- Ilmeisesti käyttäjähallinta ainakin on etu ja onnistuu eri organisaatioiden kesken, joilla on oma AD käytössä.

t. Jukka

Sharepointtia kannattaa harkita internet-sivuston alustaksi mikäli 1) Sharepoint on organisaatiossa käytössä myös laajemmin ja 2) internet-sivusto on palvelukanava joka integroituu organisaation muihin järjestelmiin.

Ja tuota vakiovastaustani joskus vielä täydennän seuraavansuuntaisella kommentilla:

Jos kyseessä oleva internet-sivusto on organisaation muusta toiminnasta irrallaan oleva kokonaisuus JA organisaatio ei suunnittele Sharepointin käyttöönottoa esimerkiksi sähköisenä työpöytänä niin todennäköisesti markkinoilta löytyy jokin tarkoitukseen paremmin soveltuva ja hinnaltaan edullisempi julkaisujärjestelmä.

Microsoft on itsekin todennut, että Sharepointin web-julkaisupuolessa olisi paljon työtä. Sharepointin ominaisuudet on suunniteltu intranet-käyttöön ja projektityötilojen ympärille enemmän kuin julkaisukeskeiseen toimintaan. Lähinnä tämän todellisuuden näkökulmasta Sharepointia ei voi varauksetta suositella web-sisällönhallintaan. Sharepointia kun ei ole suunniteltu oikein selkeästi mihinkään web-julkaisuskenaarioon vaan web-julkaisupuolella useimmat skenaariot vaativat Sharepointin ominaisuuksien jonkinasteista konfigurointia tai räätälöintiä. Täten kyse ei ole yleensä ominaisuuksien puuttumisesta vaan siitä että ominaisuudet vaativat paljon konfigurointia ja usein räätälöintiä. Jos organisaatio on vähänkin isompi konserni ja Sharepointtia käytetään muihinkin tarkoituksiin niin tämä konfigurointi ja räätälöinti saattaa kannattaa.

Sellaisia organisaatioita jotka oikeasti tarvitsevat monipuolisemman web-julkaisujärjestelmän kuin Sharepoint 2007 ei ole Suomessa kovin montaa. Enemmän on kyse sopivuudesta käyttötarkoitukseen ja organisaation muuhun järjestelmäkokonaisuuteen. Esimerkiksi Lappeenrannan teknillinen yliopisto julkaisee Sharepoint 2007:lla verkkopalveluitaan (www.lut.fi ja tekninen toteutus Trainers’ Housen).

Joskus myös hinta voi olla este, koska internet-lisenssi on useamman kymppitonnin vaikka kyseessä on sama järjestelmä mikä tarjotaan intranet-käyttöön muutamalla tonnilla. Tämän luulen muuttuvan Sharepoint 2010:n myötä ensi vuonna, koska nuo web-julkaisuominaisuudet päivittynevät siinä versiossa paremmin paketoituun muotoon.

Sharepointin julkaisuominaisuuksissa (Publishing Features) on paljon toiminnallisuutta jo valmiina ja paljon voidaan hyödyntää “suoraan paketista” silloin kun jo suunnitteluvaiheessa on otettu julkaisujärjestelmä huomioon. Useimmat pienempien toimijoiden tekemät räätälöidyt tuotepaketit on tehty enemmän tilanteisiin joissa mainostoimisto tekee leiskan ja sitten tekninen toteuttaja koodaa sen (tai samassa firmassa eri tyypit tekevät suunnittelun ja toiset toteuttavat). Tällöin järjestelmältä vaaditaan paljon joustavuutta ja kyse on usein enemmän julkaisualustasta kuin valmiista tuotteesta. Sharepoint on kohtuullisen tiukka tuote web-julkaisun suhteen ja vaatii täten hyvän vuorovaikutuksen suunnittelun ja toteutuksen välille koska ei taivu ihan mihin vain. Jos tämä vuorovaikutus toimii ja Sharepointin tarjoamia ominaisuuksia osataan hyödyntää niin väitän että Suomessa ei ole kuin kourallinen räätälöityjä julkaisujärjestelmätuotteita jotka pystyvät kilpailemaan Sharepointin kanssa edes kohtuullisesti. En katso esimerkiksi Nitron tuotteen kuuluvan tähän porukkaan. Toisaalta vertailu ei ole järkevä, koska monia rajatumpia julkaisujärjestelmätuotteita käytetään käyttötarkoituksiin joissa Sharepoint ei ole muista syistä edes kovin todellinen kilpailija.

Yhteenvetona: Jos verkkosivusto on organisaatiolle ihan oma, itsenäinen saareke niin sellaista saareketta ei yleensä kannata ampua Sharepoint 2007:lla. Mitä lähemmäksi organisaation operatiivisia järjestelmiä ja muita tiedonhallintajärjestelmiä tullaan niin sitä kiinnostavammaksi vaihtoehdoksi Sharepoint yleensä tulee.

t. Jukka

Koulutusta ja koulutusta… Kerran osallistuin talon johdon hankkimaan ja konsultin vetämään koulutukseen, jonka aiheena oli kuvien purku digikameran flash-kortilta sisältäen mm. exif-tietojen muuttaamisen.

Kaikki eivät tuota oppineet. Valitettavasti kameran käyttöä ei opetettu - saati kuvausta. Edellisestä johtuen taittajat, jotka sitten purkivat kuvat kortilta, saivat ruudulleen yhden megapikselin kameran pienimmällä resolla otetuja kuvia, joista olisi tullut aikakauslehteen sellainen yhden palstan kuva vähän fotarissa rääkkäämällä.

Voitte kuvitella, millainen urakka kuvankäsittelyn opettaminen olisi tuolta hyvin tavalliselta pohjalta. RGB:t, jpg:t, terävöinnit, resoluutiot, kirkkaus, kontrasti, rajaus, pakkaussuhde ja kuvan tiedostokoko - siis aivan perusasiat pitäisi selittää kullekin kädestä pitäen. Ja kerrata päälle.

Parempi - oikeastaan välttämätöntä - on, että julkaisujärjestelmässä on muutama kuvankäsittelytoiminto, joilla kuvan kokoa voi muuttaa, kuvaa voi rajata ja säätää kirkkautta. Enempi on ihan liikaa. Tai jos on se neljäskin toiminto, sen voi hyvin disabloida tai muuten täytyy ainakin viidesti kerrata ja lohduttaa, että älä koske siihen, jos tunnet itsesi epävarmaksi, olet nukkunut huonosti tai riidellyt puolisosi kanssa: “Kuva on ok muutenkin noilla kolmella nappulalla, muistathan sinä ne, muistathan?”

Ja vinkki: jos olet toimittaja, opettele nuo fotariasiat mutta ÄLÄ KOSKAAN kerro muille, mitä osaat. ÄLÄ TUHOA SILLÄ URAASI! Toimituksissa on näet sellainen henki varsinkin esimiesportaassa, että jos joku on niin selväjärkinen, että osaa vaikka purkaa kuvan kameran kortilta manuaalia lukemalla, hän on “nörtti”.

Kohta “nörtiltä” kysytään yhtä ja toista. Koska hän on avuliaana vastaamassa, hänen luullaankin olevan kiinnostuneen tekniikasta: “Ei se muusta ainakaan mulle puhu, määh! Ja siitä ei ole kuin pieni kukonaskel, yksi naksahdus ultrabimbon päällikön päässä, siihen luuloon, että olet niin tekniikkaorientoitunut, että oletkos toimittaja ollenkaan, joku insinööri tai muu ei-humanisti. Heterokin saatat olla…

Muista siis näytellä avutonta ja kysy tyhmiä, jos sellainen kompastuskivi kuin fotarikurssi sattuu eteesi. Pelastin juuri urasi.

Omani on manuaalinlukutaidon turmiollisesta vaikutuksesta kovasti vaakalaudalla. Ja kukaan muu ei inhoa tekniikkaa ja säätämistä niin paljon kuin minä. Silti otsaani ollaan tarjoamassa “nörtin” leimaa. Siis jo vanhenemassa olevalle toimittajanjäärälle, joka talossa ainoana saa juttunsa isoon julkisuuteen kerta toisensa jälkeen ja jota valtamedia seuraa sekä lainaa ainakin useahkosti. Vituttaa.