Rekaksois.comin elämä ja kuolema
Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 17 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Ylen uusi kirjautumismuuri on outo valinta kansalliselle mediayhtiölle.
Rekaksois.com* on ollut tärkeä osa Suomen uusmedia-alan kehitystä. Viime vuodet ovat kuitenkin olleet varsin hiljaisia eikä merkittäviä uudistuksia ole palveluun tullut pitkään aikaan. Kolumnit ovat tyrehtyneet jo vuosia sitten ja liukuhihnakin päivittyy nykyisin varsin laiskasti. Alan uutisointi on satunnaista ja vailla toimituksellista kommentointia. Lyhyesti sanottuna henki on karannut palvelusta jo aikaa sitten.
Viime viikkoina webin parissa töitä tekevää kansaa on puhuttanut Rekaksois.comin palvelinongelmat. Suurimmalla osalla ei koko palvelu nimittäin näy, vaan vastaan tulee palvelintarjoajan default-sivu, joka kertoo kyseisen palvelun domain-maksujen jääneen maksamatta (kuvakaappaus tilanteesta*). Ottaen huomioon, että kyseessä on ilmoittajille maksullinen palvelu, niin luulen useiden tahojen vielä palaavan tähän asiaan.
Mitä Rekaksois.com -verkkopalvelu sitten käytännössä on pitänyt sisällään? Kerrataanpas…
- Rekaksoisin osioista liukuhihna lienee se kaikkein kuuluisin ja käytetyin. Liukuhihnaan viitataankin usein kun alan kehityksestä puhutaan. Kilpailijoiden tekemisien seurannassa liukuhihnalla on edelleen vahva asema. Ja ovat sitä kuulemma asiakkaatkin käyttäneet. Alan firmoista on kuitenkin kuulunut satunnaisia kommentteja sen suuntaan, että joskus olisi tarvetta saada palstatilaa jossa kertoa mitä tehtiin ja miksi – tätä ei Rekaksois ole oikein koskaan tukenut.
- Yritysopas antaa melko hyvän katsauksen alan firmoihin. Opas myös joskus listaa firman tekemiä saitteja enemmän kuin firman omat sivut. Sisällöllisesti yritysopas on kuitenkin jämähtänyt jonnekin monen vuoden taakse. Monia alan tähtitoimistoja ei oppaasta löydy ja monet eivät ole tietojaan varmaan vuosiin päivittäneet. Erikoistuneen oppaan pitäisi luoda arvonsa juuri pienempien toimistojen listaamiselle. Näin ei kuitenkaan tässä tapauksessa ole. Eli ovatko listahinnat vain törkeän korkeita vai eikö kukaan jaksa markkinoida opasta?
- Uudemmista osioista Re:Pro sitävastoin porskuttaa melko kohtuullisesti. Potentiaaliin suhteutettuna palvelu on kuitenkin vain kalpea haamu. Suomessa lienee satoja, ellei tuhansia, aktiivisia web-freelancereita. Näistä vain murto-osa on ilmoittanut palveluun tietonsa. Todella toimivalle freelancer-pörssille Suomessa olisi varmasti käyttöä. Nyt joudutaan liian usein turvautumaan kysy kaverilta -leikkiin tai esimerkiksi pingstaten* foorumiin. Eli Re:n osalta hyvä idea, mutta heikko toteutus (tai väärä paikka hyvälle palvelulle).
- Re:n blogi taas on varsin mielenkiintoinen tapaus. Kirjoittajina pitkä lista alalla nimeä keränneitä miehiä ja sisältö silti satunnaista linkittelyä suuren maailman kampanjoihin (jotka jo lukijakunta on todennäköisesti bongannut muista blogeista aikaisemmin). Ei juuri mitään maininnan arvoista.
- Grand One on tietysti oma lukunsa, mutta kerran vuodessa järjestettävänä tapahtumana sitä on vaikea nähdä kovin keskeisenä verkkopalvelun sisällöllisenä osiona.
Yhteenvetona onkin pakko todeta, että Rekaksoisin monet hyvät ideat ovat jääneet vaille aiheelle omistautunutta toteuttajatahoa. Myös palvelun maksullisuus on tässä tapauksessa tainnut tehdä enemmän haittaa kuin hyötyä.
Karua kieltään puhuvat myös Rekaksoisista käydyt verkkokeskustelut, joista seuraavaksi muutamia poimintoja:
- “rekaksois.com on todella pienen (ja sisäänpäin lämpiävän) piirin entinen leikkikenttä joka on kuollut mahdottomuuteensa. eihän suomen kokoisessa maassa joku uusmedia/digimedia/whatever ja mainoststo-ad:t voi vaan elää keskenään samassa verkkopalvelussa, kun kaikki haluavat vaan pönkittää omaa egoansa nähdäkseen sen oman duuninsa “re:kaksoispisteen liukuhihnalla”.” (Lähde: Sektorin keskustelut*)
- “Uusmediaduunareiden palsta se joskus oli, jotain uutisempaa sisältöä ja jotain kolumnintynkää. Keksustelupalstakin siellä oli joka kuoli melkein samantien kun rekisteröimättömien nimimerkkeily kiellettiin.” (Lähde)
- “Hyvä oli myös se niiden liukuhihna, johon ilmoitettiin sitten ne julkaistut ryssityt projektit. Sieltä oli kiva tarkkailla kilpailijoiden toteutuksia. ” (Lähde)
- “eikös tää nyt oo ollut kuollut jo vuosia? siihen nähden mitä rahoja keräävät grand oneista, ilmoituksista ja muusta mitä en edes osaa kuvitella niin toimituksellista sisältöä tulee äärimmäisen laiskasti ja muutenkin jotenkin aika nuiva meininki…” (Lähde: Pingstaten foorumi*)
Erityisesti tuo viimeinen kiteyttää paljon ajatuksia joita on tullut kuultua useasta lähteestä. Muotitermeillä kuvattuna voisi sanoa Rekaksoisen olevan laadukasta web 1.0:aa joka on uinunut Webin toisen aallon ohi kokonaan. Blogimaista ja erikoistunutta uutisointia ei alan kehityksestä ole tarjolla. Globaali kisa on kuitenkin käynnissä ja esimerkiksi Hollannin tarjontaan tutustuessa tulee jopa harkittua kielikurssi-investointia (esim. #1, #2, #3, #4) . Joten mikä on Suomen uusmedia-alan tulevaisuus?
Rekaksois on tehnyt tehtävänsä merkittävänä pioneerina, siitä tekijöille kaikki kunnia. Ehkä nyt olisi kuitenkin aika jollekin yhteisöllisemmälle, vähemmän kaupalliselle ja kriittisemmälle julkaisulle – tai useille pienemmille palveluille?
Täten kysymys kuuluu – mistä asioista keskustelua halutaan, ja halutaanko sitä? Vierityspalkki haluaa ainakin paikata omalta osaltaan Rekaksoisin jättämää aukkoa. Mutta mitä alan miehet ja naiset eniten haluavat? Juoruja, seksiä ja väkivaltaa? Liukuhihnaa, kritiikkiä ja sisäpiiritarinoita? Vai jotain ihan muuta?
[*Toim. huom. Linkkejä poistettu toimimattomina.]
5 kommenttia on “Rekaksois.comin elämä ja kuolema”
Kommentointi on suljettu.
Rekolmois
“Rekaksoisin osioista liukuhihna lienee se kaikkein kuuluisin ja käytetyin. Liukuhihnaan viitataankin usein kun alan kehityksestä puhutaan.”
Jos toivoa saa, voisi Liukuhihna kuolla jo pois. Tämän sanominen on tosin epäreilua Liukuhihnaa kohtaan. Ei ole sen vika, että sinne tekemisistään ilmoittavat tekevät 95% kuraa. Kyllä, kaikki isot mukaan lukien.
“Alan firmoista on kuitenkin kuulunut satunnaisia kommentteja sen suuntaan, että joskus olisi tarvetta saada palstatilaa jossa kertoa mitä tehtiin ja miksi – tätä ei Rekaksois ole oikein koskaan tukenut.”
Toisaalta, Suomessakin on todella kovia tekijöitä (keskisuuria firmojakin), jotka eivät kaipaa tällaista teennäistä nostatusta ja peuhaavat silti ulkomaita myöten tekemässä isoja projekteja. Ymmärrän eräiden alan nimeltämainitsemattomien yritysten liiketoimintasuunnitelmaan kuuluneen jo kohta toistakymmentä vuotta perusteeton kohkaus suurista (ja olemattomista) kuvioista mutta onneksi vouhotuksen taakse on helppo nähdä. Tänään uutisissa sattumalta muisteltiin it-osakehölmöilyjä, kun TJ Groupilaiset saivat tuomioita.
PerttuT
Sekin on ihan arvokas tieto, että merkittävä osa uusista julkaisuista on “täyttä kuraa”. Ehkä liukuhihnan jatkamisen merkitys olisi nimenomaan siinä, että saataisiin keskustelua siitä mikä on “täyttä kuraa” ja mikä vaikka “vähemmän kuraa”. Ja ylipäätään kyse lienee siitä, että tiedetään mitä alalla tapahtuu ja voidaan perustaa nämä “kura-väitteet” johonkin vähän konkreettisempaan kuin siihen että “musta kaikki on kuraa”…
Voisit ehkä täten hieman tarkentaa näitä käyttämiäsi termejä, eli “teennäinen nostatus” ja “perusteeton kohkaus suurista kuvioista”? Ja etenkin sitä että mitä näillä nyt on tekemistä Rekaksoisin ja liukuhihnan kanssa?
Taitaa vain olla katkeruutta ilmassa. ?
Rekolmois
Toki keskustelu olisi hyvä asia. Toistaiseksi mielikuva keskustelusta on joko hymistely “hyvistä kamppiksista”, joissa tärkeintä on huomioarvo eli pääasia, että puhutaan, oli jälki käyttäjien kannalta mitä tahansa, tai käyttämäni “täyttä kuraa”-tekniikka. Käytin tässä jälkimmäistä, koska en halunnut alkaa kirjoittaa liian pitkää kommenttia. Mielipiteeni on mielipiteeni ja jätin sentään 5 prosentin marginaalin…
Teennäiseen nostatukseen ja perusteettomaan kohkaukseen viittasin jo äsken ja se liittyy siihen hymistelyyn kamppiksista. Kokemuksia on monesta firmasta, jotka pitävät suurena saavutuksena puhelinfirmalle bysättyä flash-kammotusta, josta ei saa informaatiota ja jota ei ole edes mukava katsella.
Katkera ehkä olen mutta mille? Sille, että saan olla itse mukana tyhjäpäisissä nettiprojekteissa? Yksi syy keskustelemattomuudelle tälläkin alalla on vihamielisyys kriittisiä kommentteja kohtaan. Jos sanon, että jokin on kuraa, on se mielipiteeni (jonka tosin voisin ehkä perustella hyvin) ja siinä se. Aika monta kertaa mielipiteisiin on vastattu monikäyttöisellä kommentilla: “taidat olla katkera ja kateellinen, kun olet amatööri etkä ole ikinä tehnyt isoja kamppiksia, helppo se on sivusta huudella”.
Rekolmois
Ai niin, vastaukseni kakkoskappaleesta vielä: ei asialla suoraan olekaan tekemistä Rekaksoisin ja liukuhihnan kanssa. Itsepä otit puheeksi tässä kohtaa: “Alan firmoista on kuitenkin kuulunut satunnaisia kommentteja sen suuntaan, että joskus olisi tarvetta saada palstatilaa jossa kertoa mitä tehtiin ja miksi”.
PerttuT
Liukuhihnan perusongelma on mielestäni ollut koko ajan se, että firmatkaan eivät joudu/pysty perustelemaan tuotantojaan mitenkään. Esimerkiksi monen kamppissaitin lähtökohdat ovat hyvin rajalliset ja tuotanto on voinut olla hyvin suoraviivainen. Huomiota voisi kuitenkin kaivata vaikka sille hienolle flash-toteutukselle. Kokonaisuus on helppo muiden leimata kuraksi kun ei ole muutakaan tietoa. Ja toisaalta, jos firma pääsee sanomaan, että mihin kannattaa kiinnittää huomiota, niin kommenteistakin tulee heti fiksumpia. Tai pitäisi ainakin tulla.
Aina tulee olemaan huonoja tuotantoja ja “kura”-kommentteja. Sekaan kuitenkin mahtuu helmiä. Sen takia avoimempikin keskustelu kannattaa. Keskustelua käydään joka tapauksessa. Se vain tapahtuu pienissä piireissä ja täten alan yleinen kehitys hyvin riippuvainen näistä “kuumista ryhmistä”. Kaikki voisivat hyötyä laajemmasta keskustelusta.
Jos nyt halutaan miettiä jotain liukuhihna 2.0:aa, niin aivan selväähän on, että jos firmoille annetaan palstatilaa, niin samalla annetaan vapaa kommentointioikeus muille. Ilman liukuhihnaa huomiota saavat vain ne isot ja mahtavat.
Mielestäni huomiota pitää antaa myös sille Iisalmelaiselle webbifirmalle joka tekee suomen parhaan pitopalvelun webbisaitin. Ja yhtälailla sille isolle korporaatiolle joka hoitaa Noksun uusimman kommunikaattorin lanseerausta maailmalle. Tasa-arvoinen julkaisu, kommentointi vapaa. Kumpikin voi olla omassa sarjassaan voittaja.
Itse tosin olen sitä mieltä, että eniten huomiota tässä maassa kaipaavat ne 3-50 hengen firmat joista moni tekee maailmanluokan tuotantoja, mutta eivät pääse uutiskynnyksen yli missään.
Lisäksi liukuhihna 2.0 edellyttää sen tosiasian tunnustamista, että 99% webbituotannoista on nykyisin yhteistoimintaa monen eri tahon välillä. Esimerkiksi asiakas on yhtälailla ratkaiseva tekijä tuotannon onnistumisessa ja yleensä mukana on toimittajiakin kourallinen. Tätä todellisuuttahan Rekaksoisin liukuhihna ei huomio ollenkaan.