Remedygames.com

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Miltton

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 7 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Yrityksen sivusto kuluttajille -kategoriasivulta.

Suomalaisen peliteollisuuden grand old man, Remedy, halusi modernisoida vanhan sivustonsa vastaamaan peliensä tasoa. Toteutimme sivustouudistuksen WordPress-alustalla ja nostimme keskiöön Remedyn dna:ssa vahvana olevan tarinankerronnan.

Uudesta Remedygames.comista tehtiin vahvasti visuaalinen, koko ruudun täyttävine animaatioineen ja videoineen. Myös sivuston tekstisisällöistä haluttiin interaktiivisia, joten ne reagoivat käyttäjän hiiren liikkeisiin.

Kuten aina, myös Remedyn kohdalla oli tärkeää, että valmis sivusto on asiakkaalle itselleen äärimmäisen helppo käyttää ja ylläpitää. Remedyläiset ovatkin voineet itse lisätä saitille sivuja ja muokata niitä mielensä mukaan. Näin on varmistettu, että sivusto elää jatkuvasti ja pysyy ajankohtaisena.

[Huom. Referenssi on julkaistu alunperin Buena Creativen nimissä. Buena Creativesta tuli Miltton Digital loppuvuodesta 2020.]

Lue lisää: Yrityksen sivustouudistus – kaikki julkaisut Vierityspalkissa


Sinua voisi kiinnostaa myös

Netox.com

Tekijä: Miltton

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Netox on vahvasti kasvava IT-yritys, jonka kunnianhimoiset tavoitteet tulevaisuuden suhteen vaativat verkkosivuston täydellistä uudistamista. Ketterä yhteistyö tuo tulosta Yhteistyömme Netoxin kanssa alkoi identiteetin päivityksellä ja jatkui siitä verkkosivuston uusimiseen. Käytännössä tämä tarkoitti vanhan sivuston räjäyttämistä kappaleiksi, sillä Netoxin krittinen liiketoimintahaaste – kolmen hyvin erilaisen bisnesalueen ristiinmyynnin kasvattaminen – ei toteutunut sivustolla lainkaan. Aloitimme sivustouudistuksen työpajoilla, […] Lue lisää

Finnfund – uusi verkkopalvelu ja digimarkkinointi

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Lähtökohdat verkkopalvelu-uudistukseen Finnfund on suomalainen kehitysrahoitusyhtiö, joka rahoittaa kestävän kehityksen mukaisia hankkeita kehittyvissä maissa. Finnfundin tavoitteena on tukea yksityisen sektorin investointeja tarjoamalla lainoja, pääomasijoituksia ja asiantuntijatukea. Finnfund pyrkii edistämään talouskasvua ja uusien työpaikkojen syntymistä sekä kehittämään ilmastoratkaisuja, jotka auttavat hillitsemään ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja tukevat kestävämpää tulevaisuutta. Yhtiö toimii laajasti erityisesti Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa, […] Lue lisää

TG-veneet

Tekijä: Miltton

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

TG-veneiden vanha verkkosivusto oli staattinen, pienellä budjetilla tehty ratkaisu, joka oli jäänyt TG:n omistajan, Otto Brandt -konsernin, tavoitteista jälkeen. Sivustosta haluttiin merkittävästi enemmän myynnillisempi ja veneiden arvoa paremmin kommunikoiva, joten tartuimme tuumasta toimeen. Brändi-freesaukseesta verkkoon Aloitimme projektin kevyellä brändipäivityksellä. Workshopatessamme brändin tavoitetilaa määritimme samalla myös monia sivuston suunnitteluun vaikuttavia asioita, aina tonaliteetista ja kuvamaailmasta niihin […] Lue lisää

Ilmatar.com

Tekijä: Miltton

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Ilmatar on Pohjoismaissa toimiva, itsenäinen sähköntuottaja ja uusiutuvan energian kehittäjä. Kun yhtiö teki ison strategiamuutoksen ja siirtyi kuluttajille myytävästä sähköstä tuulivoiman kehittämiseen, haluttiin myös yrityksen verkkosivustot uudistaa täysin. Alkuvuodesta 2024 julkaistu Ilmatar.com kattaa sekä Suomen että Ruotsin markkinat ja toimii koko Ilmattaren sidosryhmäviestinnän kotipesänä. Ilmattarella oli alunperin kolme täysin erillistä sivustoa eri markkina-alueille, ja uudistuksessa […] Lue lisää

Suomen Uusiutuvat

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lähtökohdat Suomen Uusiutuvat (entinen Suomen Tuulivoimayhdistys) toimii energia-alan edelläkävijöiden edunvalvojana ja tietopankkina, mutta vanha sivusto ei täysin palvellut yhdistyksen kasvavia tarpeita. Tavoitteena oli luoda nimiuudistuksen myötä uudistetun brändin pohjalta uskottava, läpinäkyvä ja proaktiivinen viestintäkanava, joka tukee niin jäsenmäärän kasvua, tiedon jakamista kuin vaikuttamistyötä. Haasteina olivat erityisesti sisällön jäsentely, käyttäjäpolut ja navigaation selkeys. Myös manuaalinen päivittäminen […] Lue lisää

Castren & Snellman

Tekijä: Miltton

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Castren & Snellman on yksi Suomen suurimmista asianajotoimistoista. Yrityksen verkkosivusto oli jäänyt kuitenkin pahasti jälkeen niin käytettävyyden kuin näyttävyyden ja sisältöratkaisujen osalta. Oli siis aika uudistaa koko sivusto. Laajat asiakkuudet keskiöön Castren & Snellman tarjoaa palvelujaan hyvin monelle toimialalle ja monen tyyppisille toimijoille. Useille asiakkaille voi olla meneillä monta eri projektia, joita hoitavat hyvin eri […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun