Crasman osti Bildyn

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 14 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Valun Findkit-hakukonetuote uskoo tuovansa lisää laskutusta digitoimistoille.

Crasman on ostanut Aisti Medialabin*  liiketoiminnan. Lehdistötiedotteessa* painotetaan tuotekehitysosaamisen ostamista, mutta käytännössä lienee ollut kyse Bildy-web-julkaisutyökalun* ostamisesta.

image

Aisti Medialab on keskittynyt jo pitkään oman Bildy-tuotteensa rakentamiseen ja siirsi jopa toimistonsa Helsingin ulkopuolelle, koska ei enää keskittynyt design-osaamisensa myymiseen. Aistin toteuttama Bildy on ollut käytössä toimiston omissa projekteissa sekä kourallisella kumppaneita. Bildyä ei ole oikein voinut luokitella julkaisujärjestelmäksi, vaan enemmän on ollut kyse web-pohjaisesta Dreamweaverista jolla osaava web-suunnittelija on voinut kasata hyvin monipuolisen, dynaamisen sivuston, ja mahdollistanut asiakkaalle helpot ylläpitotyökalut.

Ainut todellinen Bildyn haastaja lienee ollut maailmallakin mainetta kerännyt toinen kotimainen web-pohjainen Dreamweaver nimeltään HammerKit*. Ostoksen myötä HammerKit jää yksin raivaamaan markkinaa uudenlaiselle julkaisujärjestelmäkategorialle. Tosin Crasmanin tavoitteena lienee toteuttaa Bildyn keskeiset innovaatiot osaksi Crasmanager-julkaisujärjestelmää.

Crasmanin julkaisujärjestelmätuote Crasmanager* on ollut  jo vuosia monen mainostoimiston suosima julkaisujärjestelmätuote. Bildy ja Crasmanager lienevätkin olleet varhaisella törmäyskurssilla, koska kumpikin on tavoitellut samaa asiakaskuntaa. Erona lienee vain ollut, että siinä missä Crasmanager on ollut laadukas, perinteinen julkaisujärjestelmä, niin Bildy on tarjonnut ketterämmän ja radikaalisti kustannustehokkaamman toteutusmallin. Ehkä Crasman on jopa nähnyt Bildyssä jotain mitä Crasmanagerikin “oli nuorena”.

Jotta Bildystä pääsee jyvälle, niin kannattaa katsoa muutama demovideo Bildyn käytöstä. Etenkin Dreamweaver-maailmassa kasvaneille työkalu tuntuu tutulta, mutta isona erona on täysi web-pohjaisuus ja mahdollisuus rakentaa dynaamisia toiminnallisuuksia ilman perinteistä ohjelmointityötä.

Bildy-työkalun demo:

(toim. upotus poistettu toimimattomana)

Hieman monimutkaisempi demonstraatio Bildyllä työskentelystä:

(toim. upotus poistettu toimimattomana)

Ostoksen seurauksena lienee edessä Bildyn keskeisten toimintojen sulauttaminen osaksi Crasmanageria, tai kokonaan uudesta näkökulmasta ponnistava Crasmanagerin seuraava tuoteversio. Etenkin Bildyn komponenttilähtöinen ja radikaalisti ketterämpi ajattelumalli lienee tarpeellinen Crasmanille oman julkaisujärjestelmän seuraavan version kehittämisessä. Bildyn isä Henrik Rydberg siirtyykin Crasmanille vastaamaan tuotekehityksestä, joten odotettavissa lienee kovin uudenlainen Crasmanager-julkaisujärjestelmä.

Siirto on vahva osoitus siitä, että Crasman on tosissaan oman julkaisujärjestelmänsä kehittämisessä. Bildyn taustalla olevan tuotekehitysosaamisen hankkiminen mahdollistaa myös aivan uudenlaiselle tasolle nousemisen! Mahtava liike Crasmanilta, ja onnittelut Bildylle uuden kodin löytämisestä!

(*Toim. huom. Linkkejä poistettu toimimattomina.)

Perttu Tolvanen

Perttu on Vierityspalkin päätoimittaja ja kirjoittaja.

Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu on konsulttiyhtiö North Patrol Oy:n konsultti ja toinen perustaja. North Patrol on digitoimistoista ja järjestelmätoimittajista riippumaton konsulttiyhtiö, joka suunnittelee digitaalisia palveluita ja auttaa asiakkaita onnistumaan uudistushankkeissaan. Ota yhteyttä Perttuun!

1 kommentti “Crasman osti Bildyn

  1. […] alkaa maailmalta jo löytyä muutamia, mutta Suomessa HammerKitin konsepti on varsin uniikki. Ainut todellinen suora haastaja, Bildy, päätyi kotimaisen julkaisujärjestelmätoimittajan Crasman…. Jossain määrin kilpailijana voi pitää myös Kotisivukonetta, koska etenkin mainostoimistojen […]

Kommentointi on suljettu.



Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1140+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 29 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun