HammerKit sai rahoitusta Veraventurelta

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 16 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Valun Findkit-hakukonetuote uskoo tuovansa lisää laskutusta digitoimistoille.

Suomalainen web-sovelluksien rakentamiseen erikoistunut työkalu sai rahoitusta Veraventurelta. HammerKit palkittiin myös hiljattain MindTrekissä* ja palvelu on kehittynyt tasaisesti kuluneen vuoden aikana. hammerkit

HammerKitin* idea on tehdä web-sovelluksien toteutuksesta yhtä helppoa kuin mitä kotisivun tekeminen on Kotisivukoneella ja vastaavilla palveluilla*. Matkaa tähän tavoitteeseen on vielä melkoisesti, mutta tavoite on erittäin kannatettava.

Nykyisellään HammerKitiä on tosin hieman haastavaa luokitella. Ei ole aivan selvää onko kyseessä kehittynyt julkaisujärjestelmätuote vai hyvin paketoitu sovelluskehitysalusta. Lupaukset ovat suuria ja niin ovat haasteetkin. HammerKit iskee kuitenkin markkinaan joka varmasti kasvaa taas vuonna 2009 ison askeleen.

Suoria ja epäsuoria kilpailijoita toki HammerKitillä riittää. Esimerkiksi Kotisivukone avasi hiljattain uuden palvelunsa* jonka avulla web-suunnittelijat ja mainostoimistot voivat tehdä asiakkailleen kotisivuja ymmärtämättä teknologiaa ja sitomatta asiakkaita itseensä ylläpitosopimuksilla. Myös kaikkia julkaisujärjestelmätuotteita voidaan varmasti pitää HammerKitin kilpailijoina, vaikka HammerKitin lähestymistapa onkin jonkin verran erilainen.

Vastaavia web-tuotantoa helpottavia järjestelmiä kaivataan koko ajan lisää. On hienoa, että mukana kehityksessä on myös suomalaisia yrityksiä.

(*Toim. huom. Linkkejä poistettu toimimattomina.)

Perttu Tolvanen

Perttu on Vierityspalkin päätoimittaja ja kirjoittaja.

Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu on konsulttiyhtiö North Patrol Oy:n konsultti ja toinen perustaja. North Patrol on digitoimistoista ja järjestelmätoimittajista riippumaton konsulttiyhtiö, joka suunnittelee digitaalisia palveluita ja auttaa asiakkaita onnistumaan uudistushankkeissaan. Ota yhteyttä Perttuun!

2 kommenttia on “HammerKit sai rahoitusta Veraventurelta”

  1. En ole mikään puritaani, mutta pakko todeta silti, että kylläpä HammerKit tuottaa hirveän näköistä koodia HTML-taulukkoineen ja inline-CSS-määrittelyineen. En uskaltaisi tuolle lähteä leiskaa piirtämään. Demon perusteella käyttöliittymäkin oli kovin…. öh, tekninen.

  2. Kiitos Markku kommentista. Joskus tulee kotisivuja katsellessa luettua HTML-koodiakin, ihan vaan kuriositeetin vuoksi. HTML-taulukoiden tilalla voisi toki käyttää divejä ja CSS-tyylejä, mutta kullakin tekijällä on vähän omat tyylinsä. Varmasti syntyy suttuistakin HTMLää. Dreamweaverillakin voi sellaista tehdä. Voi sen tehdä siististikin jos haluaa.

    Leiskan kyllä uskaltaa piirtää, älä sitä Markku pelkää. Ja sen myös saa toteutettua. Eikä HammerKitillä tarvitse HTMLää kirjoitella saadakseen aikaan haluamansa, vaikka senkin voi tehdä, jos välttämättä haluaa.

    Itse kun olen 56 vuotias graafikko-gubbe, en juuri jaksa koodia vääntää, vaan työskentelen mieluiten visuaalisen käyttöliittymän kautta. Kuitenkin kehittelen mielelläni toiminnallisia juttuja, vaikka HTML-osaamiseni onkin keskitasoa. CSS-määrittelyihinkin tarvitsen aina jotain online-opasta. JavaScriptit, Ajaxit, ActionScriptit, PHP, Java, MySQL ja muut ovat minulle ihan liian vaikeita. Silti olen HammerKitillä rakentanut ihan itse ilman koodarin apua järeitä, tietokantapohjaisia web-palveluja, joilla yritykset harjoittavat liiketoimintaansa.

    Kuulun itse HammerKitin alkuperäisiin kehittäjiin ja olen taustaltani graafinen suunnittelija. Kyllästyin hankalaan työprosessiin, jossa suunnittelija oli teknisten toimittajien armoilla. Lähdettiin sitten muutaman kaverin kanssa (joukossa pari oikeata koodariakin) tekemään asialle jotain. Homma vähän paisui tehdessä. Syntyi HammerKit sovelluskehitin ja sovelluspalvelu-alusta.

    Enää ei ole tarvinnut turvautua muihin web-rakentelutyökaluihin, vaikka olenkin näin graafikkona suunnitellut ja toteuttanut HammerKitillä asiakkaillemme monenlaisia dynaamisia web-palveluja.

    Vielä selvennys tuohon Pertun kategoriointiongelmaan. HammerKit ei ole pelkkä CMS, se kyllä sisältää sellaisen ja sillä voi myös tehdä vaikka omia monikanavaisia CMS-ratkaisuja. HammerKitillä voi myös rakentaa omia kotisivukoneita, joissa asiakkaat voivat itse avata käyttöön sovelluksia ja maksaa niiden käyttömaksut. Se on myös sovelluskehitin, jolla voi rakentaa monenlaisia tietokantapohjaisia web-palveluja tai vaikkapa yksittäisen yrityssivuston extraneteineen ja intraneteineen suoraan palvelimelle.

    HammerKit on serveripuolen alusta, jolla yritykset voivat kehittää ja ylläpitää monikanavaisia web-(sovellus)palveluja.

    Myönnän, että web-sivulta ja demoista paljastuu vain pieni osa totuudesta. Olemme tähän asti tehneet tätä erittäin pienillä resursseilla ja omalla panostuksella. Tietoa Hammerkitistä on kyllä tulossa julkisesti saataville lähiaikoina lisää. Tuo saamamme rahoitus auttoi siinä asiassa.

    Olemme halunneet kehittää ratkaisun, jonka avulla kuka tahansa voi kehittää unelmiensa web-palveluja ilman koodaustaitoja, paljon nopeammin kuin muilla työkaluilla ja ilman suuria rahoja. Se toimii jo, siitä on näyttöjä. Uskallamme ja voimme lähteä esittelemään HammerKitiä maailmalle.

    Seuraava täysin uudelleenkirjoitettu versio, jonka betaversio julkaistaan kevään aikana, vie asiat aivan uudelle tasolle. Olemme todella innoissamme.

    Muuten, jos haluat auttaa meitä HammerKitin kehittämisessä esim. beta-testaajana tai muilla tavoin, tervetuloa mukaan, ota ihmeessä yhteyttä (sandbox@hammerkit.com), tarvitsemme tukeasi ja neuvojasi. Tai tule vaikka käymään ja tutustumaan, kerromme ja näytämme kyllä kaiken.

Kommentointi on suljettu.



Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1140+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 29 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun