Konferenssi web-kehittämisestä ja digiliiketoiminnasta 6.2.2012 Helsingissä
Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 11 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Selvitys alkaa: Shopify-kumppanit Suomessa 2022.
Helmikuussa Helsingissä järjestetään uusi, kotimaisin voimin järjestetty web-alan seminaari. Konferenssin järjestää digitoimisto Revanssia Helsingistä. Revanssia onkin onnistunut houkuttelemaan melkoisen kattauksen puhujia Suomesta ja ulkomailta.
Puheenvuorot vaihtelevat digiliiketoiminnan vinkeistä aina web-kehittämisen teknisiin temppuihin. Täten ohjelma on aika laaja, mutta kahden kilpailevan trackin malli mahdollistaa sen, että jokainen löytää varmasti sopivaa ohjelmaa itselleen. Puhujina konferensissa on 14 alan ammattilaista eri puolilta Eurooppaa, esimerkiksi Zipipopin toimitusjohtaja Helene Auramo, N2:sen strategi ja “YouTube-ilmiö” Riku Vassinen, Sopranon toiminnanjohtaja Taneli Tikka, sekä kansainväliset osaajat Lea Verou, Vitaly Friedman sekä Symfony-frameworkin kehittäjä Fabien Potencier. Esimerkiksi Vitaly Friedman on tunnettu mm. Smashing Magazine -blogin perustajana. Smashing Magazine lienee tuttu jokaiselle kotimaisellekin web designerille (tai jos ei ole, niin nyt on hyvä hetki tutustua sivustoon).
Lisätietoja puheenvuoroista ja puheista löydät tapahtuman internet-sivuilta.
Yhden päivän seminaarin hinta on 300 euroa (sisältää alv.).
PS. Vierityspalkin lukijoille on tarjolla kaksi (2) ilmaislippua, jotka jaetaan kahdelle nopeimmalle tämän artikkelin kommentoijalle. Kommentoi mitä mieltä olet seminaarin ohjelmasta ja mikä kiinnostaisi sinua eniten seminaarissa. Jätä myös kommenttiin nimesi ja sähköpostiosoitteesi, niin pääset seminaariin ilmaiseksi. Lippu on henkilökohtainen.
8 kommenttia on “Konferenssi web-kehittämisestä ja digiliiketoiminnasta 6.2.2012 Helsingissä”
Kommentointi on suljettu.
Timo Jäppinen
Mielenkiintoinen paketti puhujia.
Simo Hahtala
Vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta!
Heini
Moikka! Toinen polku eli digiliiketoiminta houkuttaa ja kovasti. Ehkä eksyisi välillä myös toisen alan luennoille..
Petri Munkki
Mielenkiintoista, toivottavasti saadaan seminaarissa aikaan kunnon keskustelut digiliiketoiminnan ja web-kehittämisen yhteisenä maalina.
Heli
Mielenkiintoinen kokonaisuus ja hyvät luennoitsijat.
Antti
Tämä on kyllä mielenkiintoinen tapahtuma kerrankin. Extrapojoja siitä että parissa kohtaa olisi vaikea valita menisikö bisneksen vaiko designin puolella :) Itseä kiinnostaisi Symphony2 – erot jne verrattuna itse käyttämään Cakeen.
Pande
Tuleeko tästä mahdollisesti jotain materiaalia nettiin? Videota yms.?
Internetyhtiö Revanssia
Pande, emme valitettavasti pysty tuottamaan tapahtumasta kuin kuvia, sekä meidän blogista tulevaisuudessa löytyvät artikkelin. Lisäksi kannattaa seurata tapahtuman Twitteriä (@DDayConf). Päivitämme sitä tapahtuman aikana. Parhaan kokemuksen saat kuitenkin saapumalla suoraan paikan päälle.