Verkkokaupan nopeissa toimituksissa kisa kiihtyy
Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 3 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Fiskars sulki verkkokauppansa - miksi?.
Vierityspalkin verkkokaupan alustat ja järjestelmät -artikkelisarjassa analysoidaan ja esitellään Suomessa keskeisiä työkaluja, palveluita ja järjestelmiä, joiden avulla verkkokauppiaat voivat kehittää kauppansa toimintaa.
Tässä blogissa on kirjoitettu muun muassa Budbeen saapumisesta Suomeen ja Woltin laajentumisesta. Nyt Talouselämä tekee katsauksen monenlaisiin verkkokaupan pikatoimittajiin Suomessa. Viime aikoinahan esimerkiksi Wolt ja Foodora ovat ryhtyneet toimittamaan myös ruokaostoksia erittäin nopealla aikataululla. Woltin kautta saa myös kaikenlaisia tavaroita nopeasti, kuten Clas Ohlsonin ja Suomalaisen kirjakaupan valikoimista.
Jutussa huomiota saa etenkin DroppX*-startup, joka tarjoaa esimerkiksi ravintoloille kotiinkuljetuksia ilman Woltin ja Foodoran kaltaisia provisiomalleja. Jutussa mainitaan myös hiljattain Suomessa aloittanut ruotsalainen Gordon Delivery*, joka keskittyy pelkästään ruoan kotiinkuljetuksiin. Kummatkin toimivat pelkästään asiakasyritystensä toimituskumppaneina, jättäen asiakassuhteen hallinnan täysin asiakasyrityksille. Tämä tietysti edellyttää esimerkiksi ravintoloilta omaa tilauskanavaa, mutta kääntöpuolena on täysi omistajuus asiakassuhteeseen, hinnoitteluun ja viestintään.
On todella hyvä, että Wolt ja Foodora saavat tämäntyyppistä kilpailua Suomessa. Etenkin Wolt on toiminut rohkeana pioneerina nopeissa kuljetuksissa, mutta kuten tässäkin blogissa on kirjoitettu, on Woltin liiketoimintamalli varsin poikkeava monista muista toimijoista, eikä Woltin markkinapaikka-tyyppinen malli pidemmällä tähtäimellä ole välttämättä kuluttajien etu.
DroppX:n malli on erityisen hyvä sellaisille yrityksille, jotka haluavat pyörittää omaa, itsenäistä verkkokauppaansa. Talouselämän mukaan DroppX laskuttaa yrityksiä kuljetuksen pituuden perusteella.
Kotiinkuljetuksethan ovat erityisen tärkeässä roolissa ruoan verkkokaupassa, oli sitten kyse annoksista tai elintarvikkeista. Suomi taas on perinteisesti ollut vahvasti pakettiautomaattimaa, kuten Talouselämänkin jutussa hyvin todetaan.
”Suomen Posti päätti jo 2010-luvun alussa panostaa määrätietoisesti automaattijakeluun. Se on jakelijalle halpaa ja siksi myös kuluttajalle. Postin automaatteja on nyt 2 300, ja niissä on 135 000 luukkua.
Tommi Kässi ei halua kertoa Postin tarkkoja jakaumia, mutta koko markkinalla hänen mukaansa noin 70 prosenttia lähetyksistä menee noutopisteisiin ja automaatteihin, 20 prosenttia kotiovelle ja 10 prosenttia postiluukkuun.
Keski-Euroopassa suhdeluvut ovat päinvastaiset, mutta Kässin mukaan siellä otetaan nyt mallia Suomesta ja rakennetaan lokeroautomaatteja.”
Tätä tilannetta on Suomessa muuttanut viime vuosina lähinnä ruotsalainen Budbee, josta on tässäkin blogissa kirjoitettu aiemmin. Budbee on todistanut, että suomalaisetkin tilaavat mielellään kotiin asti, kunhan saavat paketit ennustettavasti ja esimerkiksi iltaisin. Postin ja Matkahuollon tarjoamiin kotiinkuljetuspalveluihin verrattuna Budbeen toimintamalli on edelleen asiakkaan näkökulmasta aivan toisella tasolla.
Budbeen tulon myötä ovat Posti ja Matkahuolto ryhtyneet myös kehittämään omia kotiinkuljetuspalveluitaan.
”Kuluttaja keskiössä palvelujaan kehittävät nyt myös pakettimarkkinoiden suuret toimijat. Postilla on Vantaalla käynnissä pilotti, jossa kuluttaja saa toimituspäivän aamuna tekstarilla pakettinsa toimitusajan varttitunnin tarkkuudella sekä mahdollisuuden seurata toimitusta kartalla. Palvelu laajenee lokakuun aikana Helsingin seudulle, Turkuun, Tampereelle ja Ouluun.
Matkahuolto on lisännyt ilta- ja lauantaikuljetuksia kasvaneen kysynnän vuoksi. Viimeistään alkuvuodesta 2022 kuluttaja voi Matkahuollon sovelluksella seurata paketin matkaa ja tarvittaessa vaihtaa sen toimitustapaa ja -aikaa.”
Tilanne on täydellinen esimerkki siitä, miten markkina ei välttämättä mene eteenpäin, jos sitä hallitsee kaksi isoa toimijaa, jotka eivät kilpaile keskenään kovin agressiivisesti. Yksi pieni ja rohkea kilpailija riittää siihen, että myös dinosaurukset ryhtyvät kiireen vilkkaa kehittämään omia palveluitaan.
Talouselämän jutun perusteella vaikuttaa myös siltä, että ruoankin verkkokaupassa on edessä vielä kiinnostavia kehitysvaiheita, kun kilpailu alkaa nyt vasta kunnolla kiihtyä.
Lue lisää: Verkkokaupan alustat ja järjestelmät – kaikki artikkelit Vierityspalkissa
—
PS. Kaipaatko asiantuntijanäkemystä verkkokauppasi kehitykseen? North Patrolin konsultit ovat auttaneet kymmeniä verkkokauppoja toiminnan ja järjestelmien kehityksessä. North Patrol on erikoistunut uudistuksien konsultointiin, teknologiavalintoihin ja vaatimusten määrittelyyn. Konsultit tuntevat verkkokauppajärjestelmien lisäksi digimarkkinoinnin järjestelmät, CRM-järjestelmät, tuotetiedon hallinnan työkalut sekä erilaiset toiminnanohjauksen (ERP) järjestelmät. Tutustu verkkokaupan konsultointipalveluihin.