Ketterän verkkoprojektin johtaminen -seminaarin videotallenteet

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 11 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Tavastian sivustouudistus on tehty rohkeasti omalla tyylillä.

Vierityspalkki.fi -blogi ja Kela järjestivät yhteisen aamupalaseminaarin torstaina 21.3.2013. Seminaariin osallistui yli 70 ketteristä verkkoprojekteista kiinnostunutta web-alan ammattilaista. Seminaarissa kuultiin poikkeuksellisen suoraa puhetta isojen verkkoprojektien haasteista. Etenkin Kelan Marika Leed ja HS.fi:n uudistusta vetänyt Mikael Liljedahl avasivat rohkeasti projektien onnistumisia ja heikommin menneitä alueita.

Seminaarin puheenvuorot myös videoitiin Vierityspalkki.fi -blogin, Kelan ja North Patrolin sponsoroimana. Videoinnista vastasi Tapahtumataltiointi Muisto*. Nyt kaikki videot ovat YouTubessa ja linkitettynä myös tähän blogiartikkeliin. Olkaa hyvät!

Tapahtumataltiointi Muisto teki seminaarin puheenvuoroista myös viiden minuutin koostevideon, jonka kiireiset voivat vilkaista ja arvioida kannattaako seminaarin videoihin uhrata aikaansa.

Kiireisten kannattaa myös tutustua aiemmin julkaistuun muistiinpanokoosteeseen.

Puheenvuorot seminaarista kokonaisuudessaan:

Seminaarin avaus: Perttu Tolvanen, seminaarin puheenjohtaja, North Patrol

Marika Leed: Kela.fi -uudistuksen johtaminen. Product Ownerin näkökulma.

http://www.youtube.com/watch?v=AHZT-hfDtGo

Lataa Marika Leedin esityksen kalvot (SlideShare).*

Juhana Huotarinen: Kela.fi -uudistuksen teknisen tiimin näkökulma

Mikael Liljedahl: HS.fi -uudistuksen johtaminen. Product Ownerin näkökulma.

Lataa Mikael Liljedahlin esityksen kalvot pdf-muodossa.

Henri Meltaus: HS.fi -uudistuksen teknisen tiimin näkökulma

Paneelikeskustelu: Marika Leed, Karoliina Luoto, Henri Meltaus, Juhana Huotarinen

Videoiden katsomisen ohella kannattaa myös vilkaista seminaarin muistiinpanokooste. Seminaarin annista kirjoitetut viisi tiivistystä puheenjohtajaltahan olivat:

1) Product Ownerin osaaminen ja näkemys ratkaisee.
2) Kaikki mitä voi tehdä ennakkoon, niin kannattaa tehdä ennakkoon.
3) Ketteryys sopii erityisen hyvin pitkäjänteiseen verkkopalveluiden kehitystyöhön.
4) Prosessia ja toimintatapoja kannattaa muokata itselle sopivaksi.
5) Mitä enemmän pystyy itse panostamaan projektiin, niin sitä enemmän ketteryydestä saa hyötyjä.

Lue lisää: Muistiinpanot: Ketterän verkkoprojektin johtaminen.

Lopuksi kiitokset kaikille seminaarin mahdollistaneille tahoille: Kela, Helsingin Sanomat, Houston Inc., Gofore, North Patrol.

Lue lisää: Ketterät menetelmät olivat pieni askel oikeaan suuntaan

Perttu Tolvanen

Perttu on Vierityspalkin päätoimittaja ja kirjoittaja.

Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu on konsulttiyhtiö North Patrol Oy:n konsultti ja toinen perustaja. North Patrol on digitoimistoista ja järjestelmätoimittajista riippumaton konsulttiyhtiö, joka suunnittelee digitaalisia palveluita ja auttaa asiakkaita onnistumaan uudistushankkeissaan. Ota yhteyttä Perttuun!



Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun