Valittuja paloja syksyn referenssijulkaisuista
Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 5 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Vierityspalkki uudistui.
Seuraavassa poimintoja syksyltä Julkaisut-palstan referenssitarinoista.
Palstallehan on ilmaista ilmoittaa referensseistä, mutta julkaistavat referenssit menevät moderoinnin läpi. Vain “avoimet” palvelut pääsevät palstalle (eivät intranetit, extranetit, yms.). Myöskään aivan pienimpiä sivustouudistuksia tai web-sovelluksia ei palstalle julkaista.
- Etusivujen wow-efektiä on viime vuosina haettu paljon suurista kuvista, videoista ja animaatioista. Etenkin animaatiot ovat tulleet viime aikoina taas esille vahvemmin. Esimerkiksi Buenan toteuttama Kekkilä Recycling -sivuston etusivu on komeasti animaatioihin nojaava toteutus.
- Myös isojen ruutujen tukeminen on taas muodikasta, esimerkiksi Buenan toteuttama Remedygames.com on vaikuttava kokemus suurella ruudulla, kun videotaustakuvat pääsevät kunnolla esiin. Animaatiotakin on käytetty tekstielementeissä, ja näin saatu sivuston käyttötuntumaa hieman pelimäisempään suuntaan.
- Contrastin toteuttama Analyse²-firman ohjelmistoa esittelevä sivusto käyttää myös hyväkseen suuria näyttöpinta-aloja suurilla kuvilla ja animoiduilla infografiikoilla. Voineekin olettaa, että tämäntyyppisiä ammattilaisohjelmistoja ja -ratkaisuja myös usein arvioidaan tietokoneruuduilla tai neuvotteluhuoneen laajakuvatelevisioruudulla, joten sivuston suunnittelussakin on otettava tällaiset käyttötilanteet huomioon.
- MEOM:in toteuttama Ascent Roboticsin sivusto hyödyntää myös näyttävää 3D-grafiikkaa ja animaatioita viestiessään tekoäly-teknologiaa kehittävän Ascentin toimintaa.
- Kunnat ovat uudistaneet sivustojaan aktiivisesti viime aikoina, ja WordPressin päälle tuntuu suurin osa etenkin pienemmistä kunnista siirtyvän. Geniemin toteuttama Siilinjärven kunnan sivustouudistus on tuoreimpia uusia kuntasivustoja tässä maassa.
- Vahvasti hakuun nojaavat sivustot ovat todellakin tulleet taas takaisin, osittain varmaan verkkokauppojen näyttämän esimerkin seurauksena. Esimerkiksi Åbo Academin uusi sivusto on visuaalisesti hyvin näyttävä, ja nojaa navigoinnissa vahvasti hakukoneeseen. Toteutus Valu Digital.
- Etenkin kuluttajille suunnattujen markkinointisivustojen saralla on viime vuosina korostunut hyödyllisten sisältöjen merkitys. Tästä trendistä kuvaava esimerkki on Neito-rypsiöljyn markkinointisivusto, joka on hyvin yksinkertaisen visuaalinen sivusto, jossa on kuitenkin iso määrä videosisältöä ja reseptiartikkeleita. Sivuston toteutus Buena Creative.
- Samantyyppinen esimerkki hyödyllisestä sisällöstä, joka tuo liikennettä Googlen kautta, on myös Kekkilän sivuston Kasvikirjasto. Kasveista kiinnostuneet päätyvät Kekkilän sivustolle hakiessaan perustietoja, ja näin Kekkilällä on mahdollisuus houkutella heitä vaikka verkkokaupan asiakkaiksi. Kekkilän sivustouudistuksen toteuttajana Buena Creative.
- Crasmanin toteuttama Honk on uudenlainen autohuutokauppa, jossa käytettyjä autoja myydään tarjouskaupalla. Honk on itsenäinen toimija, jota voivat käyttää niin diilerit kuin yksityisetkin myyjät. Teknisesti Honk on varsin räätälöity toteutus, joka perustuu Crasmanin Stage-alustaan ja Googlen Cloudin tarjoamiin komponentteihin.
- Huutokauppa-tyyppinen verkkokauppa on myös Karhu Helsingin toteuttama Metsätilat.fi-palvelu, jossa ostetaan ja myydään metsää. Teknisenä alustana on Drupal Commerce, jolla yleensä tehdäänkin jotain tämäntyyppisiä perustuotekaupoista poikkeavia verkkokauppakokonaisuuksia.
- Vähän erilaisempi verkkokauppa on myös Framianin toteuttama iTapsan verkkokauppa, joka on tehty Single-Page-Appina, jolloin tuotteiden selaaminen ja suodattaminen tapahtuu koko ajan samassa näkymässä. Kovin paljon ei käyttöliittymä ota teknisestä ratkaisusta tehoja irti, mutta ainakin tuotteiden suodatusnäkymästä on tällä tavalla saatu varsin vikkelä. Verkkokaupan moottorina Single-Page-Appsin takana on WordPressin WooCommerce.
- E. Ahlströmin todella laajassa verkkokaupassa taas “fronttikerroksena” on Drupal, joka on tiiviisti integroitu taustalla olevaan ERP-järjestelmään. Tällaisia mallejahan käytetään yleensä silloin kun halutaan fronttiin sisällönhallintakykyjä esimerkiksi markkinointikampanjoiden ja muiden markkinointitoimenpiteiden toteutukseen (mutta todellinen kaupan moottori on ERP-järjestelmä). Toteutus Karhu Helsinki.
- Huuhkajien verkkokaupan moottorina taas on kokonaisuudessaan Drupal Commerce, ja kauppa sisältää myös näppärän räätälöintisovelluksen, jonka avulla voi tilata omalla nimellä ja numerolla varustetun maajoukkuepaidan. Toteutus Karhu Helsinki.
- Nokkelaa verkkokauppamaisuutta on myös Atoy Autohuollon uudessa verkkosivustossa, jossa ytimenä on jokaisella sivulla oleva ajanvarausmahdollisuus, johon myös sivuston tuotetarjonta toimii syötteenä. Näin käyttäjä voi edetä tuotteista suoraan ajanvaraukseen, sivuston esitäyttäessä ajanvarauslomakkeen. Toteutus iasy.
- Karhun Drupalilla tekemä Trestonin erittäin laaja sivusto antaa myös käytännöllisen esimerkin siitä miten tehdään verkkokauppamaisuutta ilman oikean verkkokaupan taustatoimintoja. Trestonin laajaa tarjontaa voi selata kuin verkkokaupassa, ja samalla voi lisätä tuotteita “tarjouspyyntökoriin”. Termi on yksinkertaisuudessaan nerokas: miksi yrittää keksiä erikoisia termejä, kun voi kutsua suoraan sillä termillä joka kertoo mistä on kysymys.
- Järkevän ostamiskokemuksen tarjoaminen ei ole kuitenkaan mitään kovin helppoa, ja tästä näyttää valitettavasti esimerkkiä keväällä uudistunut Musiikkitalon verkkopalvelu (toteutus KWD Digital, Drupalilla). Itse saitissa ei tosin ole mitään vikaa, mutta kun lippujen myynti on Ticketmasterilla ja tarjoilujen myynti Restelillä, niin asiakkaan kannalta ostamisprosessi on yhtä hyppimistä palvelusta toiseen. Restelin verkkokauppaan ei edes ilmeisesti voi linkittää suoraan oikeaan näytökseen, joten asiakkaan kannalta ostokokemus on todella vaativa, ja matkan varrella sekä Ticketmaster että Restel tietysti koko ajan puskevat myös omia appsejaan asiakkaalle. On vaikea kuvitella, että tämä ostoprosessi kannustaisi ketään ostamaan lippuja ja tarjoiluja Musiikkitalon näytöksiin.
- Ihan yhtä sekavaa on tosin uudelta Kansallisteatterinkin saitilta lippujen ostaminen, kun Lippu.fi:ssä myydään liput ja täysin erillisellä saitilla tarjoilut. Kansallisteatteri on sentään integroinut Lippu.fi:n näytöstiedot omaan saittiinsa, jolloin saitti sentään antaa hieman tietoa siitä, että kuinka täynnä mikäkin näytös on jo tällä hetkellä. Kansallisteatterinkin saitti sinänsä on aivan tyylikäs, sekoilu alkaa kun asiakas haluaisi ryhtyä ostamaan. (Kansallisteatterin saitin toteutus G-Works.)
- Sangren toteuttama Jokerit-mobiilisovellus* on hyvä esimerkki siitä mihin suuntaan appien konseptit ovat menossa. Jokereiden appi ei pyrikään olemaan kaikkea kaikille, vaan on rakennettu aktiivisten fanien työkaluksi Jokereiden maailman seurantaan. Appin lataamisen ei ajatella edes koskettavan kaikkia faneja ja joukkuetta seuraavia yleisöjä, vaan riittää kun kapea joukko löytää appin ja heille pystytään viestimään appin kautta tehokkaasti ja kannustamaan myös lisäostoihin.
Pari poimintaa Julkaisut-palstan ulkopuolelta:
- Vertailu ei ole ehkä kovin reilu, mutta jos vertaa tässä katsauksessa mainittua Siilinjärven kunnan sivustoa ja syksyllä uudistunutta Detroitin kaupungin sivustoa, niin palveluasenteessa on aika lailla eroa. Siilinjärven kunnan sivusto tuntuu lähinnä sähköiseltä esitteeltä, joka kertoo siitä mitä kaupunginhallintoon kuuluu. Detroitin kaupungin sivusto tuntuu aktiiviselta palveluoppaalta, joka kertoo heti kärkeen miten kaupungissa pääsee bussilla paikasta toiseen, mitä palveluita kaupunki tarjoaa kansalaisilleen ja minkälainen ympäristö kaupunki voisi olla yrityksille. Siilinjärven kunnan etusivulla pääosassa ovat sekalaiset uutiset siitä mitä kaupunginhallinnossa tapahtuu…
- Tekniikan Maailman uusi sivusto on julkaistu beta-julkaisuna käyttäjien testaukseen. Uusi sivusto on edelleen WordPressin päälle tehty (kumppaneina Aste Helsinki ja Vincit), ja ei ole käyttöliittymällisesti muuttunut mitenkään suuresti, mutta beta-versiossa on kiinnostava progressiivinen latausmalli (tarkemmin ns. “luurankolataus”), jossa sivu latautuu ensimmäisellä vedolla pääosin harmailla laatikoilla ja erilaisilla tilapäisgrafiikoilla, ja vasta toisessa vaiheessa nämä elementit korvataan oikeilla kuvilla ja teksteillä. Beta-sivusto ei ainakaan Googlen nopeustestien (Lighthouse) perusteella vaikuta kovin paljon vanhaa sivustoa nopeammalta, mutta käyttäjän kannalta uudenlainen latausmalli tuntuu kyllä paljon miellyttävämmältä, koska näin sivusto ei “hypi ja pompi” latauksen aikana, vaan on jo ensilatauksella lopullisessa taittomuodossaan.
[*Toim. huom. Linkki poistettu, koska referenssi poistettu toimittajan pyynnöstä.]