Teemu Kurppa: Jaikua tehdään Googlessa 20% ajalla

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 15 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Geniem tarttui huulipunaan - tunnetaan jatkossa Hion-nimellä.

Googlea ei kiinnosta Jaiku palveluna. Google osti YouTuben sen käyttäjämäärän takia, mutta Jaikun ostoon oli eri syyt. Jaikun kehittäjiin kuuluva Teemu Kurppa kertoi tänään Helsingissä puhuessaan Helsingin Yliopiston opiskelijoille Kumpulan kampuksella, että jaikulaiset kehittävät palvelua omana projektinaan eli ns. “20%:n ajalla”. Varsinaisina työprojekteinaan Googlen työnjohdon alaisuudessa suomalaisrekryytit tekevät muita projekteja, joista Kurppa ymmärrettävästi ei voinut kertoa.

Kurppa osallistui luennon jälkeen suomalaisjaikuajien tapaamiseen ravintola Weeruskassa, jossa oheinen videohaastattelu on taltioitu.

[* Linkkejä poistettu toimimattomina tai vanhentuneina.]

Jaiku on ensimmäisiä sovelluksia, joita siirretään uudelle Google App Engine – alustalle, uutisoi Jyri Engeström blogissaan viime viikolla.

Google osti Jaikun vuoden 2007 syyskuussa.

[* Linkkejä poistettu toimimattomina tai vanhentuneina.]

Tuija Aalto

Radiotaustainen digimediaihminen, bloggaaja ja podcstaaja (Tuhatsanaa.net, Sulapinta.fi), työkseen kehityspäällikkö YLEn Uudet palvelut - yksikön Tulevaisuus Labissa

5 kommenttia on “Teemu Kurppa: Jaikua tehdään Googlessa 20% ajalla”

  1. Daniel Schildt

    Toivottavasti Jaiku saa jatkossa enemmän kehitysaikaa muiden projektien ohessa.

  2. […] otsikko on: Jaiku is being upgraded. Tarkoittaako tämä jotain oikeasti uuttaa palveluun? 20 %:n ajalla on saatu jotain […]

  3. […] waited until Android is ready to ramp up Jaiku development? Then again, last April Teemu Kurppa told (In Finnish) the Finnish crowd that Jaiku was being developed on the Google’s infamous […]

  4. […] 11. sija: Teemu Kurppa: Jaikua tehdään Googlessa 20% ajalla […]

Kommentointi on suljettu.


Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1150+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ julkaistua referenssiä Julkaisut-palstalla.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 900+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 30+ kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 900 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun