Suosituimmat Vierityspalkki-blogin artikkelit vuonna 2008

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 15 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Ruoan verkkokauppa jämähti kolmeen prosenttiin.

Vuoden 2008 loppuun mennessä Vierityspalkissa oli julkaistu 386 artikkelia. Näistä 189 artikkelia julkaistiin vuoden 2008 aikana. Syyskuun aikana julkaistiin ennätykselliset 25 artikkelia. Muutoin keskiarvona oli noin 15 merkintää kuukaudessa.

Artikkelien tasainen julkaisutahti takasi myös tasaisen liikenteen. Artikkelien julkaisutahdin kiihtyminen loppuvuoden aikana luonnollisesti kasvatti käyntimääriä. Myös kommentointi aktivoitui loppuvuotta kohden.

Kokonaisuutena Vierityspalkin kolmivuotinen taival on ollut varsin nousujohteinen myös käyntimäärien näkökulmasta.

Liikennettä toivat blogille myös monet edellisten vuosien aikana julkaistut artikkelit. Esimerkiksi Facebookin nousua Suomessa kartoittanut linkkikooste jatkoi vuonna 2008 liikennemagneetin rooliaan saaden vuoden aikana hulppeat 12 254 käyntiä. Näistä käynneistä 10 768 tuli Googlesta hakusanalla ”facebook”.

Googlen kautta tuleva liikenne muodostaa kohtuullisen osan Vierityspalkin liikenteestä. Googlesta tullaan Vierityspalkkiin noin 100-300 kertaa päivässä ja erilaisia hakutermejä on yleensä noin 100 kpl. Tästä voidaan päätellä, että Vierityspalkkiin on vuoden 2008 aikana löydetty useilla tuhansilla eri hakusanoilla. Tämän pitkän hännän liikenteen seurauksena saamme tasaisesti linkkejä ja kommentteja myös vanhempiin artikkeleihin.

Vuoden 2008 aikana julkaistujen artikkeleiden top-15-lista

Lista perustuu käyntimääriin vuoden 2008 aikana. Listalta on suodatettu avoimiin työpaikkoihin liittyneet artikkelit ja artikkelit jotka oli julkaistu aikaisempien vuosien aikana.

1. sija: Julkaisujärjestelmä-markkinakatsaus

Vuoden 2008 aikana julkaistuista artikkeleista ylivoimainen ykkönen oli julkaisujärjestelmä-markkinakatsaus joka sai vuoden aikana 3950 käyntiä. Artikkelin suosio perustui erityisesti viittauksien kautta tulleeseen liikenteeseen. Esimerkiksi ”julkaisujärjestelmät” hakusanalla artikkeliin päädyttiin vain 240 kertaa. Linkkejä artikkeliin on syntynyt niin blogeista, intraneteistä, uutiskirjeistä kuin opetusmateriaaleista. Vuonna 2009 nähdään varmasti jatkoa tälle artikkelille ja muutoinkin Vierityspalkki tulee jatkamaan raportointia web-ammattilaisten työkaluista ja tietojärjestelmistä. Toiveita saa esittää.

2. sija: Tarina 2ndheadin noususta ja tuhosta

Yli 2000 käynnin ylsi myös tarina 2ndhead-digitoimiston vaiheista vuosina 2000-2008. Uusmediatoimiston tarina sai myös ennätyksellisen kommentointiketjun osakseen jossa tarinaa syvennettiin ja täydennettiin edelleen. Tämänkin artikkelin osalta on erilaisia ideoita esitelty jatkokertomuksiksi. Uusmediatoimistojen historiaa ja vaiheita on kovin vähän esitelty aiemmin. Lisää tarinoita olisi kerrottavana. ToThePointin tarinallekin* saisi varmasti jatkoa ja monia muitakin kandidaatteja varmasti olisi. Vapaaehtoisia?

3. sija: Isojen asuntosivustojen vertailu

Hieman yllättäin kolmannen paikan vie vasta syyskuussa julkaistu isojen asuntosivustojen kävijämäärien vertailu, jossa todetaan Etuoven olevan merkittävästi kilpailijoitaan suurempi. Artikkelissa on myös selvitetty Huoneistokeskuksen ja muiden suurien kiinteistövälittäjien verkkosivustojen kävijämääriä. Tätäkin katsausta syvennettiin kommenteissa varsin paljon ja todettiin Sanoman siirtyneen aika vahvaan hyökkäysmoodiin tietyillä nettimarkkinoiden sektoreilla, kuten asunnoissa.

4. sija: Sarasvuon Vierityspalkille lähettämä anteeksipyyntö

Vierityspalkki kiinnostui lokakuun alussa tiedustelemaan Sarasvuolta suoraan sähköpostitse kannanottoja useisiin alan ammattilaisia puhuttaneisiin kysymyksiin. Sarasvuo ei esitettyihin kysymyksiin suoraan vastannut, mutta esitti kohteliaan ja monisanaisen anteeksipyynnön Vierityspalkin välityksellä alan ammattilaisille joita oli kommenteillaan loukannut. Artikkelissa julkaistu anteeksipyyntö sai mediahuomiota varsin laajalti, mutta Vierityspalkin näkyvyyteen tällä oli kovin vähän vaikutusta. Useimmat lehdet päättivät olla linkittämättä uutisen lähteeseen. Sarasvuolta anteeksipyynnön esittäminen alan ammattiblogin kautta oli todennäköisesti erittäin oivaltava ratkaisu, ja saatettiin tulkita myös pienenä näpäytyksenä häntä terävästi kohdellutta perinteistä mediaa kohtaan.

Trainers’ Housen ja Sarasvuon seuranta jatkuu vuonna 2009, koska digitaalisen liiketoiminnan osuus yrityksen toiminnasta on toki edelleen suuri.

Trainers’ House Oyj:n liiketoiminnasta karkeasti kaksi kolmasosaa perustuu digi-osaamiseen – ja jatkossa vielä huomattavasti suurempi osa.

5. sija: Fruugo-ilmiö kasvoi ja kasvoi…

Vierityspalkki seurasi Fruugoa usean artikkelin voimin vuoden aikana, mutta mitään kovin suuria paljastuksia ei salaperäisestä mammutista tehty. Tästäkin huolimatta Vierityspalkin artikkelit olivat kärkisijoilla Googlessa haettaessa ”fruugo” sanalla ja ajoittain Vierityspalkin artikkelit olivat myös ensimmäisenä hakutuloksena ennen Fruugon virallista sivustoa.

6. sija:  Iltalehti ohitti MTV3:n verkossa

Tiivis artikkeli vallanvaihdoksesta keräsi tasaisesti liikennettä läpi vuoden. Hakukoneista tuli suurin osa liikenteestä ja tämäkin artikkeli oli osoitus pitkän hännän voimasta – ja toisaalta myös Vierityspalkki-blogin auktoriteetistä Googlen näkökulmasta. Artikkeli oli lähes koko vuoden ensimmäisellä tulossivulla haettaessa ”iltalehti” sanalla Googlesta.

7. sija: Uudistuneet Sonera.fi ja Elisa.fi

Katsaus operaattoreiden uudistuneisiin verkkopalveluihin keräsi tasaisesti liikennettä ja viittauksia. Palveluiden perustoiminnallisuudessa sivustojen käyttöliittymäratkaisut olivat hyvin samankaltaisia, mutta kumpikin edusti silti varsin hyvää web-suunnittelun tasoa.

8. sija: Millainen on hyvä vaaliehdokkaan sivusto?

Vaalien alla kirjoitettu ohjeistava artikkeli hyvän vaaliehdokassivuston rakennuspalikoihin sai paljon liikennettä julkaisuvaiheessa, mutta myös vaalien jälkeen artikkeli sai viittauksia. Myös jatkoartikkelit hyvistä esimerkeistä saivat varsin paljon liikennettä ja herättivät hyvää keskustelua (jatkoartikkelit: Lasse Männistö, Mirko Niittumäki, Seppo Lampela).

9. sija: Uusi flash-toimisto kehitteillä

Alan juoruna julkaistu tieto uudesta flash-toimistosta sai paljon huomiota julkaisuvaiheessa ja kiilasi näin top-listalle myös koko vuoden tilastoissa.

10. sija: Suomen digimedia-alan top-5 tapahtumat vuonna 2007

Trendikatsaus vuoden 2007 tapahtumiin keräsi lukijoita tasaisesti pitkin vuotta ja artikkeliin myös viitattiin harvinaisen paljon eri blogeissa ja verkkopalveluissa. Artikkelin top-5 listahan vuodesta 2007 oli seuraava: 1) NettiTV:n nousu, 2) Sataman turbulenssi ja muuttuminen Trainers’ Houseksi, 3) Omistajavaihdokset ja start-up-kentän herääminen, 4) Printtimedian herääminen verkkomediaan ja 5) Kansainvälisten yhteisösivustojen, kuten Facebookin, saapuminen Suomeen.

11. sija: Teemu Kurppa: Jaikua tehdään Googlessa 20% ajalla

Tuija Aallon videohaastattelu Teemu Kurpasta ponnahti uutiseksi myös lukuisissa isoissa, perinteisissä medioissa. Lukuisat blogi- ja lehtiviittaukset toivat merkittävästi liikennettä myös artikkeliin.

12. sija: Haetuimmat tekijät digimedia-alalla vuonna 2007*

Katsaus vuoden 2007 aikana eniten haettuihin rooleihin säilytti elinvoimansa läpi vuoden. Web-alan nimikkeistö on kirjavaa ja samanlaisia tekijöitä haetaan useilla eri titteleillä.

13. sija: Facebook ei hyydy

Facebookin nousu maailman suurimmaksi sosiaaliseksi verkkopalveluksi huomattiin lopulta Suomessakin. Nuorten aikuisten keskuudessa Facebookilla on jopa poikkeuksellinen monopoliasema.

14. sija: Ei saa pakottaa linkkejä uuteen ikkunaan…

Keskustelu linkkien pakottamisesta uuteen ikkunaan keräsi varsin paljon osallistujia kesällä 2008. Digitodayn kyselyn kautta aiheeseen osallistui monta sataa ihmistä eikä asiaan saatu sen parempaa selvyyttä. Käyttäjien mielipiteet jakautuivat varsin tasan puolesta ja vastaan. Toisaalta ammattilaisten keskuudessa linkkien pakottaminen on jo menneen talven lumia. Digitodaykin teki omat johtopäätöksensä ja luopui linkkien avaamisesta uuteen ikkunaan. Vierityspalkissakin keskustelu hyytyi siihen, että linkkien pakottamista kannattaneilla henkilöillä ei yksinkertaisesti ollut argumentteja pakottamisen puolesta. Muutamia poikkeuksia sääntöön kyllä löytyi (esim. mobiiliselaimet), mutta sääntö pysyi voimassa: Linkkejä ei saa pakottaa avautumaan uuteen ikkunaan.

15. sija: Taivas Ego yt-neuvotteli keväällä 2008

Hyvässä maineessa olleen suunnittelutoimiston yt-neuvottelut saivat keväällä varsin paljon huomiota myös Vierityspalkissa. Egon kohdalla muutokset eivät yt-neuvotteluihin pysähtyneet vaan alkuvuodesta 2009 mainostoimisto Ego yhdistettiin emokonserni Taivaan mainostoimistoon. Samassa murroksessa myös merkittävä osa Ego Betan palvelumuotoilijoista perusti palvelusuunnittelutoimisto Palmu Inc:in*.

Loppujen lopuksi Vierityspalkin artikkeleilla ei ole kävijämäärissä suuria eroja. Vuoden 2008 artikkeleista vain julkaisujärjestelmät, 2ndhead, asunnot verkossa ja Sarasvuo saivat huomattavasti muita artikkeleita enemmän liikennettä. Vajaaseen tuhannen kävijän lukuun pääsevät monet artikkelit ja hyvin harva artikkeli jää loppujen lopuksi vain muutaman sadan kävijän liikenteeseen.

Vierityspalkin viittaajat ovatkin hyvin sirpaloituneet laajalle rintamalle. Viittauksia tulee tasaisesti useista kymmenistä blogeista ja verkkolehdistä. Kokonaisliikenne koostuu sadoista pienistä puroista. Tärkeimmät viittaajat edustavat erilaisia blogien lukemispalveluita ja suosittuja foorumeita.

top-10-viittaajat-vuonna2008

Yli 700 RSS-tilaajan lukumäärä tosin pitää huolen siitä, että merkittävä osa Vierityspalkin liikenteestä ei koskaan näy sivustomme tilastoissa.

Kovin suurta ohjaavaa vaikutusta ei näillä top-listoilla varsinaiseen toimitustyöhön ole, mutta tilastoja käytetään tärkeimpien aihealueiden tunnistamiseen.  Palautetta otetaan mielellään vastaan tämänkin artikkelin kommenteissa.

Lue lisää: kaikki artikkelit blogin kirjoittaminen -kategoriasta

(*Toim. huom. Linkkejä poistettu toimimattomina.)

Perttu Tolvanen

Perttu on Vierityspalkin päätoimittaja ja kirjoittaja.

Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu on konsulttiyhtiö North Patrol Oy:n konsultti ja toinen perustaja. North Patrol on digitoimistoista ja järjestelmätoimittajista riippumaton konsulttiyhtiö, joka suunnittelee digitaalisia palveluita ja auttaa asiakkaita onnistumaan uudistushankkeissaan. Ota yhteyttä Perttuun!

3 kommenttia on “Suosituimmat Vierityspalkki-blogin artikkelit vuonna 2008”

  1. Pakko kommentoida tuota TOP-listan Ego-uutisen jälkikommenttia sen verran, että palvelumuotoiluosasto oli paperillakin kokonaan oma firmansa (Ego Beta Oy) eikä tuo kesällä uutisoitu YT-kierros koskenut heitä – Palmua perustaneissa henkilöissä oli toki valtaosa (eli lähes kaikki) Ego Betan työntekijöistä. Tuota palvelumuotoilun lähtöä isompi mullistus oli Egon mainostoimistopuolen yhdistäminen Taivaan vastaavan kanssa, eli Egon totaalinen katoaminen mainostoimistokentästä.

  2. Kiitos korjauksesta. Päivitin asian kirjoitukseen. Toivottavasti on nyt kohdallaan. Itselleni tosiaan Egon ja Ego Betan välinen ero aina ollut hämärä. Hyvä että saatiin asia kohdalleen.

  3. Erään Nedeconin tarinakin olisi varmasti kertomisen arvoinen! ;)

    Onhan näitä…

Kommentointi on suljettu.



Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun