelli erottuu tavallisesti hyvin geneerisestä markkinasta, palvelee loppuasiakkaita sujuvasti ja vakuuttaa laadukkailla sisällöillä. Yhteistyön osa-alueisiin kuului visuaalisen identiteetin päivitys ja ilmeuudistus, ainutlaatuisuusväittämien ja pääviestien […] Lue lisää

Sport Event Management Finland – markkinointisivusto

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Kansainvälinen käyntikortti urheilulle Sport Event Management Finland (SEMF) tekee Suomea tunnetuksi kansainvälisten urheilutapahtumien järjestäjille ja urheilijoille. Yksikkö toimii Lahti Region Oy:n (visitlahti.fi) yhteydessä. Hankkeen taustalla on viisi eri kaupunkia sekä laaja urheilu- ja matkailunedistämisverkosto. Osana hanketta haluttiin rakentaa markkinointisivusto Sportsfinland.com. Se kokoaa urheilutoimijoita kiinnostavat tiedot yhteen paikkaan ja tuo esiin kaupunkien tarjontaa. Sivusto tukee myös […] Lue lisää

Nomentia sivustouudistus

Tekijä: MEOM

Tärkein teknologia: HubSpot CMS

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Nomentia tarvitsi itselleen kumppania uuden, helposti ylläpidettävän ja digitaalista myyntiä tukevan Hubspot-sivuston tekemiseen. Yritys halusi verkkosivun henkivän luotettavuutta ja laatua, sekä kertovan tarjoamistaan ratkaisuista selkeämmin ja ytimekkäämmin. Olemassaolevat asiakkaat haluttiin nostaa keskiöön. MEOMin käsialaa tällä sivustolla on verkkosivuston visuaalinen ilme Nomentian brändin mukaisesti sekä laadukas tekninen työ. Moduuleista rakennettiin monikäyttöisiä ja niiden ylläpito ja muokkaus […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1150+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ julkaistua referenssiä Julkaisut-palstalla.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 900+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 30+ kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 900 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun