Paltan uusi sivusto tekee numeron yksityisyyttä kunnioittavasta selaamisesta
Blogi verkkopalveluiden uudistajille ja kehittäjille
28 artikkelia
Evästeet ovat verkkosivustojen perusteknologiaa. Evästeiden avulla sivustot voivat muistaa käyttäjän tekemiä valintoja tai tallentaa esimerkiksi selailuhistoriaa. Evästeitä käytetään hyvin monenlaisiin tarkoituksiin, esimerkiksi kaikkien verkkokauppojen ostoskorit perustuvat käytännössä evästeisiin. Evästeet tallentuvat käyttäjien selaimiin, eli käyttäjien tietokoneille tai mobiililaitteille, mutta usein ne myös välittävät tietoja eteenpäin sivustojen omistajille ja kolmansien osapuolien palvelimille.
Evästeiden avulla onkin toteutettu myös paljon mainontaan ja analytiikkaan liittyviä toimintoja, joiden avulla käyttäjien toimintaa on seurattu sivustojen sisällä ja sivustojen välillä. EU:ssa tätä seurantaa, joka ei ole välttämätöntä sivustojen toiminnan kannalta, on pyritty viime vuosina rajoittamaan.
Evästeisiin liittyvä lainsäädäntö ja ohjeistus hajaantuu EU:ssa useaan asetukseen, ja siksi esimerkiksi Suomessa Traficom on tehnyt oman ohjeistuksen aiheesta.
Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.
Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.
Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.
on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.