Uusia julkaisuja joulukuussa 2010
Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 13 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Talouselämä uudistui verkossa rauhallisemmaksi - vai uudistuiko?.
Joulukuussa nähtiin Uudet julkaisut -palstalla runsas määrä uusia sivustoja. Aktiivisin ilmoittaja palstalle oli Mainostoimisto Värikäs Tampereelta.
Seuraavassa muutamia poimintoja palstalle ilmoitetuista tyylikkäistä yrityssivustoista:
Galvatekin yrityssivusto on Korpimedian käsialaa ja edustaa varsin laadukasta yrityssivustoa, joka on myös huolella viimeistelty. Esimerkiksi referenssit on esitetty tyylikkäästi karttanäkymässä. Sivuston päänavigaatiossa oleva pudotusnavigaatioratkaisu vaatisi ehkä hieman tyylittelyä vielä, mutta edustaa toiminnallisesti mielenkiintoista ratkaisua (kaikki pudotusvalikot laskeutuvat kerralla). Sivustolla on myös esimerkillinen ristiinlinkitys eri sisältöjen välillä.
“Korpimedia toteutti uudet www-sivut lahtelaiselle pinta- ja vedenkäsittelylaitoksia toimittavalle Oy Galvatek Ab lle. Sivusto toimii avoimen lähdenkoodin Concrete5-julkaisujärjestelmän päällä.”
Sopiman sivusto on ActiveArkin toteuttama ja edustaa erittäin tyylikästä ohjelmiston esittelysivustoa. Sivusto kannustaa kokeilemaan ja tekee hyvin selväksi, että mistä on kyse ja mitä käyttäjän halutaan tekevän. Navigaatioratkaisu ja sisältöjen ristiinlinkittäminen tosin kaipaisi kehitystä, koska nyt syvemmät tietosivut, kuten hinnasto, jäävät hieman piiloon. Yleiskuvan saaminen palvelusta ei kuitenkaan tästä kärsi, koska esimerkiksi videoesittelyihin ja havainnollistaviin kuvituksiin on panostettu esimerkillisesti.
Helsinki-Vantaa lentokentän yrityssivusto
Helsinki-Vantaan lentokentän palvelusivusto on Crasmanin toteuttama ja edustaa myös poikkeuksellisen laadukkaiden yrityssivustojen sarjaa. Helsinki-Vantaan sivustolla erityiskunniamaininta kuuluu laadukkaasti ja viimeistellysti toteutetusta jättipudotusvalikkoratkaisusta päänavigaatiossa. Ylipäätään sivuston päänavigaatio on poikkeuksellisen huolella suunniteltu ja toteutettu. Helsinki-Vantaan sivustolla erityishaasteena kun lienee se, että sivustolle tullaan monien hyvin erilaisten täsmätarpeiden perässä, ja tällöin jättipudotusnavigaatio auttaa nopeasti löytämään oikean asian. Monien laajojen palvelusivustojen kannattaisi ottaakin Helsinki-Vantaan päänavigaatiosta mallia, koska vastaava ratkaisu helpottaisi monen laajan verkkopalvelun käytettävyyttä. Rohkea ratkaisu on myös käyttää päänavigaatio palveluotsikoihin ja jättää yritysesittelyyn liittyvät asiat sivuston alapalkin (footer) kautta löydettäväksi. Tästäkin voisi moni sivusto ottaa mallia, koska monien isojen sivustojen kohdalla yritystiedon hakeminen kuuluu marginaalissa oleviin käyttötapauksiin.
Lisää tuoreita sivustoja ja projektikuvauksia löytyy Uudet julkaisut -osiosta.
1 kommentti “Uusia julkaisuja joulukuussa 2010”
Kommentointi on suljettu.
Tweets that mention Blogissa: Uusia julkaisuja joulukuussa 2010: Joulukuussa nähtiin Uudet julkaisut -palstalla runsas määrä uusia s... -- Topsy.com
[…] This post was mentioned on Twitter by Vierityspalkki, Crasman Co Ltd. Crasman Co Ltd said: Vierityspalkki on huomioinut Helsinki-Vantaa.fi:n laadukkaan toteutuksen ja poikkeuksellisen navigointiratkaisun http://bit.ly/fI1n5N […]