Kuinka luet Vierityspalkkia?
Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 13 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Vierityspalkki uudistui.
Viimeisen puolen vuoden aikana Vierityspalkin lukijamäärät ovat kasvaneet varsin nopeasti. Samalla lukijakunta on myös selkeästi laajentunut ja Vierityspalkkia luetaan yhä monipuolisemmilla tavoilla. Pelkästään Twitterin ja Facebookin kautta lukijoita on useita satoja. Osalle nämä sosiaaliset mediat myös vaikuttaisivat olevan ensisijaisia välineitä blogimme lukemiseen.
Nyt haluaisimme kysyä arvon lukijoiltamme, mitä välineitä lukijamme käyttävät meidän seuraamiseen. Yhteenveto tuloksista tullaan julkaisemaan elokuun alussa. Kysely on avoinna heinäkuun ajan. Artikkelin kommenteissa voi myös esittää toivomuksia siihen josko muitakin tapoja haluttaisiin. Esimerkiksi sähköpostitse ei artikkeleitamme voi tilata. Olisiko esimerkiksi sähköpostilla lukemisellekin yleisönsä?
—