Agenttiseikkailu

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Avoin.Systems

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin tyyppi: Kampanjasivusto

Agenttihaaste tutustuttaa oppilaat kestävään elämäntapaan ja luonnonvarojen säästöön. Agenttitehtävät kannustavat sähkön ja veden säästöön, kierrättämiseen, ruokahävikin vähentämiseen ja kestäviin liikkumisvalintoihin. Luokat kilpailevat keskenään siitä, kuka onnistuu tekemään eniten tehtäviä kilpailun aikana.

Sivun idea oli näyttää mahdollisimman houkuttelevalta 2 luokkalaisille, jotta ympäristöaiheita olisi hauskempaa oppia. Piristävillä väreillä ja iloisilla animoinneilla lisättiin pelimäistä tunnelmaa. Oppilaat saavat ladattua luokalleen omat agenttinimet ja profiilikuvat, sekä jokaiselle oppilaalle tulee kotiin täytettäväksi oma agenttikortti josta pisteet kerätään yhteen koko luokan kanssa.

(Toim. huom. Referenssi on julkaistu alunperin Web-veistämön nimissä. Web-veistämön nimi muuttui Avoin.Systemsiksi vuonna 2022.)


Sinua voisi kiinnostaa myös

Fatman.fi verkkosivu-uudistus

Tekijä: J&Co Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Lähtökohta: Fatman on vuonna 1991 perustettu suomalainen ohjelmistotalo, joka tarjoaa edistyneitä ohjelmistoratkaisuja asiakkaille, jotka hallinnoivat suuria määriä kohteita ja tietoa. Projektin tavoitteena oli suunnitella verkkosivuille uusi visuaalinen ilme sekä selkeä, moderni ja ketterä WordPress-verkkosivusto. Ratkaisu: Projekti aloitettiin käyttöliittymä- ja visuaalisen ilmeen suunnittelulla. Tämän lopputuloksena syntyi interaktiivinen Adobe Xd -protoyyppi verkkopalvelusta. Tekninen toteutus on toteutettu WordPressillä […] Lue lisää

Meijerialan ammattilaiset MVL ry

Tekijä: Avoin.Systems

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Meijerialan ammattilaiset MVL ry on ammattiliitto, johon kuuluu yli 3 000 alan asiantuntijaa. MVL:n tarpeena oli uudistaa sivuston visuaalinen ilme, vaihtaa taustajärjestelmä nykyaikaisempaan sekä saada ammattiliiton sisällöt helposti hahmotettavaan muotoon. Uudistuksella oli kaksi päätavoitetta: selkeä visuaalinen ilme sekä hahmotettavaan muotoon jäsennelty sisältö. Sivuston toiminnallisuudet säilyivät ennallaan, mutta ratkaisut päivitettiin nykyaikaisiksi. Käyttöliittymäsuunnittelussa lähdimme liikkeelle kirkastamalla, millaista […] Lue lisää

Rakennustietosäätiön luokitus- ja sertifiontihakemukset

Tekijä: Avoin.Systems

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Rakennustietosäätiö on osa rakennustieto-yhteisöä, jonka tavoite on edistää hyvää rakennustapaa toimimalla talonrakentamisen, talotekniikan, kiinteistönpidon sekä infra-alan tiedon tuottajana ja välittäjänä suunnittelusta ylläpitoon asti. Rakennustieto tarjoaa luokitus- ja sertifiointipalveluja liittyen ympäristöön, sisäilmaan ja terveyteen. Rakentamamme cer.rts.fi -sivuston tarkoitus on tarjota alusta, jonka kautta loppuasiakkaat voivat hakea sertifiointeja tai luokituksia verkkosivulomakkeiden kautta. Tällaisia luokituksia ovat esimerkiksi rakennusmateriaalien […] Lue lisää

Connected Inventions B2B-verkkokauppa

Tekijä: Avoin.Systems

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Verkkokauppa

Connected Finland tuottaa IoT-laitteita ja palveluita sekä Suomessa että kansainvälisesti ja ylläpitää Sigfox-tietoliikenneverkkoa. Connected Inventions -verkkokaupassa myydään esimerkiksi lämpötilaa, ilmankosteutta ja liikettä mittaavia sensoreita. IoT-laitteiden lisäksi asiakkaat voivat ostaa verkkokaupasta verkkoliittymän laitteisiinsa tai lisätä uuden laitteen olemassa olevaan verkkoliittymään. Verkkokauppa toimii globaalisti B2B-markkinoilla. Projektin tavoitteet ja lähtökohdat Projektin tavoitteena oli tuottaa yrityksen brändin mukainen Connected […] Lue lisää

Valio-mobiilisovellus

Tekijä: Evermade

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Web-sovellus tai asiointipalvelu

Valion uusi mobiilisovellus tarjoaa ideoita ja inspiraatiota päivittäiseen ruoanlaittoon ja leivontaan yksilöllisillä reseptisuosituksilla, ottaen huomioon käyttäjän tarpeet ja ruokavalion. Kuluttajille suunnattu sovellus tarjoaa laadukkaan digitaalisen käyttökokemuksen kaikille leivonnasta ja ruoanlaitosta kiinnostuneille. Projektin tavoitteet Valion vanha mobiilisovellus oli käytännössä sovelluksen muotoon rakennettu verkkosivusto, jolla ei pystytty tarjoamaan mitään Valio.fin sivustosta poikkeavaa toimintoa. Sovellus oli myös teknisesti […] Lue lisää

Työelämäpeli – STTK

Tekijä: Avoin.Systems

Tärkein teknologia: Asiakaskohtainen ohjelmointityö

Projektin tyyppi: Uutis- tai viihdesivusto

Palkansaajien keskusjärjestö STTK tarjoaa nuorille tietoa työelämän pelisäännöistä sekä työntekijän oikeuksista ja velvollisuuksista Työelämään.fi -sivustolla. Kehitimme yhdessä nuorille suunnatun online-pelin työelämätaitojen treenaamiseen. Pelin tavoitteena on tukea nuoria työelämätaidoissa. Peliin haluttiin vuorovaikutteisuutta, freesi visuaalinen ilme sekä teemoiksi nuoria kiinnostavia työelämätilanteita. Tavoitteena oli, että peli sopii pelattavaksi kouluissa ja lukioissa, mutta pelimuotoisen toteutustavan vuoksi se on itsessään […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1150+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ julkaistua referenssiä Julkaisut-palstalla.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 900+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 30+ kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 900 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun