Facebook ei hyydy

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 16 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Apu360-sovellus on kiinnostava kokeilu A-lehdiltä.

Facebookin suosio ei ole hyytymässä Suomessa missään määrin. Ajoittain tiedotusvälineissä esiintynyttä arviointia Facebookin suosion laskusta voi täten epäillä johdetuksi todella heikoista signaaleista. Moni tiedotusväline uutisoikin varsin ohimennen tällä viikolla, että Facebook on ohittanut suosiossa MySpacen* ja Facebook on näin maailman suurin sosiaalinen verkkopalvelu.

Vierityspalkissakin asiaa pohdittiin keväällä ja todettiin, että hyytymiseen ei kyllä ole perusteita. Nyt esimerkiksi Digitalikko viittaa tutkimukseen ja toteaa*, että kävijämäärät ovat kasvaneet, mutta profiililtaan Facebook on pysynyt nuorten aikuisten leikkikenttänä.

Aktiivisin joukko on edelleen (prosentilleen samoilla profiiliosuuksilla) 20-34-vuotiaat. Facebook on siis edelleen pääasiassa opiskelijoiden ja vähän aikaa työelämässä olleiden media. Käyttäjämäärien kasvaessa toki saadaan entistä useampi kiinni tätä kautta: 20-29-vuotiaista yli puolet ovat aktiivisia käyttäjiä.

Etenkin 20-29 vuotiaiden nettikäytöstä puhuttaessa ei Facebookia voikaan ohittaa. Jos joku palvelu yhdistää yli puolet ikäryhmästä niin se on nykymaailmassa melkoinen kummallisuus.

Suomenkin verkkomediamaailmassa Facebook sijoittuu aika komeasti. Verrattuna maan suosituimpiin verkkopalveluihin Facebook sijoittuu jonnekin Irc-gallerian ja Mtv3:n väliin.

Google Trendsin antaman vertailutiedon perusteella Facebook on Suomessa noin miljoonan viikkokävijän palvelu. Samassa sarjassa Ylen ja Helsingin Sanomien kanssa. Ei paha.

[Update: Käytetty screenshot Google Trendeistä oli epähuomiossa otettu hakuliikenteen määrästä, ei arvioidusta domaineihin kohdistuvasta liikenteestä. Tässä oikea graafi. Johtopäätöksiä ei uusi graafi kuitenkaan muuta.]

[* Linkkejä poistettu toimimattomina tai vanhentuneina.]

Perttu Tolvanen

Perttu on Vierityspalkin päätoimittaja ja kirjoittaja.

Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu on konsulttiyhtiö North Patrol Oy:n konsultti ja toinen perustaja. North Patrol on digitoimistoista ja järjestelmätoimittajista riippumaton konsulttiyhtiö, joka suunnittelee digitaalisia palveluita ja auttaa asiakkaita onnistumaan uudistushankkeissaan. Ota yhteyttä Perttuun!

5 kommenttia on “Facebook ei hyydy”

  1. Eli jos kävijämäärät lisääntyy, volyymi pysyy samana = AVG time per useron the site pienenee (huomattavasti. Ei hyvä asia… ;)

  2. Käyttämässänne datassa taitaa olla verrattu kyseisiä hakusanoja, eikä vierailijoita web-sivuilla? Tsekatkaa vertailun vuoksi kyseinen graafi:

    [* Linkkejä poistettu toimimattomina tai vanhentuneina.]

  3. Kiitos tarkennuksesta Seppo. Käytetty graafi oli tosiaan epähuomiossa napattu Search-liikenteestä. Lisäsin artikkeliin oikean graafin. Oikeassa graafissa saitit ovat paljon lähempänä toisiaan, joten ehkä Facebook on jopa isommassa sarjassa kuin alunperin arvioitu.

    Tuo search-liikenne ja websites-liikenne ei muuten Trendissä eroa välttämättä kovinkaan paljon. Johtuisiko tästä:
    [* Linkkejä poistettu toimimattomina tai vanhentuneina.]

    Hitwisen mukaan jopa 80-90% hakukoneiden liikenteestä olisi navigaatiollisia (tai brändihakuja kuten toinen termi kuuluu), eli jengi kirjoittaa hakukoneeseen facebook.com ja menee saitille klikkaamalla ensimmäistä hakutulosta. Tuo on sinänsä hämmentävää, että tuon perusteella esimerkiksi selaimissa osoiterivin tilalla pitäisi kohta olla hakukoneen hakukenttä…

  4. tekstiurakoitsija

    jep facebook porskuttaa siksi että siellä voi tehdä muutakin kuin vain jutella kavereiden kanssa ja koota niistä älytöntä luetteloa.

Kommentointi on suljettu.



Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1140+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 29 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun