Pizza-online muuttui Foodoraksi ja matka kohti monopolia etenee

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 4 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Verkkokaupan ennustettavuus paranee, kun Wolt kumppanoituu kauppojen kanssa.

Viime kesänä YLE raportoi Pizza-onlinen toiminnan monopolistisista piirteistä, ja Vierityspalkissakin kommentoitiin Pizza-onlinen toiminnan olevan oppikirjaesimerkki siitä miten netissäkin voi syntyä monopolia muistuttavia tilanteita.

Nyt Pizza-onlinen uusi omistaja on yhdistänyt palvelun toisen omistamansa palvelun, Foodoran, kanssa. Yhdistämisen syynä lienee kova kilpailu Woltin kanssa. Nyt Foodora hyppää Suomessa kertaheitolla Wolttia isommaksi toimijaksi.

Woltin ja Foodoran pitkälti jakama ravintolaruoan tilausmarkkina toimii edelleen oppikirjaesimerkkinä siitä miksi alustapalveluiden kehittyminen ei tule poistamaan tarvetta yritysten omille verkkokaupoille ja myyntikanaville.

Alustapalveluilla on pyrkimys hallitsevaan asemaan markkinassa, ja vaikka ne voivat tarjota etenkin pienille ja keskisuurille yrityksille paljon apua ja tukea, niin ne ovat nukkuvia karhuja. Eikä karhu voi luonnolleen mitään, kun se kasvaa isoksi, se haluaa enemmän ja enemmän syötävää.

Samalla kun Wolt ja Foodora auttavat monia pieniä ravintoloita, niin niiden todellinen tavoite on hallita markkinaa ja sanella omat hintansa. Kahden jättiläisen hallitsema markkina ei myöskään ole ravintoloiden kannalta välttämättä erityisen hyvä tilanne, koska kilpailu ei välttämättä ulotu ravintoloiden maksamiin palkkioihin. Esimerkiksi MTV:n uutisten selvityksen mukaan Foodoran ja Woltin maksut ovat yrityksille hyvin samansuuntaiset, kummankin ottaessa noin 30 prosenttia annoksen hinnasta itselleen.

Vastaavia tilanteita lienee tässäkin maassa lopulta aika paljon. Esimerkiksi moni autoliike on heittäytynyt täysin Nettiauton varaan, moni kiinteistövälittäjä nojaa isoihin asuntoportaaleihin täysin, moni majoitustarjoaja myy kaiken kapasiteettinsa Booking.comin kautta, ja niin edespäin.

Kaikki palvelut eivät toki toimi samalla tavalla, osa palveluista tekee rahansa kiinteillä maksuilla, osa toimii Woltin ja Foodoran kaltaisesti prosenttiosuuksilla myynnistä.

Jos omassa markkinassa on vahva välityspalvelu, voi yritysten näkökulmasta oma verkkosivusto tuntua turhalta, mutta samalla se on henkivakuutus muuttuvia tilanteita kohtaan.

Ei se oma verkkopalvelu toki ole itsetarkoitus, etenkään jos välittäjäpalveluiden välillä on riittävää kilpailua ja hinnat ovat kohtuulliset. Tällöin toki kannattaa nauttia tilanteesta.

Jos kuitenkin joku päivä käy niin että kilpailu loppuu, ja välittäjäpalvelu alkaa nostamaan hintoja, niin oman asiakaskunnan opettaminen uusille tavoille ei käy yhdessä yössä, kuten moni pizzeria on karvaasti havainnut.

>> Lue YLE:n jatkojuttu aiheesta: “Moni on pyytänyt anteeksi, että on tilannut pizzan Pizza-onlinen kautta” – Muutos Foodoraksi ei muuta perusrakennetta, jota yrittäjät pitävät rahastuksena

Aiemmin samasta aiheesta:

Lue lisää: Verkkokaupan alustat ja järjestelmät – kaikki artikkelit Vierityspalkissa

PS. Kaipaatko asiantuntijanäkemystä verkkokauppasi kehitykseen? North Patrolin konsultit ovat auttaneet kymmeniä verkkokauppoja toiminnan ja järjestelmien kehityksessä. North Patrol on erikoistunut uudistuksien konsultointiin, teknologiavalintoihin ja vaatimusten määrittelyyn. Konsultit tuntevat verkkokauppajärjestelmien lisäksi digimarkkinoinnin järjestelmät, CRM-järjestelmät, tuotetiedon hallinnan työkalut sekä erilaiset toiminnanohjauksen (ERP) järjestelmät. Tutustu verkkokaupan konsultointipalveluihin.

Perttu Tolvanen

Perttu on Vierityspalkin päätoimittaja ja kirjoittaja.

Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu on konsulttiyhtiö North Patrol Oy:n konsultti ja toinen perustaja. North Patrol on digitoimistoista ja järjestelmätoimittajista riippumaton konsulttiyhtiö, joka suunnittelee digitaalisia palveluita ja auttaa asiakkaita onnistumaan uudistushankkeissaan. Ota yhteyttä Perttuun!



Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun