Vierityspalkin suosituimmat artikkelit 2006-2014
Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 8 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Vierityspalkki uudistui.
Vierityspalkissa on julkaistu yhdeksän vuoden toimintahistorian aikana lähes 900 blogiartikkelia, ja kommenttejakin on annettu lähes 2500 kpl. Työpaikkoja, uusia julkaisuja ja muita ilmoituksia on samassa ajassa virrannut blogin läpi tuhansittain.
Kävijämäärät eivät ole viime vuosina enää suuresti heilahdelleet. Vuonna 2014 blogissa vierailtiin yli 120 000 kertaa (sessioita), mikä on vastaava taso kuin edellisinä vuosina. Twitterissä blogilla on vajaa 4000 seuraajaa. Ainakin viime vuosien tilastojen valossa jonkinlainen saturaatiopiste lienee saavutettu. Merkittävä osa alan ihmisistä seuraa jo blogia, tavalla tai toisella. Suuria kasvupiikkejä tuskin on odotettavissa.
Syksyllä käynnistetty kuukausittainen uutiskirje on myös saanut satoja tilaajia. Uusia lukijoita blogille tulee esimerkiksi uutiskirjeen ja Twitterin kautta muutamia kymmeniä kuukaudessa. Suuria piikkejä ei ole myöskään blogin historiassa juurikaan ollut, enemmänkin hidasta ja tasaista kasvua.
Tässä katsaus blogin historiaan vuosien varrelle: jokaisen vuoden hittiartikkelit listattuna. Vuonna 2014 suosituin artikkeli oli WordPress-toteuttajien katsaus, joka sai yli 4000 sivulatausta. Tyypillinen, suosittu artikkeli saa blogissa 1000-3000 lukijaa.
Vuoden 2014 suosittuja artikkeleita:
- WordPress-toteuttajat Suomessa 2014
- Näin ostat konseptisuunnittelua – vinkkejä digitoimiston valintaan
- Halvat nettisivut ja nopeasti – miten irtoaa?
- Webin tekijä maailmalla: Tommi Forsström ja New York
- Pintaa syvemmällä: Helsingin Energian verkkosivustouudistus
- Pintaa syvemmällä: Turkuamk.fi -verkkosivustouudistus
- ”Käsityöläismeiningillä webbisivuja” – Digitoimisto Dude
- Suomen erikoisuuksia: Liferay on suosittu web-julkaisujärjestelmä
- Aucor – isoksi kasvanut boutique-digitoimisto
- Vieraskynä: Miten menestyä julkishallinnon tarjouskilpailuissa?
- EPiServer kasvaa Suomessa – mutta kaipaa lisää rakkautta digitoimistoilta
- Vieraskynä: Katsaus WordPress-sivustojen tietoturvaan
- Vinkkejä myyntitapaamisiin digitoimistoille ja muille palveluntarjoajille
- Hyvä julkaisujärjestelmä ei enää riitä
- Pintaa syvemmällä: Reilun kymppitonnin webbisaitin tarina
- Hyvän tarjouspyynnön perusteet
- Suoraa puhetta webin tekemisestä ja teknologioista – haastattelussa Vesa Palmu
Vuoden 2013 suosittuja artikkeleita:
- Verkkopalveluiden kehitys Suomessa vuonna 2013
- WordPress asettaa julkaisujärjestelmien perusstandardin
- Muistiinpanoja: Ketterän verkkoprojektin johtaminen
- Videot: Ketterän verkkoprojektin johtaminen -seminaari (2013)
- Pintaa syvemmällä: Suomenluonto.fi -verkkosivustouudistus
- Sosiaalinen media tarvitsee aina exit-suunnitelman
- Digin mitalla -kirja selventää verkkomainonnan jargonia
- WordPress Suomessa: Yleiskatsaus alan toimijoihin
Vuoden 2012 suosittuja artikkeleita:
- Sataman perilliset: Suomen isot digitoimistot arvioinnissa
- Responsiiviset verkkosivustot Suomessa vuonna 2012
- Uusmedia-alan historiaa graafikoiden näkökulmasta
- Aucor ohjeistaa sadan euron verkkosivustoprojektiin
- Frontti on kova juttu vuonna 2012
- Julkaisujärjestelmät Suomessa vuonna 2011
- Vieraskynä: Case Veikkaus – kuinka pelaaminen mobilisoidaan?
- Vinkkejä mobiilipalveluiden suunnitteluun
Vuoden 2011 suosittuja artikkeleita:
- Sosiaalisen median toimistot Suomessa 2011
- Älä julkaise käyttäjien sijaintia
- Suoraa puhetta hakukoneoptimoinnista: Juha Söderholm
- Case valio.fi:n kokonaisuudistus
- Julkishallinnon pientarjouskilpailut – nettoamista vai lottoamista?
Vuoden 2010 suosittuja artikkeleita:
- Avoimen lähdekoodin top-10 julkaisujärjestelmät Suomessa 2010
- Twitter Suomessa 12/2009: 4000 suomalaista käyttäjää
- Parhaat mobiilisivustot ja -sovellukset Suomessa 2010
- Hakukoneoptimoinnin lyhyt oppimäärä sisällöntuottajalle
- Asiantuntijan sosiaalisen median perustyökalut: LinkedIn ja Twitter
Vuoden 2009 suosittuja artikkeleita:
- Verkkopalveluprojektien top-10 haasteet vuonna 2009
- Oikeasti hyödyllinen verkkopankki: Balancion
- Vierityspalkin Twitter-listaus (72 kotimaista digivaikuttajaa)
- Pingstate.nu vs. Erkki Ruuhinen
- Vertailussa Drupal, eZ Publish, Joomla ja WordPress
- Julkaisujärjestelmät Suomessa, markkinakatsaus 2008
- 2ndhead 2000-2008, palasia Suomen uusmedian historiasta
- Suomen digimedia-alan top-5 tapahtumat vuonna 2007
- Millainen on hyvä vaaliehdokkaan sivusto?
- Ei saa pakottaa linkkejä uuteen ikkunaan…
Vuoden 2007 suosittuja artikkeleita:
- Facebook Suomessa, koottuja linkkejä
- RSS-syötteitä suomalaisista verkkopalveluista
- Komediaa: Suomen parhaat verkkosivut
- Rekaksois.comin elämä ja kuolema
- Uusi digitoimisto on Gyllene Skor
Vuoden 2006 suosittuja artikkeleita: